Merkkivalo

Auto toimii täysin moitteetta. Kävin määräaikais-huollossa ja huomautin mittariston moottorin merkkivalon toiminnasta. Huollossa poistivat vian. Ajettuani noin viikon valo syttyi taas. Katsastus hylättiin, vaikka nimenomaan kerroin auton olleen juuri huollossa, eikä siinä ole mitään vikaa. Ketä uskon katsatusmiestä, vai merkkihuoltoa?
141458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on Jumalasta seuraava. Ylöspäin. Hänellä kun on takanaan nippu paperia, josta ei ymmärrä senkään vertaa kuin autosta. Ja ylempänä on aina seuraava Virkamies, jonka tukeen voi aina luottaa vaikka miten tunaroisi.

Vaikka auto olisi kuinka kunnossa, mutta Herra Katsastusmiehellä sattuu olemaan huono päivä (vaimo ei antanut tms), asiakasta voi aina kusettaa. Sairasta mieli kirkastuu, kun saa toisen oikein kuseen. Syitä kyllä löytyy joka autosta, vaikkakaan ei välttämättä AKE:n paperien mukaisia (nekin muuten antavat valtavasti kusetusmahdollisuuksia).

Yksi tekijä on tilasto. On saatava suunnilleen joka kolmas auto pomppaamaan tai Esinahka Virkamiehen luotto menee ja alkaa epäilemään liian löysää katsastusta ja liian vähää kusetusta. Se on katsurin uran lopun alkua se!

Vielä yksi vaikka ei vähäisin syy. Uusintakatsastutulot ovat merkittävä tulonlähde kansainvälisille sijoittajille. Etenkin hiljaisimpina aikoina ne mukavasti paikkaavat (= yrittävät paikata) ulkomaisen suurpääoman aina liian tyhjiä taskuja. Suomalaisia on helppo riistää, orjakansan perinne on kovalla kädellä opetettu monisatavuotisen ruåtsinvallan aikana. Joka muuten jatkuu vieläkin.

Kun yksityisellä autonomistajalla ei ole minkäänlaista lain turvaa, meno on sen mukaista. Tästä meillä kaikilla pitempään autoilleilla on kyllä riittävästi kokemusta.

Äänestä
  • Ei autoilu ole mikään kansalaisvelvollisuus. Autosta saa luopua ihan vapaasti. Suosittelen kokeilemaan, kun kerran tuntuu tuo raha olevan niin tiukassa, ettei ole varaa auton kunnossapitoon.

    Vai eikö "miehinen" itsetuntosi kestä ilman tällaista potenssitukea....

    Ja siitä merkkivalosta sen verran, että nykyautoissa (joista sitruuna ei mitään ymmärrä) ei riitä että päästöt ruuvataan normien mukaisiksi kerran vuodessa = katsastuksen ajaksi, vaan auton pitää täyttää vaatimukset 365 päivää vuodessa. Tätä varten autoissa on "omavalvontajärjestelmä" ts. auto tarkkailee itse järjestelmiensä toimintaa. Jos homma kusee, syttyy kojelautaan lamppu, joka kehoittaa viemään auton asiantuntevan huoltopalvelun tohtoroitavaksi.

    Sitten on tietysti vaikeampaa, jos on naapureille pullistelun vuoksi pitänyt ostaa kalliimpi auto kuin mitä on oikeasti varaa omistaa...

    Äänestä

  • Tosi mielenkiintoisia mielipiteitä katsastushenkilöistä. Kukaan ei toimi ko. tavalla. Taitaa olla parempi hakeutua hoitoon !!

    Äänestä

Ei se moottorielektroniikan valo yleensä turhaan syty. Se kertoo jostain viasta ja valon syttyessä elektroniikkayksikkö siirtyy varotoimitilaan. Käy uudelleen huollossa, että siellä luetaan vikakoodit, joka kerta kun valo syttyy pitäisi jotain vikakoodejakin tallentua. Tämä vikakoodi sitten taasen kertoo, että mikä aiheuttaa mahdollisen vian.

Äänestä

Katsastaja teki työtään kuten pitikin... Turha sitä on vatvoa. Kysy seuraavalla kerralla asiasta paikan päällä. Vai olisiko pitänyt antaa "hyväksytty" päätös sen perusteella, että sinun mielestä kaikki on kunnossa, ja että auto oli käynyt huollossa?

Äänestä

Homa menee niin, että katsastusmies tarkistaa aina merkkivalojen toiminnan, tämä ei ole katsurien päähänpisto vaan käsky tulee ylempää. Ja hylky tulee jos siellä merkkivalot jäävät palamaan, muuten katsuri on tehnyt virheen. Tämä perustuu ihan vain suoraan AKE:n arvosteluperusteisiin, tiedoksi vain..

Äänestä
  • Mutta ei tämän palstan urpot käsitä yhtään, että katsurin toiminta perustuu lakiin. Virheitä tapahtuu aina, mutta suurin osa palstalta lukemastani on tietämättömien jankkausta. Ottakaa ihmiset asioista selvää ja vikiskää netissä vasta kun olette itse oikeilla jäljillä! Väitän, että enemmän katsureilta menee hyväksystysti läpi pirssejä, jotka pitäisi hylätä neljällä tai useammalla korjauskehotuksella, kuin hylättäisiin pirssejä, jotka tulisi hyväksyä.

    Autosta kannattaa luopua, jos ei kestä siitä aiheutuvia kuluja!

    Äänestä

  • Katsuri kirjoitti:

    Mutta ei tämän palstan urpot käsitä yhtään, että katsurin toiminta perustuu lakiin. Virheitä tapahtuu aina, mutta suurin osa palstalta lukemastani on tietämättömien jankkausta. Ottakaa ihmiset asioista selvää ja vikiskää netissä vasta kun olette itse oikeilla jäljillä! Väitän, että enemmän katsureilta menee hyväksystysti läpi pirssejä, jotka pitäisi hylätä neljällä tai useammalla korjauskehotuksella, kuin hylättäisiin pirssejä, jotka tulisi hyväksyä.

    Autosta kannattaa luopua, jos ei kestä siitä aiheutuvia kuluja!

    aika monta kertaa autoa ehtinyt katsastuksessa käyttää vuosikymmenien mittaan. Enimmäkseen katsastus on ollut OK, mutta pari kertaa on mielivaltaisesti hylätty. Siis vastoin voimassaolevia ohjeita. Ei kenenkään aika ja rahat riitä tappelemaan byrokraattien kanssa, halvempaa on maksaa aiheettomat kulut. Näin se muuten ON!

    Toisekseen ei ne kaikki katsastustoimenpiteet ole katsastuksen todellisen tarkoituksen takia vaan joukossa on selviä kusetuspykäliäkin. Joka huomaa, se huomaa ja joka ei huomaa, väitää muitten valehtelevan.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    Mikä on katsastuksen todellinen tarkoitus (vai oisko niitä useampia)?

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    aika monta kertaa autoa ehtinyt katsastuksessa käyttää vuosikymmenien mittaan. Enimmäkseen katsastus on ollut OK, mutta pari kertaa on mielivaltaisesti hylätty. Siis vastoin voimassaolevia ohjeita. Ei kenenkään aika ja rahat riitä tappelemaan byrokraattien kanssa, halvempaa on maksaa aiheettomat kulut. Näin se muuten ON!

    Toisekseen ei ne kaikki katsastustoimenpiteet ole katsastuksen todellisen tarkoituksen takia vaan joukossa on selviä kusetuspykäliäkin. Joka huomaa, se huomaa ja joka ei huomaa, väitää muitten valehtelevan.

    Ostaisit auton, niin ei tarvitsisi täälä porata aivan joutavia.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    aika monta kertaa autoa ehtinyt katsastuksessa käyttää vuosikymmenien mittaan. Enimmäkseen katsastus on ollut OK, mutta pari kertaa on mielivaltaisesti hylätty. Siis vastoin voimassaolevia ohjeita. Ei kenenkään aika ja rahat riitä tappelemaan byrokraattien kanssa, halvempaa on maksaa aiheettomat kulut. Näin se muuten ON!

    Toisekseen ei ne kaikki katsastustoimenpiteet ole katsastuksen todellisen tarkoituksen takia vaan joukossa on selviä kusetuspykäliäkin. Joka huomaa, se huomaa ja joka ei huomaa, väitää muitten valehtelevan.

    Mielivaltaisesti hylätty ja vastoin ohjeita?
    Kerro lähemmin, niin voimme kaikki yhdessä purnata vastaan!
    Kusetuspykälät kiinnostaa meitä kaikkia. Kerro tarkemmin, niin voimme kaikki yhdessä vaatia muutosta lainsäädäntöön.

    Äänestä

  • kusetus kirjoitti:

    kertomaan ohjeista tai pykälistä yhtään mitään.

    Sitroen kirjoittelee fiksujakin mielipiteitä ja näkemyksiä, nyt vain ei tainnut osua aivan kohdalleen.

    Äänestä

  • Mitatut päästöarvot olivat aivan kohdallaan. Mikään ei ole totaalisen pielessä, sanoi katsastaja. Mustan boksin virheilmoitus ja valon palaminen aiheuttavat hylkäyksen.
    Kyllä on autoilu nykyään aika vaikeata. Huolto ilmoittaa ettei vikaa ole, ja katsasataja näprää laitteitaan ja keksii vian.

    Äänestä

  • miksi hylätään? kirjoitti:

    Mitatut päästöarvot olivat aivan kohdallaan. Mikään ei ole totaalisen pielessä, sanoi katsastaja. Mustan boksin virheilmoitus ja valon palaminen aiheuttavat hylkäyksen.
    Kyllä on autoilu nykyään aika vaikeata. Huolto ilmoittaa ettei vikaa ole, ja katsasataja näprää laitteitaan ja keksii vian.

    Moottorin toiminnasta tietoja ja häiriöitä keräävä boxi on järkevä kapine. Ei se katsastusmies piruuttaan hylkää näennäisesti ehjää autoa. Katsos kun se katsatusmiehen käyttämä tietokoneohjelma tunnistaa automerkeittäin ja malleittain moottorin diagnostiikkajärjestelmän ilmoitukset.

    - valmistajalle ominainen virhe,ei aiheuta hylkäämistä. Esim venttiilien ohjausyksikön häiriö.

    - vakava virhe. Esim ilmamäärä-anturin useat virheilmoitukset. Aiheuttaa hylkäämisen.

    Turha mussuttaa, me kaikki hyödytään liikenteessä kun joudutaan ajamaan autoilla jotka on ehyet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi hylätään? kirjoitti:

Auto toimii täysin moitteetta. Kävin määräaikais-huollossa ja huomautin mittariston moottorin merkkivalon toiminnasta. Huollossa poistivat vian. Ajettuani noin viikon valo syttyi taas. Katsastus hylättiin, vaikka nimenomaan kerroin auton olleen juuri huollossa, eikä siinä ole mitään vikaa. Ketä uskon katsatusmiestä, vai merkkihuoltoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu