Hoitokokousmiehet

Olettekos tulleet ajatelleeksi, että hoitokokouksissa kiusatut, nöyryytetyt ja syrjäytetyt voivat kostaa samalla mitalla kuin hoitokokousmiehet tappoivat sieluja luovuttaessan heidät "saatanan haltuun".
No ei nyt sentään. Eivät hoitokokouskiusatut ole paatuneita mutta hoitokokousmiehet olivat ja ovat.
Olettekos tulleet ajatelleeksi, että Vain me -oppi on mitä puhtainta Kauhajoen tyylistä nietcheläistä yli-ihmisoppia. Hoitokokousmiehet katsoivat, että he voivat asettua Jumalan asemaan ja tuomita ihmisten sielut helvettiin. Kaiken huippu oli, että he kuvittelivät tekevänsä hyvää työtä, joka oli Jumalan mieleen.
16787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jotain rajaa kuitenkin kirjoituksiin ja vertailuihin.

Äänestä
  • Pientä rajaa myös susiin ja lampaisiin jakamisessa ja helvettiiin tuomitsemisissa. Sen hoitokokousjulmurit unohtivat.
    Hoitokokousjulmurit - se on kuvaava sana näille nietcheläisille.

    Äänestä

On törkeää lähteä propagoimaan vajaa vuorokausi sitten päättyneen 11 nuoren elämän varjolla. Häpeä.

Äänestä
  • Toivottvasti hoitokokousjulmurit kuitenkin tulevat tunnontuskiin.

    Äänestä

  • tulevat tunnontuskiin kirjoitti:

    Toivottvasti hoitokokousjulmurit kuitenkin tulevat tunnontuskiin.

    Häpeän minäkin näitä valtavien suruuutisien varjolla vihaansa tyydyttäviä.

    Kun nää tyypit jatkuvasti hokee noita juttujaan, tajuutteko, että siellä takana on yhtä sairastunutta
    mieltä kuin oli eräällä Auvisella.

    Voisin arvella jos tämänkaltaiset tyypit pääsisi "diktaattoreiksi", alkaisi sairas kidutus, niitä kohtaan , jotka heidän vihansa kohteita ovat.
    Tällaisia oikeassa olijoita tämä palstan aktiiveissa paljon.

    Toivon että saisitte ja hakisitte psykiat. taholta apua tilanteeseenne, ettei tarvi lopulta saada hoitoa kriminaalilaitokselta.

    Surullista..

    Äänestä

  • näistä kieroutuneista. kirjoitti:

    Vaan mietipä mitä hoitokokousmiehet tekivät? Kestätkö katsoa totuutta silmiin? Tekoihinsa nähden nuo hoitokokousmiehet ovat saaneet olla ihmeen suojassa. Jopa kirkko on katsonut läpi sormien. Miksi?

    Äänestä

  • tekivät? kirjoitti:

    Vaan mietipä mitä hoitokokousmiehet tekivät? Kestätkö katsoa totuutta silmiin? Tekoihinsa nähden nuo hoitokokousmiehet ovat saaneet olla ihmeen suojassa. Jopa kirkko on katsonut läpi sormien. Miksi?

    Koska kaikki keskustelu oli tukahdutettu, ennen netin aikakautta. Elimme täydellisessä sensuurissa. Jos joku nosti ääntä hoitokouksista hänet oitis leimattiin mielenvikaiseksi katkeroituneeksi höppänäksi. Kyllä valtaeliitti osaa toisiansa suojella. Ei korppi toisen korpin silmää noki.

    Äänestä

  • jle-66 kirjoitti:

    lainaus Devoit:lta :
    hänet oitis leimattiin mielenvikaiseksi
    katkeroituneeksi höppänäksi.

    Äänestä

  • näistä kieroutuneista. kirjoitti:

    Häpeän minäkin näitä valtavien suruuutisien varjolla vihaansa tyydyttäviä.

    Kun nää tyypit jatkuvasti hokee noita juttujaan, tajuutteko, että siellä takana on yhtä sairastunutta
    mieltä kuin oli eräällä Auvisella.

    Voisin arvella jos tämänkaltaiset tyypit pääsisi "diktaattoreiksi", alkaisi sairas kidutus, niitä kohtaan , jotka heidän vihansa kohteita ovat.
    Tällaisia oikeassa olijoita tämä palstan aktiiveissa paljon.

    Toivon että saisitte ja hakisitte psykiat. taholta apua tilanteeseenne, ettei tarvi lopulta saada hoitoa kriminaalilaitokselta.

    Surullista..

    Onnnittelut. Olet itse terve ja siksi sinulla kiistatta on täysi oikeus tuomita ja luokitella minut auvismaiseksi mielenvikaiseksi räjäyttelijäksi, jota itse et missään nimessä ole.
    Ihailen ja kadehdin terveyttäsi ja loistavaa arvostelukykyäsi, joka minulta täysin puuttuu.
    Hyvää syksyn jatkoa Sinulle.
    tv. aloittaja

    Äänestä

  • Taisit sanoa nappiin kirjoitti:

    lainaus Devoit:lta :
    hänet oitis leimattiin mielenvikaiseksi
    katkeroituneeksi höppänäksi.

    Ja siksipä viesti ei varmasti kauaa vanhene.

    Jo neuvostoliitossa oli käytäntönä laittaa järjestelmää vastustavat mielisairaalaan. Eli hulluksi leimaaminen on koeteltu konsti jo aiemmin.

    Äänestä

  • näistä kieroutuneista. kirjoitti:

    Häpeän minäkin näitä valtavien suruuutisien varjolla vihaansa tyydyttäviä.

    Kun nää tyypit jatkuvasti hokee noita juttujaan, tajuutteko, että siellä takana on yhtä sairastunutta
    mieltä kuin oli eräällä Auvisella.

    Voisin arvella jos tämänkaltaiset tyypit pääsisi "diktaattoreiksi", alkaisi sairas kidutus, niitä kohtaan , jotka heidän vihansa kohteita ovat.
    Tällaisia oikeassa olijoita tämä palstan aktiiveissa paljon.

    Toivon että saisitte ja hakisitte psykiat. taholta apua tilanteeseenne, ettei tarvi lopulta saada hoitoa kriminaalilaitokselta.

    Surullista..

    Hoitajako se siinä kirjootteelee? Ainakintekstistä päätellen niin voi arvailla. Toimisiko alla oleva itse antamasi ohje omaan käyttäytymisongelmaasi, suosittelen ainakin kokeilemaan.

    "Toivon että saisitte ja hakisitte psykiat. taholta apua tilanteeseenne, ettei tarvi lopulta saada hoitoa kriminaalilaitokselta."

    Äänestä

  • Saattaisi auttaa kirjoitti:

    ja oon samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa.
    Monista hoitokokouskatkerista ajattelee, että jos he sais vallan, siinä sitä vasta julmuutta nähtäis.

    Äänestä

  • vaan entinen vl, kirjoitti:

    ja oon samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa.
    Monista hoitokokouskatkerista ajattelee, että jos he sais vallan, siinä sitä vasta julmuutta nähtäis.

    Hoitomiehinä puoskaroineet maallikkomaanviljelijäsaarnaajat leikittelivät ihmisten sieluilla ja taivasosuuksilla. Hoitomiehet arvuuttelivat katumuksen syvyyttä, synnintuntoa ja sitä tekeekö hoidettava parannusta synnistä vaiko sen hedelmistä vaiko rakkaudettomuudesta. Se oli hevosen leikkiä. Yrittäkääpä arvioida, miltä mahtoi hoidettavista tuntua.
    Nimimerkki kokemusta omaava

    P.s. jos minulla ei olisi ollut niin vahva itsetunto, saattaisin käyttäytyä hyvnkin auvismaisesti ja saarimaisesti. Vaan niin en tee, koska pidän monia hoitokokousmiehä täysinä raukkoina, jotka eivät tunteneet vastuutaan.

    Äänestä

Erittäin törkeää on ratsastaa Suomea ja laajemminkin järkyttäneellä tragedialla, jossa saivat surmansa väkivaltaisella tavalla 10 vasta elämänsä alkutaipaleella ollutta nuorta ja 1 opettaja.

Avauksesi ei varmasti paranna hoitokokousten uhrien asiaa eikä nopeuta mahdollisen hoitokokouksia koskevan tutkimuksen käynnistymistä. Päinvastoin.

Äänestä
  • Motiivit voi olla monenlaisia.

    Äänestä

  • Voi että tähän se nyt kaatui. Nyt SRK pystyy estämään hoitokokoustutkimusten aloittamisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kauhajoen tyylisiä kirjoitti:

Olettekos tulleet ajatelleeksi, että hoitokokouksissa kiusatut, nöyryytetyt ja syrjäytetyt voivat kostaa samalla mitalla kuin hoitokokousmiehet tappoivat sieluja luovuttaessan heidät "saatanan haltuun".
No ei nyt sentään. Eivät hoitokokouskiusatut ole paatuneita mutta hoitokokousmiehet olivat ja ovat.
Olettekos tulleet ajatelleeksi, että Vain me -oppi on mitä puhtainta Kauhajoen tyylistä nietcheläistä yli-ihmisoppia. Hoitokokousmiehet katsoivat, että he voivat asettua Jumalan asemaan ja tuomita ihmisten sielut helvettiin. Kaiken huippu oli, että he kuvittelivät tekevänsä hyvää työtä, joka oli Jumalan mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu