Suostuiskohan..

tai vaikka Sauli raottamaan valtion kukkaronnyörejä,tahi vaihtoehtoisesti ottamaan hivenen vaikka lainaa,että saataisiin koulujen terveydenhoitajat pysymään kouluissa niin että jopa koululaiset heidät joskus tavoittaisi.Eilen sattui pojan kaverille koulussa tapaturma,joka olisi vaatinut kyllä pikaista ensiapua(tikkejä vaativa haava)niinkysyin pojalta että miksette mennet terkkarille haavaa sidotuttamaan,niin tilanne on kuulemma se että terkkari on vain tiistai,ja perjantai aamuisin parituntia/päivä.jep,sehän riittää 350 oppilaan koulussa.Tämä taisi nousta muuten eilenkin tuon Kauhajoen tragedian yhteydessä esiin tämä kouluterveyden hoidon taso,jossen nyt väärin muista.Minusta aika väärä paikka on säästää,todella väärä paikka.
5111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse kuulun siihen ikäluokkaan, joka kouluaikanaan ei kuullutkaan mistään terveydenhoitajista, psykoloogeista, kuraattoreista jne. Silti pärjättiin ja meitä pärjääjiä oli paljon, sillä kyseessä oli ns. suuret ikäluokat. Koska meitä oli paljon ja koska vastaavasti koulutus- ja työpaikkoja vähän, oli taistelu sen mukaista. Emme me silti ampuneet koulutovereitamme vaikka nyrkit joskus heiluivatkin.

On aivan turhaa medikalisoida kaikkea, sillä syyt noihin traakisiin tapahtumiin ovat toisaalla. Nykyiset, näennäisesti hyvin koulutetut ns. asiantuntijat eivät vain näe kokonaisuuksia eivätkä metsää puilta.

Äänestä
  • myös että ajat on hivenen muuttuneet niistä ajoista kun sinä olet ollut koululainen,ei voi ajatella että kyllä sen nuorison pitää pärjätä kun mekin on pärjätty.Maailma on menossa yhä karmeampaan suuntaan ja siihen on reagoitava.
    Minä en nyt ymmärrä pointtia miksei kouluissa voisi olla terveydenhoitajat tavoitettavissa silloin kun heitä tarvisi,oli se sitten haavanhoitoa tai sielunhoitoa.

    Äänestä

  • mutta muista kirjoitti:

    myös että ajat on hivenen muuttuneet niistä ajoista kun sinä olet ollut koululainen,ei voi ajatella että kyllä sen nuorison pitää pärjätä kun mekin on pärjätty.Maailma on menossa yhä karmeampaan suuntaan ja siihen on reagoitava.
    Minä en nyt ymmärrä pointtia miksei kouluissa voisi olla terveydenhoitajat tavoitettavissa silloin kun heitä tarvisi,oli se sitten haavanhoitoa tai sielunhoitoa.

    ja sehän onkin helppo tapa torjua toisensaiset "totuudet". Ja tähän maahanhan sopii tunnetusti vain yksi totuus kerrallaan aina kulloisen ajan mukaan ja henkeen.

    Muistaakseni en ole väittänyt, ettekö kouluissa saisi olla terveydenhoitajia. Minun puolesta niitä saa olla vaikka yksi jokaista oppilasta kohti. Saman tien koulut voitaisiin täyttää myös lääkäreillä, poliiseilla, papeilla, henkivartioilla, sotilailla, asianajajilla, henkiparantajilla, meedioilla, kädestä ennustajilla, jne. jne.

    En ole myöskään ihan varma maailman menemisestä entistä huonompaan suuntaan, sillä taisi niitä karmeuksia tapahtua viimekin vuosisadalla. Se mikä minua ihmetyttää on se, että kaikki pyritään medikalisoimaan, eli siis tekemään kaikista ilmiöistä sairauksia. Kun ihminen ei pysty siivettömänä lentämään, niin kas, sen täytyy olla jokin sairaus. Mutta kai se kuuluu tähän ajan henkeen, niinkuin sanot.

    Äänestä

  • sitä usein vedotaan, kirjoitti:

    puolesta voidaan huoletta medikalisoida,artikuloida,musisoida,onanoida,käräjöidä,levitoida jne jos se vaan herättää keskustelua miten nämä meidän pikku kullanmurut saadaan aikuisiksi asti terveenä,ja tervepäisinä.Ja minun mielestä terveystätien vähäiset tunnit kouluissa ei tuskin johdu medikalisonnista,vaan rahasta,tai sen puutteesta.

    Äänestä

  • minun kirjoitti:

    elämänsä loppuun saakka. Sen pituinen se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valtionvarain ministeri kirjoitti:

tai vaikka Sauli raottamaan valtion kukkaronnyörejä,tahi vaihtoehtoisesti ottamaan hivenen vaikka lainaa,että saataisiin koulujen terveydenhoitajat pysymään kouluissa niin että jopa koululaiset heidät joskus tavoittaisi.Eilen sattui pojan kaverille koulussa tapaturma,joka olisi vaatinut kyllä pikaista ensiapua(tikkejä vaativa haava)niinkysyin pojalta että miksette mennet terkkarille haavaa sidotuttamaan,niin tilanne on kuulemma se että terkkari on vain tiistai,ja perjantai aamuisin parituntia/päivä.jep,sehän riittää 350 oppilaan koulussa.Tämä taisi nousta muuten eilenkin tuon Kauhajoen tragedian yhteydessä esiin tämä kouluterveyden hoidon taso,jossen nyt väärin muista.Minusta aika väärä paikka on säästää,todella väärä paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu