demarimainen neuvo ehkäistä näitä kouluammuskeluja.
Pursuaa suorastaan suurta nerokkuutta kun uutispäivä demari kirjoittaa, että kun jättää valtionvelan maksamatta, niin tällaista ei tapahdu.
Demarithan ovatkin sellaisia, että otetaan mutta ei anneta pois.
Eläkejuttu on yksi hyvä esimerkki.
Toinen on sak:n jäsenmaksut. On niitä varmaan paljon enemmänkin, kuten OTK:n säästökassat, Vakuutusyhtiö Kansa, STS, Sundqvist jupakka, väliaikainen autoverojuttu,Ym Ym Ym.
Eihän tästä enää puutukkaan muuta kuin olisivat suoraan sanoneet demarien hallituksessa olon ehkäisseen tapahtuneen.
Hyvä uutispäivä demari! Myötäilet täysin palstademareiden mielipiteitä.
Joten voinee sanoa koko puolueen olevan yhtä nerokasta.
Minä taidana alkaakkin tästälähtien vaatimaan ennen velaksimyyntiä puoluekannan esittämistä.
En ihmettele yhtään, miksi demarit ovat tähänkin asti olleet huonoimpia maksajia.
Ei ole ollut rahasta kiinni, kun korkeat, hyvää palkkaa nauttivat virkamiehet ovat samanlasisia.
Todisteita löytyy "mapillinen".
Huom! Luottotappiot ja hidas rahankierto ovat yksi syy korkeaan työttömyyteen sekä hintatasoon.
Yksi syy on myöskin melkoinen hävikin osuus.
Varastaminen suoraan sanottuna.
Olenpa törmännyt tapaukseen, jossa asentaja tahallaan ei saanut laitetta toimimmaan muualla kuin omassa käytössään.
Ei toiminut kohteessa, mutta kun se vaihdettiin uuteen, ja hän otti sen luvatta niin sanotusta roskakorista omaan käyttöön, kas kummaa, sehän alkoi toimimaan.
Takuuhyvitystä ei tuotteesta saatu, koska ei ollut rikkinäistä esittää. Eivät uskoneet sen olevan rikki. Sitten kun sitä alettiin etsimään, niin kas kummaa, sehän pelasikin niinkuin pitikin. Kylläkin asentajan omassa käytössä.
Tehty tahallisesti pieni jekku, kun itsellä oli puutetta ko. laitteesta.
Arvannette varmaan seuraukset.
Miksi kaikin mahdollisin tavoin demut yrittävät kusettaa kanssaeläjiään.
Luulevatko he tällätavoin saavansa maamme hallintaansa.
Aina käsi ojossa kuin kerjäläiset. Mulle heti, ja paljon.
Hallituksessa toimitaan, niin että rahat imetään kansalaisilta pois, jotta he itse saavat jakaa ne itselleen, eli hierrarkiassa ylimmille, sekä rikkaille.
Siksi rikkaille, jotta saisivat toiminnalleen siunauksen.
Mutta nytpä kansalaiset, eivät enää demaripropakandaa onneksi usko.
Kun heille tappiolliset kuntavaalit ovat ohi, niin aloittavat jälleen lakkoilun sekä lisäävät muutakin rähinöintiä.
Olen uusi palstalla, ja seurattuani tätä reilun viikon, sai eilinen kirjoittelu viimeinkin kertomaan totuuksia.
Demarilehti tuli tähän asti, vaan ei tule enää jatkossa. Lähinnä vain työrauhan säilyttämiseksi olenkin sen tilannut. Hesarinkin lopetan samalla kertaa, tuokoon lehtensä kotoa jos tauoilla haluttaa lukea.
Samoin lopetan kaiken muunkin ylimääräisen extraamisen, joulu-,ja merkkitapahtumien huomioimista lukuunottamatta.
Samallahan voin 10%:a tiputtaa omaa palkkaani. Mikä kylläkin on ollut tähänkin asti muiden työntekijöidemme ylimmällä tasolla.
Voidaan sitä säästää täälläkin päässä, nuriskoon sitten. Palkka kun pitää olla korkea, niin otetaanpa karsintalinja käyttöön, ja poistetaan se muusta. Pihalle vielä pitää asennuttaa parkkimittarit, sekä poistaa lämmmityspistokkeet niin oppivat käyttämään sitä julkista liikennettä.
Vierressä on nimittäin bussibysäkki.
Firman kalusto ei pistokkeita tarvi. Säästyy sähköä, kun parikymmentä kohdetta vähenee.
Aletaan toimimaan heidän palstoilla kerrottujen oletusarvojen ja toiveiden mukaisesti.
Johtajaporvari kun ei anna mitään, niin otetaan se pois mitä ei ole. Vieläpä laskien omaa palkkaakin.
Lähtee ilmaiset kahvit, teet, ym:t
Monia asioita on missä todellakin voi säästää, eikä silti riko sopimusta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.