Mulla on nyt ollut vuoden verran paniikkikohtauksia,jotka alkoivat kun rauhoittava lääke (Rivatril) lopetettiin. Kohtauksia tulee lähinnä kodin ulkopuolella.Kädet tärisee,sydän hakkaa,kaikki pelottaa, ahdistaa hirveästi. Saan vaivaan tarvittaessa rivatrilin. Kertokaa mulle, paranenko näistä kohtauksista koskaan vai saanko kärsiä niistä lopun elämääni?
LOPPUIÄN KÄRSIMYS?
Perhonen1976
8852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
häpeä jos sellaiseksi on leimattu.Se leima ei poistu kuin haudassa.Se on yhä maailman pahin sairaus.Pahat henget pitävät yllä tämän sairauden pirullista leimaa.Tekopyhyydet voivat selittää autuuksiaan,mutta ne ovat heidän paskajuttujaan.Hekiset sairaudet saavat yhä vähiten tukea yhteiskunnalta.Miksi? Koska sitä sairastavat perinteisesti HULLUT! Eivät HULLUT ole terveitä eikä sairaita, vaan HULLUJA? Niinkauan kunnes itse olette samaassa sumpussa?
(Siis vastaan tuohon alkuperäiseen viestiin, edeltävä on jonkun huomiota hakevan höyrypään kirjoittama ;) )
Mulla alkoivat paniikkioireet 8 kuukautta sitten. Ne alkoivat töissä sosiaalisissa tilanteissa. Käsistä ja jaloista meni tunto, tärisin kauttaaltani ja luulin kuolevani siihe paikkaan. Ja sydän tietysti takoi niin paljon että melkein pyörryin.
Ja kerran selkää pitkin meni kylmä tunnottomuuden tunne ja korvat menivät lukkoon ja silmissä sumeni.
Yritäpä siinä sitten olla sosiaalisessa asemassa työpaikalla! ;-)
Jäin sairaslomalle ja lopulta työttömäksi. Nyt täytyy tehdä jotain työtä, mutta pelkään niin kovasti uusia kohatuksia että olen lykännyt työhön menoa aina vaan... Mietin vaan sellaisia työtehtäviä joissa ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa tekemisissä lainkaan, vaikka ennen tätä olin todella sosiaalinen ja avoin...
Söin Sepramia, mutta niistä ei ollut mitään apua. Ei myöskään Propralista jota yritin popsia ennen töihin lähtöä.
Olen ollut nyt 6kk vain kotosalla ja on ollut ihanaa lepoa, oireet kun tulevat vain kun olen ihmisten kanssa. Mutta näinhän se ei voi jatkua ikuisesti.
Nyt kysynkin, onko joku päässyt eroon sosiaalisesta ahdistuksesta?
Miten sait elämäsi takaisin?
Vähentyivätkö ahdistukset vähitellen vai nopeasti?
Mulla oireet vähentyivät kyllä huomattavasti päivittäisen meditaation avulla, ja mulla on suuri luottamus siihen etten painiskele näiden asioiden kanssa lopun elämääni.
Ja tietysti haluan jo "normalisoitua" pikapikaa!
moi,
oletko muita lääkkeitä kokeillut? muuta kuin nuo kaksi mitkä mainitsit.
asia on niin että aikasta pahassa jamassa mennään jos olet vain kotonasi kaikenaikaa.....
minä sain cymbalta nimistä lääkettä oireisiini, on tehonnut ja elämä ihan normia nyt. voin tulla ja mennä mieleni mukaan.
ilman lääkkeitä kotona vai lääkkeillä ihmisten kanssa ja elämässä kiinni?
toivon sulle hyvää syksyä.
Minulla on samantyyppisiä oireita kuin sinulla, mutta niiden lisäksi minulla on pahoinvointia ja voimakasta päänsärkyä, tuskanhikeä. Myös esim. huulet saattavat olla lähes tunnottomat.
Kuinka kauan sinulla tällainen kohtaus kestää? Minulla on ollut tätä nyt useamman päivän ja olotila kestää useita tunteja putkeen. Aiemmin minulla oli sellaisia lyhyempiä kohtauksia silloin täällöin. Toki tässä useamman tunnin kestävässä "kohtauksessa" välillä saattaa pikkuisen helpottaa, mutta esimerkiksi äärettömän voimakas huimaus, tunnottomuus, pistely, voimattomuus, tuskanhiki, pahoinvointi jne jne ovat koko ajan läsnä.
Tuossa jo joku ehdotti sinulle Cymbaltaa. Katsotaan, mitä minun lääkärini ehdottaa.
Entäs muut? Kuinka pitkiä teidän "kohtauksenne" ovat?
mulla kohtaukset kestää 2-3 tuntia paitsi jos otan rauhottavan,se auttaa yleensä puolessa tunnissa.
Aika usein vaikeat elämäntilanteet laukaisevat nämä psyykkiset vaivat. Paljon vaikuttaa myös henkilön persoonallisuus, toiset on herkempiä ja hektisempiä kuin toiset. Heille voi melkein luvata paniikkia jos elämäntilanne menee tosi ahtaalle. Kun elämäntilanne paranee ja kaikki tasaantuu, paniikkia pystyy katsomaan ulkoapäin ja se ei enää häiritse. Kysymys onkin enemmän sen kanssa toimeentulemisesta. Pitänee oppia elämään sen kanssa. Paniikkihäiriöisillä ihmisillä on geeneissä alttius panikoida tiettyihin tilanteisiin, paineisiin ja ahdistukseen. Kuten olette lukeneet,paniikkipotilaalla on turbomoottori sisällään, mutta siihen nähden ihan liian pieni jäähdytin. Näin olen itse asian kokenut ja nähnyt. Takana n. 7 vuotta ensimmäisestä paniikkikohtauksesta. Alku oli helvettiä ja aika ajoin yhä välillä elämäntilanteiden heitellessä ahdistuneisuus käy yli äyräiden. Joitakin mielialalääkkeitä olen kokeillut, osaan olen turtunut ja lopettanut sen takia, mutta suurimmasta osasta tulee vain pahoja sivuvaikutuksia. Olen yrittänyt pärjätä ilman. Pahimmissa tilanteissa rauhoittavat ja beetasalpaajat auttavat. Olishan se hyvä löytää oikeanlainen mieltätasaava lääke, jota voisi ottaa pidempään ilman sivuvaivoja.
kofeiininkäytön, 50% paniikkihäiriöisistä olisi oireettomia jos pysyttelisivät erossa kofeiinista.
Noniin, nyt on toinen päivä menossa Cymbalta-lääkkeen kanssa, ja sivuoireet ovat kyllä aivan kaameat! Tärinää, pahoinvointia, huimausta, sydämen hakkausta, lieviä hallusinaatioita... jaiks...
Tuo kahvi-pointti pitää kyllä paikkaansa. Kofeiini on mulla vaina pahentanut paniikkioireita, joten nyt siirryin muitta mutkitta vihreään teehen ja pian saan täysin kofeiinitonta yrttiteetä :)
Odotan kyllä innolla tulevaisuutta...Tiedän varmasti ettei tämä ole osa minua itseäni vaan ikäänkuin takiainen kiinni hiuksissa :) Olen selvinnyt niin pahoista masennusjaksoista että pystyn jo näkemään vaikeudet objektiivisemmin. Tosin paniikkihäiriö ja masennus mun kohdalla ovat täysin erityyppisiä. Masennuksessa pystyin tapaamaan ystäviäni, ja nostamaan ilon masennuksen päälle... Mutta paniikki kun tulee, joutuu juoksemaan pois paikalta, se on ihan hirveää... Ja aika koomistakin kun jälkikäteen miettii niitä tilanteita :-D Ihmiset ajattelevat että "no nyt tuo on tullut hulluksi!"
;-)