Kauhajoen tragedian yksi taustavaikuttaja saattaa olla internetin viharyhmät, joissa viljellään vihaa erilaisia kansanryhmiä kohtaan ja haetaan vertaistukea samalla tavalla ajattelevista.
Tämä Keksustapalsta on muodostunut osaltaan Keskustaa vihaavien ihmisten vertaisryhmä; Kapi, Mielipidepankki, Ukki, Känä jne purkavat mielensä häiriöitä vihaan Keskustaa kohtaan. Mielipidepankin sairas keskustavihan lietsonta tänäänkin, vain päivä Kauhajoen tragedian jälkeen, on tyrmistyttävää luettavaa.
Ilmiöhän on tuttu vaikkapa natsien ajalta. Heidän vihansa kohdistui juutalaisiin ja muihin "ei-arjalaisiin" ihmisryhmiin. Palstademarit kohdistavat vihansa, natsien lailla, oman maan kansalaisiin joilla on erilainen maailmankatsomus, demarien tapauksessa keskustalaisiin.
Mitä voisimme tehdä ettei nämä elämänsä ehtoopuolelle kerenneet vihanlietsojat tee vihansa sokaisemana, tai kuten he itse ajattelevat, sen velvoittamana, jotain kauhutekoja? Onko hallituksella halua osoittaa määrärahoja katkeroitumeita demarivanhuksia hoitaville, heidän raskasta työtään helpottamaan tarvitaan käsipareja huomattavasti nykyistä enemmän, muutoin seuraukset saattavat olla kauhistuttavia. Herätkää päättäjät ennenkuin on myöhäistä, nyt tarvitaan kiireellisiä hoitoonohjauksia.

Vastaukset 7
Vanhimmat
historiaa:
Paavo Vladimirov Väyrysen aloittaessa ns. tahtopolitiikan hän käänsi uuden lehden. Hän aloitti ennen näkemättömän vihan kylvön, jota Kepuänkyrälehdet oikein lietsoivat Ilkka ja Keskisyöpäläinen päätoimittajiensa Hokkasen ja Laatikaisen johdolla. Tätä vihan lietsontaa jatkoi Esko Aho ja Anneli Jäätteenmäki.
Sen näki esimerkiksi siitä kun Valtioneuvos Kalevi Sorsa siunattiin haudanlepoon, niin kepun palstalla ilkuttiin samana päivänä muun muassa, että, "Kalevi Sorsan hauta pitäisi olla Santahaminassa Punaisten vankilan riukulan alla".
Tällaiseen herjaukseen Keskustan uljaat kirjoittajat ylsivät. Ja paljon muuhunkin, nykyään samaa linjaa edustavat Sonnimies, Keris ja osittani myös Oiva Härkönen.
Kun valtioneuvos Johannes Virolainen haudattiin ja hänen muistolaatta paljastettiin demaripalstalla ei ollut yhtään häntä arvostelevaa kirjoitusta herjauksesta puhumattakaan.
Kepuänkyrälehdet keksivät ensin jonkun sellaisen väitteen tai asian jota kukaan demari ei ollut missään edes sanonut ja sitten kumosi ja oikaisi tämän itse keksimänsä valheen. Tämä oli ja on niin sanottua Keskustan tahtopolitiikkaa!
Ajattelisit vähän.... no taidat kuulua pahemman laatuisiin kepuänkyröihin.
...tuosta nimilistasta
Kiitos että toit itsesi esille - ja ajatuksesi.
Tuosta kirjoituksesi asenteellisuudesta päätellen olet mieleltäsi samaa kamaa kuin suojeluskuntalaiset 1930-luvulla, jotka osasivat vihan lietsonnan ja toteuttivat sitä myös käytännössä. Presidentti Stålhbergiä myöten kansanvallan kannattajia muilutettiin ja usea murha jäi selvittämättä; kuten suutari Mätön tapaus Lapualla ja Forssassa työmies Yrjö Holm.
(ks: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000037760647#22000000037760647 )
Katsoitko muuten elokuvaa "Kaunis mieli"? Se on hyvä tosielämään pohjautuva tarina siitä, mitä mielen kaunistelu saa aikaan.
mielen syövereistä:
http://www.leffatykki.com/elokuva/kaunis-mieli
kyse on vain terveestä mediakritiikistä KEPU!a kohtaan
Me harrastamme ainoastaan tervettä mediakritiikkiä KEPUa, Suomen suurinta puoluetta kohtaan; ja teemme sen vielä hymyssä suin.
Tuo Sinun kritiikin sietämättömyys viittaa orastavaan häiriökäyttäytymisalttiuteen, joten hakeudupa hoitoon ajoissa:
http://www.niuva.fi/
Ku netti kielletään niin mitä sitten hallitus syyttää? Demarit ja punikit alkaa jo olla aika tylsiä heittoja.