Juo yleensä kolmena päivänä viikossa (joskus kahtena). Olutta. (1-)2 päivänä menee 3-4 tuoppia kerralla, viikonloppureissulla 4-8.
Alkoholisti vai ei?
mieheni
13943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja kyseessä siis 0,5 l:n tuopit.
Määrät eivät ole pelkästään ratkaisevia, vaan lähinnä se, että onko vahva riippuvuus syntynyt, eli pystyykö vaivatta olemaan ilman säännöllistä vakioannostaan?
Nuo määrät eivät ole isolle miehelle kovin suuria, ja lähentelevät ehkä arvioitua suurkulutusta.
Kaikkien alkoholistien ura on alkanut suurkulutuksella.
http://www.yths.fi/netcomm/viewarticle.asp?path=8,21,2476,2497&article=1990&index=A&page=1
miehesi ei ainakaan juomamäärien perusteella vaikuta alkoholistilta. Jos käyttömäärä jää alle 20 annokseen viikossa ja käyttökertoja on 3 niin ei voi mielestäni puhua alkoholismista. ovatko määrät miehesi kertomia vai perustuvatko määrät omiin havantoihisi? Jos miehesi on kertonut nämä määrät sinulle, hän saattaa kaunistella asioita. Joskus aikoinaan kerroin vaimolle kirkkain silmin ottaneeni 2 kaljaa, kun tosiasiassa olin vetänyt pullon kirkasta viinaa ja 5 isoa olutta. Olen alkoholisti.
Mikäli miehesi puhuu totta, kysymys on kohtuukäytöstä ja mikäli miehesi on tuolla tahdilla pysytellyt vuosia, tuskinpa siitä pahentuu. Kaikista ei tule alkoholisteja. Kun ajattelen omaa historiaani, niin juominen oli alusta (ensimmäisestä 13 vuotiaana juodusta 3oluesta) asti alkoholistista - voimakkaasti humalahakuista ja pakkomielteistä.
Mikä sai sinut kysymään asiaa? Häiritseekö miehesi alkoholin käyttö sinua?
Aiheesta on hyvä keskustella rakentavasti, tuomitsematta. Jos hänellä ei ole alkoholiriippuvuutta, hän kykenee olemaan vaikkapa viikon tai viikolla (viikkoja) ilman niitä kaljoja.
Vältä provokaatiota, älä holhoa miestäsi.
etenkin tuo viikkotissuttelu. Mies on yrittänyt kaunistella juomisiaan 1-2 tuopin verran alaspäin, mutta itse sitten huomaan, kuinka paljon todellisuudessa on otettu. Viikkojuominen liittyy yleensä futismatseihin, jotka luojan kiitos loppuvat pian tältä kaudelta :).
Kyseessä 30-v. mies ja tahti pysytellyt samana vuosia. Välillä on ollut viikonkin ilman, kahta ei ainakaan minun "aikanani" eli pariin vuoteen.
Oon yrittänyt asiasta puhua, ihan rauhallisesti ja syyttelemättä, mutta vastaus on aina että älä valita. Hän ottaa valitukseni yleensä huumorilla. Jos näytän olevani tosissani, hän suuttuu.
Mietin vaan mahdollista tulevaa perhettä. Vähentääkö hän tahtiaan ikinä? Joudunko yksin hoitamaan lapsen/lapset, kun mies istuu baarissa. Onko edes toivoa siitä, että hän rauhoittuisi lapsen tultua, vai "pakeneeko" baariin entistä useammin?
Noilla tiedoilla ei juo juuri paljoa, mutta kuten sanottiin, kyse ei ole niinkään määrästä vaan siitä VOIKO olla juomatta esim vaikka sitä viikonloppu reissua ilman kitsoilemista.
Lapsi nyt ei ainakaan paranna ketään!!!!
Joten jos tunnet jo nyt että tilanne ajautuu lapsen tultua siihen, että miehesi poistuu useimmin ravintolaan, niin näin varmasti on! Tunnet miehesi.
Itse olen nainen ja luokittelen itseni alkoholiongelmaiseksi, VAIKKA olenkin jokaisen raskauden ollut selvinpäin ja ilman tupakkaa, mutta....
Kun lähden juomaan, se juominen on yleensä venyvää sorttia, eli aamulla otettava jokunen tasottava... Tosin juonkin aivan jumalattomia määriä =/ (olutta)
Osa lääkäreistä ei pidä minua Alkoholistina, osa taas pitää (viitaten tässä noihin raskauksiin).
Sinä tunnet Miehesi, joten Sinä tiedät =)
Onnea ja Voimia.
ja viisaaksi.
Jos se ei ole mahdollista, ei kannata edes pariutua parisuhteeseen lapsettomana.
Jos miehesi ei ole alkoholisti, ja mahdollisten lasten tullessa on todella valmis perheeseen ja haluaa ottaa lapsista vastuun, hän todennäköisesti rauhoittaa ainakin viikkokaljoittelua, tästä kannattaa keskustella ennen kuin alatte lasta hankkimaan. Kuitenkin monilla miehillä kaljan kiskominen kuuluu ikään kuin "hurjaan nuoruuteen" ja perheen tultua on saatu nauttia futismatseista ja "poikien illoista" niin, ettei tarvitse enää joka viikko mennä, sitten on tällaisia kuin minä, että täytyy käydä paljon syvemmässä montussa ennen kuin alkaa järjen valo paistaa, jotkut vetävät pohjasta läpi...
Ihan rauhassa tuo onneksi tuntuu olevan, vaikka ei juomaan pääsisikään. Tänään läksin mukaan futismatsiin ja kuivin suin tuo oli, vaikka kaverinsa joivat vieressä. Tuli jopa mun kanssa suoraan kotiin, eikä mennyt "jälkipeleihin". Ja hymyssä suin :).
HEI HALOO!!! ALKOHOLIN JUOMINEN ON SILLOIN ONGELMA KUN LÄHEINEN OTTAA SEN PUHEEKSI. JA SINÄ OLET OTTANUT TÄMÄN ASIAN PUHEEKSI. VASTAISIN:MIEHESI ON ALKOHLISTI!
Mietin vaan välillä, että olenko itse liian tiukkis ja pirttihirmu.
Jos teillä olisi kaikki hyvin, et kirjoittelisi tänne. Älä perusta perhettä tämän miehen kanssa.
Mun tekee mieli kysyä samaa omasta miehestäni kuin sun... Kaljaa menee 4-5 päivänä viikossa, lupauksia tehdään kaikenlaisia, mutta 90% menee vessasta alas.Määrällisesti mieheni juo myös paljon, TV:n ääressä voi helpostikin mennä 10 tölkkiä hitaasti lipitellen ja minä murisen vieressä tai menen nukkumaan... Baarissa juomisesta ei tarvitse edes puhua, siellä määrät ovat persekännin tasoa.
Pahinta ovat loma- tai vapaapäivät, juominen alkaa jo aamusta kahvien jälkeen ja usein menee kaljan mukana jotakin muuta myös kurkusta alas. Olen yrittänyt puhua asiasta useaan otteeseen, mutta vain hetken mies on kunnolla, jo kahden selvän päivän jälkeen alkaa vonkuna "Toisitko bisseä kans kaupasta??" tai sitten se hakee itse, kysymättä edes sopiiko se mulle, että juodaan / hän juo. Mä itse pitäydyn muutamassa, toisella menee aina melkein överiksi. Muistan meidän yhteiselon ajalta tasan yhden illan, kun join enemmän kuin mieheni ja silloinkin miehelläni oli niin kova krapula, ettei hän pystynyt juomaan kuin kaksi tasoittavaa.
Kesällä oli ok pitää hauskaa, nyt syksyn tultua on kiireet alkaneet ja en jaksa stressata vielä kaiken muun lisäksi miehestä, joka haisee jo iltapäivällä kaljalta ja puhuu sekavia. Olen sanonut monet kerrat itkien, että mun luottamus on pahasti horjunut ja että miehelläni on ongelma, josta täytyy päästä eroon. Mutta ne puheet menevät vain selvinä hetkinä miehelläni perille ja silloinkin huonosti.
Viime riidan jälkeen kärsin todella paljon ja puhuin kovaan sävyyn, sanoin, että haluan olla normaalissa suhteessa, johon kuuluu muutakin kuin toisen juomisen seuraaminen, riitely ja sovittelu. Haluan harrastaa yhdessä jotain, säästää rahaa vaikka matkaan tai kulkupeliin. Mutta rahat on aina loppu ja mun hermot kanssa. Tämä puhe meni perille 2 päiväksi. Ja 3. päivänä meni taas "koti-iltajuomina" 10 olutta...
Mä itse tykkään oluesta ja hiprakasta, mutta en ole alkoholisti, juon 1-2 kertaa viikossa, joskus saunaolut voi arkena maistua. En tajua, miten mieheni edes jaksaa koko ajan ajatella olutta ja kännäämistä! Kärsiihän tässä koko parisuhde! Seksielämäkin on ihan hanurista, kun toinen on aina pienessä (vähemmän) "sievässä"... Mä olen vielä nuori ja miesten mukaan kaunis nainen. Tunnen mun elämäni valuvan hukkaan, kun vaan yritän auttaa ja tukea toista tuloksetta. Lapsia ei ole tullut, haluaisin tosin niitä hankkia. Mutta en tässä tilanteessa. Mieheni täytyy parantua!
Takaisin alkuperäiseen kysymykseen siis: eikö tuo nyt jo alkoholismia ole??? Mikä neuvoksi??? Rakastan kuitenkin miestäni ja tiedän, kuinka kovia hän on pienestä asti kokenut. Tiedän, että juomisongelmat ovat syntyneet hyvin vaikeista asioista, mm. sairaudesta. Myös siksi haluaisin auttaa ja osoittaa hänelle, miten tärkeää olisi lopettaa nuo touhut ja keskittyä elämän tärkeimpiin asioihin kuten omaan kumppaniin. Mutta MITEN sen teen??? Melkein kaikkea on kokeiltu...Ja jos puhun erosta, hän ei halua keskustellakaan siitä, rakastaa kuulemma suunnattomasti mua, enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Mutta onko rakkautta olla kuuntelematta toisen toiveita ja olla ottamatta vastaan toisen neuvoja?? Kun tavattiin, meidän rakkaus oli rakkautta ensimmäisellä katseella jo, ensimmäisten sanojen tullessa suusta. Oltiin pähkähulluina toisiimme. Sitten tuli olut kuvaan ja pilasi paljon asioita. Mutta mä en halua erota, haluan ratkaista tämän asian... koska tiedän, että sitä rakkautta on yhä, ei se ole hävinnyt, jäänyt vaan olutkuohun alle pitkäksi aikaa...
Sinä se vaan edelleen jaksat hakata päätäsi seinään!!! Sanon noin koska itse hakkasin kaksi vuotta päätäni seinään miehen kanssa joka "käyttäytyi" suunnilleen samoin kun sun miehes. Ja ihan alkuun niin minäkin kuvittelin, rakastan tuota miestä niin kovasti, että kyllä hän käyttäytymistään muuttaa. Mutta ihan turhaa: Jos hän ei itse käyttäytymistään HALUA ITSE muuttaa, on kaikki sinun kehoituksesi ja toiveesi pelkkää vesivelliä. Tajua jo: Hän on hyvä manipuloimaan ja valehtelemaan. Lupauksia lupausten perään, omani ei edes muistanut mitä oli aikaisemmin luvannut tai ylipäätään puhunut. Olin lähellä sairastua masennukseen , kunnes tajusin lopettaa (sairaan) läheisriippuvaisuus suhteen. Lueppas lisää muistaakseni www.Minnesota.fi miten käyttäytyy alkoholisti ja miten hänen käyttäytymisensä vaikuttaa läheisiin. Ei ero helppo ollut minulle, itkeskelin päätöksen tehtyäni pettymystäni ja ikävääni häneen puolisen vuotta, mutta nyt tunnen olevani vapaa enkä edes ikävöi häntä enää. Ja se siitä rakkaudesta!