Selittäkää joku minulle että miten puhutaan, kun en ole sitä ikinä oikein osannut tehdä?
En vain ymmärrä että miten jotkut pienet opiskelija/työporukat jotka näkevät joka arkipäivä ja käyvät aina lounaalla ja kahvitauolla yhdessä, pystyvät jatkuvasti puhumaan. Mistä he kehittävät kaikki ne puhumisen aiheet?
Olen nyt päälle 20-vuotiaana tajunnut sen verran että vaikeuteni keksiä puheenaiheita juontavat hyvin pitkälti siitä että elämässäni yksinkertaisesti tapahtuu liian vähän (lähinnä pelailen, luen, syön ja käyn joskus potkimassa palloa) ja minulla on liian vähän kiinnostuksen kohteita.
Tapasin juuri erään tutun jota en ollut nähnyt yli vuoteen. Puhuttuamme vajaa 45 minuuttia minulta (meiltä?) alkoi loppua puheenaiheet; olin jo ehtinyt kertoa mitä olin tehnyt, suunnitelmistani ja puhuimme myös yleisistä asioista. Ja tämä tyyppi oli vielä tosi menevä ja joka teki paljon asioista josta pystyin kyselemään. Auta armias jos kyseessä olisi ollut joku perusjätkä, niin en olisi saanut edes 15 minuutin keskustelua aikaiseksi. Nyt jos näkisin tuon tuttuni uudestaan, niin eipä meillä juuri olisi mitään puhuttavaa.
Elikä noin karrikoidusti voi sanoa että tavatessani jonkun ihmisen kerran vuodessa, pystyn juttelemaan hänen kanssaan 45 minuuttia. Niin en oikein ymmärrä että miten voin jutella pienissä opiskelu- ja työporukoissa joka arkipäivä tunnin ajan.
Toki jos yhteiskunnassa tapahtuu jotain järisyttävää (esim. nyt koulusurmat yms) niin niistä saa jotain ajankohtaista juttua aikaiseksi, mutta useimmat päivät ovat hyvin tavalisia ja harmaita.
Mutta siis kertokaa minulle että mistä v****** te oikein puhutte päivä toisensa jälkeen?
En vain ymmärrä että miten jotkut pienet opiskelija/työporukat jotka näkevät joka arkipäivä ja käyvät aina lounaalla ja kahvitauolla yhdessä, pystyvät jatkuvasti puhumaan. Mistä he kehittävät kaikki ne puhumisen aiheet?
Olen nyt päälle 20-vuotiaana tajunnut sen verran että vaikeuteni keksiä puheenaiheita juontavat hyvin pitkälti siitä että elämässäni yksinkertaisesti tapahtuu liian vähän (lähinnä pelailen, luen, syön ja käyn joskus potkimassa palloa) ja minulla on liian vähän kiinnostuksen kohteita.
Tapasin juuri erään tutun jota en ollut nähnyt yli vuoteen. Puhuttuamme vajaa 45 minuuttia minulta (meiltä?) alkoi loppua puheenaiheet; olin jo ehtinyt kertoa mitä olin tehnyt, suunnitelmistani ja puhuimme myös yleisistä asioista. Ja tämä tyyppi oli vielä tosi menevä ja joka teki paljon asioista josta pystyin kyselemään. Auta armias jos kyseessä olisi ollut joku perusjätkä, niin en olisi saanut edes 15 minuutin keskustelua aikaiseksi. Nyt jos näkisin tuon tuttuni uudestaan, niin eipä meillä juuri olisi mitään puhuttavaa.
Elikä noin karrikoidusti voi sanoa että tavatessani jonkun ihmisen kerran vuodessa, pystyn juttelemaan hänen kanssaan 45 minuuttia. Niin en oikein ymmärrä että miten voin jutella pienissä opiskelu- ja työporukoissa joka arkipäivä tunnin ajan.
Toki jos yhteiskunnassa tapahtuu jotain järisyttävää (esim. nyt koulusurmat yms) niin niistä saa jotain ajankohtaista juttua aikaiseksi, mutta useimmat päivät ovat hyvin tavalisia ja harmaita.
Mutta siis kertokaa minulle että mistä v****** te oikein puhutte päivä toisensa jälkeen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei sitä väkisin voi alkaa keksimään jotain keskustelemista, jos ei ole mitään puhuttavaa niin sitten voi olla vain hiljaa, ei kaikki ole niin kovia puhumaan kuin toiset.
Minusta tuo 45 min. keskustelu kuulostaa ihan normaalilta. Kaikkien ihmisten ei noin ylipäänsä ole pakko olla yhtä puheliaita. Jos kaikki minun tuttuni puhuisivat yhtä paljon kuin puheliaimmat heistä, niin eihän sitä kestäisi kukaan! Kuuntelemisen taito ja se että on kiinnostunut toisten ihmisten ajatuksista on myös tärkeää. Keskustelusta ei tule silloin mitään, jos paikalla on useampi sellainen ihminen, jota eivät kiinnosta mitkään muut kuin hänen omat juttunsa.
Puheliaalla ihmisellä on sellainen etu, että hän välttyy kiusallisilta hiljaisilta hetkiltä ja saattaa olla myös suosittua seuraa (kunhan ei liian puhelias ole). Toisaalta puheliaita ihmisiä ei välttämättä pidetä kovin älykkäänä, jos ovat oikein kovia hölpöttämään. Hiljaisempi tekee monesti viisaamman vaikutelman.
Kärsitkö sinä siitä, että kuvittelet muiden pitävän sinua jotenkin outona vai koetko jääväsi jostain paitsi, kun et osallistu keskusteluihin ythä vilkkaasti kuin normi-ihminen? Minä en puhunut nuorempana juuri mitään koskaan ja kärsin kovasti. Olisin halunnut olla yksi joukosta, mutta tuntui että pääni tyhjeni kokonaan kun olisi pitänyt sanoa jotakin. Hoidatin itsetunto-ongelmani psykologilla ja sen jälkeen osoittautui että olen todella sosiaalinen ja puhelias luonteeltani ja ystäviä on kertynyt enemmän kuin mihin jaksaisin pitää yhteyttä. Hiljaisuus ei ollut minulla luonteenpiirre vaan huonosta itsetunnosta ja masennuksesta johtuva ongelma. Jos hiljaisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, niin silloin kannattaa yrittää olla vertaamatta itseään muihin ja etsiä sellaista seuraa, jossa viihtyy ja tuntee olevansa hyväksytty.
Ja mistäkö sitä keskustellaan... Esim. minä teen paljon havaintoja kaikkialla liikkuessani, näkemistäni erikoisista ihmisistä, saamastani asiakaspalvelusta, luonnonilmiöistä. Se ei ole tietoista, mutta minä ehdin nähdä monia sellaisia asioita, jotka menevät ohi muilta seurassani olevilta ihmisiltä. Tykkään myös kertoa omista mokistani, huvittavista vastoinkäymisistä (kun asiat menevät riittävän pahasti pieleen, ne muuttuvat huvittaviksi), tyhjäpäisen koirani toilailuista, harrastuksistani ja keskustella yhteiskunnallisista ja maailmankatsomuksellisista asioista. Lehdistä poimitut asiat menevät yleensä pelkäksi päivittelyksi, joten niistä aiheista en niin välittäisi.
Jos tapaa jonkun ihmisen kerran vuodessa, jutteleminen on yleensä jäykempää ja hankalampaa kuin se jos viettää jonkun ihmisen kanssa joka päivä aikaa. Mitä paremmin tuntee, sitä rennompaa on ja sitä pienemmistä asioista voidaan keskustella. Tutun ihmisen kanssa kehtaa olla myös hiljaa ja kun ei ole paineita keskustelunaiheiden keksimisestä, voidaan olla hiljaa niin kauan kunnes jollain on oikeasti jotain sanottavaa. Silloin keskustelut ovat mielenkiintoisempia tai hauskempia (puhutaan esim. jostain arkielämän kommelluksista) kuin tilanteessa jossa toinen tenttaa toista tai ylläpidetään jotain muodollista ja "fiksua" keskustelunaihetta.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Tuo havainnointi on juuri jotain mitä en tee, sillä kuljen vain omissa ajatuksissani. Seuraan myös varsinkin nuorille ajankohtaisia aiheita aivan liian vähän.
Omalla kohdallani ongelma taitaa itseasiassa olla ristiriita. Haluaisin olla seurallinen, mutten kuitenkaan haluaisi puhua ns. yhdentekevistä jutuista. En usko että minua (ainakaan nyt vanhemmalla iällä) pidättelee mikään itsetunto-ongelma, jonka vuoksi en "kehtaisi" puhua simppeleistä asioista...en vain saa mitään nautintoa sellaisten asioiden puhumisesta.
Kaikista huvittavinta on se että ei minulla sitten itseasiassa ole kykyä puhua mistään syvällisistäkään asioista.
Joku tässä kasvamisessani on mennyt pahasti pieleen, sillä en varsinaisesti ole mikään epäsosiaalinen luonteeltani.
Toinen asia mikä vaivaa on se että oman kokemukseni mukaan seurassani ollaan tavallista pidättyväisempiä, mikä hieman ihmetyttää minua. Tietyistä aiheista ei juuri koskaan aloiteta kanssani keskusteluja vaikka muiden kanssa niin tehtäisiinkin.
Henkilöt jotka ovat omatoimisesti hakeutuneet seuraani useammankin kerran ovat sitten saattaneet istuskella kanssani lähes tuppisuina. Jonkun muun kanssa olen sitten nähnyt heidän aloittavan omatoimisesti keskustelua eri aiheista (vaikkeivät olisi toista tunteneet sen paremmin kuin minua). Ihan kuin säteilisin jotain signaaleja jotka viestittäisivät muille että on minun tehtäväni ylläpitää keskustelua ja toimia muiden hauskuuttajana.
"Omalla kohdallani ongelma taitaa itseasiassa olla ristiriita. Haluaisin olla seurallinen, mutten kuitenkaan haluaisi puhua ns. yhdentekevistä jutuista. En usko että minua (ainakaan nyt vanhemmalla iällä) pidättelee mikään itsetunto-ongelma, jonka vuoksi en "kehtaisi" puhua simppeleistä asioista...en vain saa mitään nautintoa sellaisten asioiden puhumisesta.
Kaikista huvittavinta on se että ei minulla sitten itseasiassa ole kykyä puhua mistään syvällisistäkään asioista. "
Minun sukulaiseni puhuvat joskus kvanttifysiikasta ja muista kosmisista tai historiaa/filosofiaa sivuavista aiheista, ja minua häiritsee etten itse osaa puhua mitään tärkeää. Ei tosin niin, että AINA pitäisi olla "syvällinen"... mutta tuntuu joutavalta puhua tv-ohjelmista.
kans tuu juttua samallalailla, varsinkaan jos ei oo hirveesti samoja mielenkiinnonkohteita. Mut mun siskon kans me juteltiin musiikista ja piano-opettajista monta tuntia, tästä keskustelu pikkuhiljaa käänty sit vanhoihin kouluopettajiin ja niiden analysointiin. Sit me saatetaan höpöttää jotain ihan kahjoa. Niinku vaikka mä ajan autoa ja sit mun sisko mun vaan alkaa höpötään jotain et "aja ihan rauhassa vaan ei tuo vastaan tuleva auto aja sun päälle" tuosta tulee kohta risteys mutta ei mitään hättää ei sun oo pakko kääntyä sinne" "eikö, no hyvä" "pittääkö tuolle vastaantulevalle autolle painaa tyyttiä". Siis kuulostaa tässä kirjotettuna aika kahjolta, mutta tuo on oikeesti ihan sairaan hauskaa. Sit jos me katotaan jotain tyhmää saippuasarjaa niin me saatetaan imitoida, matkia ja arvostella niitä henkilöitä siinä.
Yleensä lyhyiden kuulumisten vaihdon jälkeen me yleensä puhutaan asioista jotka kiinnostaa just meitä. Action figuurien keräily, musiikki, elokuvat, maailman meno. Eikä me kokoajan olla puhumassa. Katsellaan siinä välissä leffoja ja pelaillaan videopelejä. Siinä välissä sitten omat kommentit niihin liittyen.
eihän toki pidäkään keskustella vain sinun asioistasi - keskustella voi monesta muustakin asiasta..ympäröivässä yhteiskunnassa ihmeteltävää riittää
itsekin olen sen verran tylsä tyyppi etten viitsi omia kuulumisiani puhella - mielummin juttelen vaikka töistä tai säästä - tai vaikka jostakin mielenkiintoisesta tutkimuksesta jonka ehkä olen jostakin lukenut - usein jotakin päättömiä tutkimuksia itsestään selvistä asioista
Ei ole tärkeää MITÄ sanot vaan MITEN sanot. On aivan sama mitä ihminen toiselle sanoo (siis normaalin puitteissa) jos hänen ilmeensä, eleensä ja kehonkielensä heijastavat aitoa kiinnostusta, vilpittömyyttä, iloisuutta ja välittömyyttä. Ja se on FAKTA. Silloin kansaihminen alkaa puhumaan vapaammin, jolloin myös itse alkaa tehdä niin ja siitä syntyy asteittainen tutustuminen.
Ja puheenaiheet eivät voi loppua. Mistä tahansa voi puhua !!
Ja ei millään pahalla, mutta en usko että tarvitsee kauheasti miettiä minkälaisen kuvan annat puheillasi. Jokainen ihminen jolla on hyvät sosiaaliset taidot, pystyy reagoimaan ja vastaamaan mihin tahansa asialliseen sanottavaasi ja kehittämään siitä asiaa.. Minä ainakin. Älä pelkää vastareaktioita vaan anna mennä !
"puhua voi mistä vaan"...joo tiedän...olen kuullut bussissa kun jotkut on alkanut puhua miten Helsingin alueelle X on alettu rakentaa uusia kerrostaloja tai miten he eilen pyöräilivät alueella Y ja oli tosi kivaa yms.
ehkä ongelma onkin se että minusta olisi vaikeaa saada tuollaista puhetta ulos kiduttamallakaan...eikä se johdu mistään häpeästä tai pelosta, vaan yksinkertaisesti siitä etteivät aivoni muodosta tuollaisia ajatuksia.
ja jos nyt saan kuin saankin keksittyä puhuttavaa jostain tuollaisesta asiasta niin se tulee ulos hyvin epäluonnollisen kuuloisesti.
Nyt kun tiedät ongelman voit alkaa ratkaisemaa sitä. Yritä unohtaa vanhat ajatusmallisi; asiat joita olet ns. tottunut ajattelemaan. Aina kun menet talon ohi tai bussisi on myöhässä tai mitä ikinä vain. Muodosta mielipide naapurin Siwasta. mieti mielessäsi jokaisesta asiasta ympärilläsi lause/mielipide. Mitä mieltä minä olen kirkkaankeltaisista taloista, onko tuo jopa liian kirkas näin tummaan suomeemme ? Lue lehtiä. SIVISTY. Ota selvää asioista googlettamalla. Mieti asioita itse. Kyllä siitä puheenaiheita tulee.
Ja tartuit vastauksissa itsestäänselviin, sinua säälitteleviin asioihin. Haluatko olla tässä nyt se uhri joka täältä hakee ymmärrystä vai haluatko tehdä asialle jotain ja viettää mukavaa elämää.
En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit tällä viimeisellä lisäyksellä?
Kuitenkin tuo oli tosiaan hyvä neuvo että alkaa tietoisesti muodostamaan mielipiteitä kaikista pikkiriikkisistä asioistakin.
Yksi suuri ongelma nyt vaan taitaa olla se että minulle muodostui nuorena kasvaessani sellainen satukuva että elämässä olisi jotain hienompaa ja ylväämpää, kuin jutella muiden kanssa siitä miten kirkas on kunkin kerrostalon laasti.
En oikein tiedä kuinka onnellinen olisin nyt, vaikka voisin puhua vapaasti ja luonnollisesti kaikenlaisista tavallisista asioista mistä ihmiset puhuvat.
Viestistäsi ei selvinnyt sukupuoli. Luulen et miehet ja naiset juttelee vähän erilaisista asioista. Yleisiä aiheita työ, koulu, ruoka, lemmikit, jutut joista itse kiinnostunut tai pitää esim. kirjat, elokuvat ja musiikki. Yhteiskunnallisten epäkohtien päivittelyä. Yhteiset/ toisen hassut tuttavat joiden edesottamuksista juoruillaan jatkis-tyyliin. Itsellä vaan kaksi läheistä, joiden kanssa harrastan unelmointi-leikkiä, mitä jos me lähdettäis siihen kisaan..mitä tekisit jos voittaisit lotossa? Itse yleensä kysyn saman kysymyksen vastakysymyksenä takaisin jos keskustelen jonkun kanssa. Mulle on opetettu, et se on kohteliasta. Parempaa jatkoa sulle.
en oo koskaan ollu kovin hyvä juttelija isossa joukossa. humalapäissäni saatan sitten helpommin avautua, eli tämähän kertoo sellasesta varautuneisuudesta. mutta kännissä mulle on tullu tosi paljon kritiikkiä mun tyhmistä jutuista. eli ei se ole sama mitä suustasi päästät. jengi yleensä ns. "heittää läppää". mun on mahdoton keksiä onko tuo asia nyt sellanen joka jokaisen kuuluu hallita? olenko puutteellinen jos en osaa heittää läppää? osaan minä keskustella todellakin hyvin jos se on sellanen kiinnostavalta tuntuva aihe, tai toisinpäin. voin myös kuunnella ja vastata oma näkemys. eli ei mulla missään nimessä ole huono mielikuvitus tai heikko sivistys, kyllä mulla ajatuksia aika paljonkin on. se miten minä olen sitten toiminut on vähän silleen että koitan "myötä-olla" jollakin tapaa.. se tosin on sitten sellasta teeskentelyä osittain mutta ihan selvästihän muutkin noin toimii, aika suuri osa. porukasta itseasiassa vain murto-osa on niitä oikeasti kovaäänisiä extroverttityyppejä. suurinosa on sellasia myötäilijöitä joilla on kyllä omat näkemykset ja mielipiteet mutta käyttää harkintaa että millon mä sanosin nyt mitäkin.
eli voinhan minä tietysti mennä ja alkaa vaan jorisemaan jotain. mutta aina kun oon näin tehnyt, jengi on kattonu että "jaha, onpa mielenkiintosta". enimmäkseen minä keskustelen ihmisten kanssa sillon kun oon jonkin kaverin kanssa saman harrastuksen parissa, tai vaikka uusi ihminen jos se "tuntuu" sellaselta että juttu kulkee. joidenkin ihmisten kanssa ei vaan kulje, niinkuin olisi joku jää välissä.
tämmöstä se on mutta ainahan kannattaa koittaa treenata sitä ja pitää positiivisen asenteen yllä että kyllä se siitä.
Tietytsi me ihmiset puhumme ystäviemme kanssa syvällisistä asioista. Mutta ennen kuin puhutaan syvällisistä, puhutaan ei-niin-syvällisistä. Syvällisiä puhutaan niiden seinien sisällä, missä sinä et näköjään ole ollut jos et tiedä. Ja jotta pääsisit sinne joskus jonkun kanssa, mitä tietysti toivon, niin opettele puhumaan ns. pinnallisista asioista. Pinnalliset asiat on kanssa ihan mukava keskustelunaihe sillä on kiva puhua ja myötäelää toisten kanssa, mutta ei tarvitse niin paljon miettiä mitä mieltä on.