Tyttöystävällä ollut rankkaa kutinaa alapäässä, nyt myös alaselän särkyä. Oli jo aikaisemmin, mutta söi antibioottikuurin emätin tulehdukseen ja se auttoi. Yhden seksi kerran jälkeen kutina ja alaselän kivut tulivat takaisin!
Itselläni ei oireita ja minä myös söin sen saman kuurin varmuuden vuoksi. Olemme olleet suojaamattomassa yhdynnässä helmikuusta lähtien ja tämä ongelma esiintynyt vasta syyskuussa ensimmäisen kerran. Kumpikaan ei ole touhunnut muiden kanssa tässä välillä!
Onko mahdollista, että minä olen kantanut jotain piilevää tautia (ja mitä?) koko ajan, mutta se tarttui ja alkoi oireilla naisellani vasta tässä kuussa, näin pitkän ajan päästä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
klamydia..kuitenkin yleinen tauti ja usein oireeton.. kutina nyt ei ihan normaalioire kai siinä mutta jos jotain kipujakin on niin ehkä kannattaa tutkia...vaikea sanoa..tai sitten vaan tyttösi alapää on niin herkkä ja saa hiivatulehduksen usein..ja selkäkipu liittyy johonkin ihan muuhun.
sanoi?
Mahdollista on, että pöpö oli sussa ja sitten taas siirtyi. Kyllä kumpikin pitäisi hoitaa aina samalla kertaa, vaikka toisella ei oireita oiskaan.
Kyllä siis itsekkin sen antibioottikuurin söin siihen emätintulehdukseen. Ihmeellistä on, että ne oireet hävisivät häneltä kokonaan ja sitten yhden kerran peuhattiin ja heti seuraavana päivänä taas alkoivat.
Sitten voiko olla mahdollista, että olen itse esim. klamydian kantaja tietämättäni ja vaikka olemme peuhanneet kahdestaan jo yli puoli vuotta, vasta nyt hän on saanut tartunnan?
Hän kävi siis kerran jo lekurilla ja lekuri kertoi sen olevan ärhäkkä emätintulehdus. Mutta kun oireet tulivat samantien takaisin, aloimme miettimään muutakin mahdollisuutta. Otan toki yhteyttä nyt lääkäriini ja kysyn häneltä, mitä tehdään.
btw, klamydiatesti, not very nice luulen mä... ??
kantaja, mene testiin! Klamydia voi olla naisellakin oireettomana vaikka 10 vuotta!
"btw, klamydiatesti, not very nice luulen mä... ??"
Mitä vaikeata on antaa virtsanäyte? Virtsata purkkiin??!!