Ministeri Holmlund vastustaa käsiaseiden täyskieltoa. Pääministeri Vanhanen kannattaa sitä. Kepun ja Kokoomuksen virallinen kanta on vielä kuulematta.
Täyskieltoa vaativat kovasanaisesti poliisin ja koulun edustajat. Varkauden poliisi on kuulemma omalla päätöksellään jäädyttänyt käsiaseiden lupien myöntämisen ja poliisin edustaja pyysi kaikkia muitakin poliisilaitoksia tekemään saman päätöksen.
Holmlund ei osannut perustella käsiaseiden (puoliautomaattipistoolien) käytön sallimista. Myönsi vain, että kysymys on harrastuksesta, mutta jätti enemmät perustelut lausumatta. Tämän vuoksi olisin nyt hyvin kiinnostunut kuulemaan mitkä ovat Holmlundin/Kokoomuksen todelliset syyt käsiaseiden sallimiseen. Onko Kokoomuksella salassa pidettyjä kytkentöjä NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry:hyn?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Koska hän kokee että ei se minia koske!
vain rahvasta!
PS. Montako ASETTA on vanhasella?
tekemistä yllin kyllin oman henkilökohtaisen "aseensa" kunnossapidossa. Täytyy olla aina laukaisuvalmiina, kun sopivan näköinen hameenhelma heilahtaa nurkan takana.
> Vanhaselle riittää tekemistä yllin kyllin oman henkilökohtaisen "aseensa" kunnossapidossa. Täytyy olla aina laukaisuvalmiina, kun sopivan näköinen hameenhelma heilahtaa nurkan takana.
Pelko käsiasekiellosta on näköjään suuri hupiräiskijöiden joukossa. Sehän tappaisi käytännössä koko räiskintäkulttuurin. Suosittelen teille harrastuksen vaihtoa. Hyviä harrastuksia ovat kirjallisuus, urheilu (doupingista huolimatta) ja jos on pakko aseiden kanssa pelata ja eläimiä tappaa niin liittykää metsästysseuran hirvijahtiporukkaan.