Eikö loimaan ammattikoulullekin ollut ilmestynyt hautakynttilä jo paljon ennen Kauhajoen ammuskelua? Sitä vaan, että jos tuollaisia singnaaleja alkaa ilmaantua, niin ainakin minä kierrän ko. kyseisen paikan hyvin kaukaa!
Loimaan ammattikoululla hautakynttilä?
Kertokaas paikalliset
3782
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo ja pudonneita lehti samaan aikaan kun Kauhajoella asfaltilla .... mitä sanoo teenruohot*?
Ensinnäkin kyseessä ei ole ollut hautakynttilä. Kyseinen koristekynttilä on jäänyt iltatilaisuudessa jossa tunnelman kohottamiseksi ollaan poltettu kynttilöitä.
Perjantaina 12.9. oli koululla iltatilaisuus, jossa oli koristeina värillisiä kynttilöitä portin pielissä. Rakennustyömaan työntekijä oli ottanut palaneen kynttilän tuhkakupikseen uudisrakennusken ikkunalaudalle eikä sitä ehditty vielä viemään roskikseen. Toisaalta on tärkeää, että kaikkiin signaaleihin puututaan ja että ne selvitetään.