turja valtuustoon

2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Turja antaa neuvoja metsänomistajille miten puu saa liikkeelle: valtion pitäisi veroilla uhata metsänomistajia.

Suomessa on totuttu metallityöväen liiton kommareihin, jotka pyrkivät kunnanvaltuustojen kautta hyvinpalkkattuihin eduskuntatöihin

mutta eivät muuta Venäjälle.

Turjan pitäisi selvittää, miksi hän on puolueessa, jossa on DDR-toimintaa harjoittanut Tiusanen tai toisin: miksi Turja ei vaadi Tiusasen erottamista ja muiden stallareiden Vasliitosta?

Turjan pitäisi myös selvittää, miten erilaiset työväen säästöpankit (säästöpankin omistavat SÄÄSTÄJÄT, TS. SIELLÄ TILEJÄÄN PITÄVÄT TYÖLÄISET)

yhdistyivät aikanaan LIIKEPANKIKSI STS jonka OSAKKEET EIVÄT PÄÄTYNEETKÄÄN OMISTAJILLE ELI TYÖLÄISILLE VAAN METALLITYÖVÄENLIITTOON (ja kommunistien rakennustyöväenliittoon)

ja Turjan pitäisi selvittää, mitä metalliliiton edustajat tekivät silloin,

kun Sundqvist-puolueen SDP:n Sundqvistin veljekset napsivat veiapilla työläisten rahat itsellään: vaikenivatko sundqvistilaisuudesta silloin metallilaiset solidaarisuussyistä.

Ei kukaan voi äänestää turjaa, ennen kuin tällainen kähmintä selvitetään.

Kaikki tietävät että porvarien SAMPO jaettiin omistajilleen eli vakuutuksen ottajille (muistatteko Taito Tuunasen ajan?) mutta kommareiden
työväensäästöpankit eri kaupungeissa joutuivat metallityöväenliiton kassiin,

miten ja miksi?

Äänestä
  • on loputon.Ei voisi äänestää ketään jos etsitään menneisyydestä virheitä.Ei etenkään oikeistoa koska siellä niitä luurankoja piisaa.Ei ole Turjalla osaa eikä arpaa menneisyyden haamuihin.Hyvä Turja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestä 44 valtuustoon kirjoitti:

http://www.turja.net/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu