Tehkäämme löytöretki patologisen narsismin pimeään sydämeen ja avatkaamme sen syövereihin kätketyn kammion kirskuvat portit!
Saamme kohdataksemme kauhistuttavat Portinvartijat, jotka kylmin silmin, kuusi metriä korkeina ja vakaampina kuin sulana poreileva lyijy puolustavat salaisuuksia. Epäinhimillisen julmina ja arvaamattomina ne käyvät armotta taisteloon taltuttaakseen tunkeilijat.
Tuo kohtaaminen saattaa suistaa kokemattoman soturin suoraa päätä hulluuteen. Nuo demonit kohdatessamme voimme joutua myymään sielumme hyppysellisestä tuhkaa, mutta onnistuessamme voimme voittaa painomme kultaa ja ikuisen elämän.
Kammioon kätkettynä löydämme järven, jonka hopeisena välkehtivältä peilityyneltä pinnalta voimme katsoa silmästä silmään Todellisinta Totta: Narkissoksen viettelevää hymyä.
Mitä tehdä? Löytyykö soturilta rohkeutta kohdata tuo katse? Voimme hävitä taistelun, tuhota peilin ja saada taakaksemme seitsemän epäonnen vuotta, mutta tästäkin huolimatta meillä on kunniakkaan voitin mahdollisuus. Häviävän pieni, mutta mahdollisuus yhtäkaikki.

Vastaukset 4
Vanhimmat
juupajuu... tulee psykonanalyysi nykyään halvaksi
Pusipusi :)
Homma toimii siten että jokaisessa osallistuneessa asuu pieni yllytyshullu. Tämä oli vain eräänlainen koe, eräs suorittamistani niin kuin oli esiintymiseni Agwèna, saatananpalvojana tai satanistina, sehän vähän riippui siitä kuka asian mitenkin näki. Todellisuudessa en ole koskaan ollut saatananpalvoja, enkä edes maagikko. Olenpahan vain psygologiasta ja ihmisaivojen toiminnoista kiinnostunut "soluttautuja".
Tämä paljastettakoon nyt, ennen kuin otan seuraavan "persoonani" haltuun. Ja homma jatkuu...
Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, otin tavoitteekseni tuhota nämä palstat. Kuten jokainen psykopaattihenkinen työskentelijä tietää, paras tapa tuhota jotakin on olla avuksi. Sainkin liikkeelle voimia ja tänne perustettiin uusia entistä rajumpia keskustelualueita kuten magia, satanismi ja scientologia. Ja nyt viime aikaisen kehityksen perusteella näyttää siltä että alkuperäinen suunnitelmani edistyy hyvin. Epäilyksen natisevat siemenet kasvavat jo monien mielissä eikä paluuta entiseen tilaan enää ole.
Näen että nyt (17.10 klo 18.00) tämä projisointipeli on täysin hyytynyt. Miksi? Oletteko te muutkin samanlaisia omahyväisiä pelkureita kuin minä, että itsestänne kyllä vouhotatte mielellänne, mutta toisen housuihin ette halua asettua? Vai onko niin, että toisen nimellä esiintyminen kuitenkin tuntuu jotenkin epärehelliseltä ja väärältä...? Se on se paskan maku joka suussani täältä lähdin jokunen päivä sitten. Yök. Vaikka meistä kukaan ei olisikaan se nikki, jota käyttää.
Ehkä meissä ei ollut tarpeeksi keveyttä ja energiaa tällaiseen? (Sanoisin "minussa", mutta ei se näemmä teillä muillakaan sen paremmin mennyt tässä leikissä!)
Kun Agwé/Itzli ajoi magia-saittia tänne, innostuin että jaarittelun lisäksi täällä voisikin tosissaan kokea jotain maagista. Olihan sitä maagisuuden fiilistä ollut ilmassa jo jonkin aikaa muutenkin. Kun innostun jostakin, pelkään yli kaiken että se lerpahtaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Coitus interruptus. Siispä päätin ylläpitää tätä magia-osastoa vaikka väkisin, laittaa tänne kaiken mitä mieleen tulee, että saitti varmasti pysyy yllä. Ja vanha loputon tyhjyyteni alkoi nostaa päätään... Halusin aina vain enemmän sisältöä, ja nimenomaan huuhaa-asioista, kuten aina. Lopulta jaarittelin tänne ja varsinkin luonnonuskontoihin jo jonninjoutavia egoseikkojakin. No, kai niitä oli tullut tuputettua jo aiemminkin.
Ehkäpä peli toimi ego checkinä.
Tällä hetkellä egolleni tärkeintä on järjestys, ei kaaos. Sen opin poissaollessani. Ja se on oleva tulevaisuuden teemani. Kunnes taas muuta keksin.