The Rasmuksen uutta Black Roses albumia on ehditty odottaa jo pitempi tovi ja nyt kun levy on ilmestynyt kauppoihin niin enää on kysymys siitä kuinka monen ihmisen levyhyllyihin Black Roses löytää tiensä. Ja onko Black Roses todellakin paras Rasmuksen albumi vai onko se Dead Letters
Mielestäni Black Roses albumin voisi tiivistää lyhyesti Livin’ In A World Without You, Ten Black Roses, Justify ja You Got It Wrong nämä ovat mielestäni parhaiten onnistuneita kokonaisuuksia.
Esimerkiksi Run To You kappale alkaa lupaavasti vahvalla A-osalla, mutta kun kertosäe lähtee soimaan jää se A-osaa huomattavasti laimeammaksi. Tämä samainen ongelma on lähes jokaisessa kappaleessa. Kertosäkeitä ei ole saatu tarpeeksi mahtipontisiksi A-osaan nähden.
Black Roses albumin kappaleita kuunnellessa välillä tulee myös tunne, että albumi on tuoettu hieman turhan täyteen.
Mielestäni Black Roses albumin voisi tiivistää lyhyesti Livin’ In A World Without You, Ten Black Roses, Justify ja You Got It Wrong nämä ovat mielestäni parhaiten onnistuneita kokonaisuuksia.
Esimerkiksi Run To You kappale alkaa lupaavasti vahvalla A-osalla, mutta kun kertosäe lähtee soimaan jää se A-osaa huomattavasti laimeammaksi. Tämä samainen ongelma on lähes jokaisessa kappaleessa. Kertosäkeitä ei ole saatu tarpeeksi mahtipontisiksi A-osaan nähden.
Black Roses albumin kappaleita kuunnellessa välillä tulee myös tunne, että albumi on tuoettu hieman turhan täyteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Todella huonoa, epäaitoa musiikkia. Suoraan siitä paskaläjästä, mikä tähtää vain levymyyntiin. Häpeällisen huonoa kamaa.
Taitaa olla eka Rasmus levy, joka alkanut aukeamaan vasta useammilla kuuntelukerroilla. Alkufiilikset oli lähinnä sekavat ja tuli vähän Hellofatester mieleen. Mutta muutaman kuuntelun jälkeen kuulostaa jo ihan mainiolta.
Pidin itseasiassa edellisestä levystä paljon, mutta ero tähän ehkä se, että onhan tässä enemmän syvyyttä. Ja monessa biisissä aineksia hienoksi keikkabiisiksi. Run to you, Lost & Lonely, The Fight jne. Jotain miinuksia, niin kitarasoolot pätkästy muutamaan otteeseen liian lyhyeen ja muutamat efektivalinnat outoja. Esim. Your Forgiveness, samaan aikaan supertarttuva ja superärsyttävä. Ten Black Roses ei myöskään ole auennut mitenkään, siinä ehkä heikoin yksittäinen kipale.
Paha mennä vielä sanomaan miten hyvä levy lopulta on. Selkeästi parempi kuin Dead Letters, mutta ei ehkä ihan sinne Inton tai Playboysin tasolle kuitenkaan yllä.
Vaikea sanoa, floppaako Black Roses. Tietysti on päivän selvää, että se myy Suomessa ainakin melko hyvin, mutta maailmalla menestyminen on erittäin vaikeaa. Ja suosion yllä pitäminen on vaikeata sekin. Tarvitaan paljon promoamista ja iso radiohitti tai median valtava ylistys ja huomio - The Rasmuksen tapauksessa hittejä tarvitaan, vaikka Desmond Childin mukanaolo lisää kyllä vähän median kiinnostusta. In the Shadows oli poikkeuksellisen vahvasti hitti suomalaiseksi kappaleeksi, eikä sellainen toistu ihan heti, sillä taidon lisäksi tarvitaan tuuria, että saa kappaleen leviämään yhtä laajalle. Tällä kertaa The Rasmuksella on paketti, jonka ei sietäisi flopata, 11 laadukasta kappaletta. Edellinen levy ei ollut läheskään yhtä iskevä, joten ei siksi ole niin suuri ihme tai "vääryys" sen floppaaminen.
Kriitikot haluavat aina jotakin yltiömäisen omaperäistä ja epäkaupallista ja aikaansa edellä olevaa, mutta loppujen lopuksi musiikissa on kyse helvetin hyvistä melodioista (ja riffeistä) ja sen herättämistä tunteista, eikä siitä, että onko joku niin tajuttoman luova, taiteellinen ja erikoinen. Ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen, koska on yksinkertaisesti fakta, että maailman parhaat kappaleet ovat hyvin yksinkertaisia ja perustuvat pop-kaavaan. Näin tekee myös The Rasmus. Media ei ehkä kiinnostu bändistä, joka ei tee jotain jollain tapaa poikkeuksellista, mutta se ei vähennä itse musiikin arvoa.
Ja mielipiteekseni Black Rosesista: paras suomalainen musiikkialbumi vuosiin, ja taas vuosiin. Levyllä on äärettömän vahvoja, yksinkertaisen nerokkaita ja koukuttavia pop-kappaleita melodioineen ja soundeineen. Ensimmäinen single ei mielestäni kerro läheskään koko totuutta Black Rosesin laadusta. Esimerkiksi viisuja Lost and Lonely, Ten Black Roses, Justify ja Dangerous Kind parempia pop-melodioita ei Suomessa tee tasan kukaan. Se on fakta. On sitten eri asia, että mielyttävätkö kyseiset kappaleet henkilökohtaisesti jokaista vai eivät ja kuka pitää yhtyeen tyylistä, mutta se olkoon jokaisen oma ongelma. Itse saan irti enemmän musiikista, jota diggailen ja jota kohtaan suhtaudun ennakkoluulottomasti, kuin jota vihaan valmiiksi jo sen takia, että "tuohan on ihan huono bändi".
Edellisestä vastauksesta voi päätellä kyseessä olevanb todellinen Rasmus fani.
Jos verrataan esimerkiksi The Rasmusta ja Von Hertzen Brotherssia niin VHB:n musiikki ei varmasti ole yhtä yksin kertaista kuin Rasmuksen joka ei yhtään vähennä Rasmuksen biisien arvoa. Von Hertzen Brothers on kuitenkin suosittu bändi Suomessa.
Jos taas katsotaan Poets of the fallin uraa niin bändi on hyvin suosittu Suomessa. Mutta lähes tuntematon ulkomailla. Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että Poets of the falilla ei ole takana suurta ja isoa levy-yhtiötä joka hoitaisi koko levyjen promoamisen ja julkaisun ulkomailla.
Voihan toisaalta olla niinkin, että suomalainen bädi olisi jossain toisessa maassa suositumpi kuin Suomessa(tai sitten ei), mutta jos et menesty todella hyvin Suomessa niin tuskin leyväsikään julkaistaan ulkomailla.
Esimerkiksi Discoensemble saattaisi olla myös Briteissä todella kova juttu ja ehkä jopa kovempi kuin Suomessa. On vain sellainen fiilis.
Poets of the fall ja Von hertzen Brothers myös voisivat toimia Briteissä ja jenkkilässä. Ei muutakuin nää bändit maailmalle ja vähän promoa enemmän kuin tähän asti.
Poets of the falilta puuttuu hyvät biisit tai ekalla levyllä oli 2 kansaivälisentason biisiä. Esiintyjinäkin potf on armottoman tylsä. Siinä on paha myydä ulkomaille.
Mainio levy tämä the rasmuksen uusin. En ennen bändin levyjä ole omistanutkaan. Pauli on mainio säveltäjä ja Desmond vaan osaa hitintekemisen taidon. Tykkään ja siitähän musiikissa on kyse. Melodioista ja sanoituksista joihin samaistua. Kriitikot nyt lyttää kaiken potentiaalisen hittimusiikin ja varsinkin jos mainitaan Desmond Child tai Bon Jovi, niin kriitikot kiimassa lyttäävät kuin norsut muurahaisia.Kuitenkin on tosiasia, että suuriyleisö KAIKKIALLA MAAILMASSA pitävät heidän musiikistaan, joten kuka ymmärtää musiikin päälle???
Ei levyllä suurta hittiä, mutta kokonaisuutena hyvä levy, jota varmasti kuuntelee vielä vuosienkin päästä.