sairauttani ei oteta vakavasti

Olen joutunut moneen kertaan miettimään, missä menee sairaan- ja terveen syömisen välinen raja. Olenko terve, kun en kärsi alipainosta enkä ole sairaalloisen lihava? Riittääkö pelkkä syömishäiriöinen ajattelutapa ja kontrollin menetys syömishäiriön toteamiseen?

Olen elämäni kunnossa ja normaalipainon alarajalla. Enimmäkseen syön pakkomielteisen terveellisesti. Noudatan lähes kirjaimellisesti suomalaisia ravitsemussuosituksia ja se häiritsee elämääni. Saatan kierrellä kaupassa pitkiä aikoja vain katsellen tuoteselostuksia ja koriin päätyvät vain samat vanhat turvatuotteet rasvaton maito, runsaskuituiset kaurahiutaleet, luomuruisleipä, pakastemarjat ja tuoreet hedelmät ja vihannekset. Ortoreksia?

Silloin tällöin tämä terveellisen elämäntavan kupla puhkeaa ja tunnen mieletöntä halua vain syödä. Tällöin voin ongelmitta ahmia älyttömiä määriä ruisnäkkileipää, omenoita, kaurapuuroa, porkkanoita, rusinoita ja pähkinöitä. Jälkeenpäin kiroan olemassaoloani ja helpotan oloani juoksemalla. Ortorestinen ahmimishäiriö pakkoliikunnalla?

Normaalin ruokavalioni mieletöntä kuria lievittäkseni yritin ottaa käyttöön yhden herkkupäivän, jolloin saisin syödä vähän muuten kiellettyjä herkkuja. Yritykseni epäonnistui sillä yleensä en luvasta huolimatta ostanut karkkia tai jäätelöä vaan pussillisen porkkanoita, riisikakkuja ja purkkipersikoita ja korvasin viikottaisen pikkuherkuttelun äärimmäisellä ahmimisella. Niinä viikonloppuina, jolloin onnistuin ostamaan herkkuja vedin överiksisi vielä näyttävämmin, mitä seurasi itsensä ruoskintaa ja lisää liikuntaa.

Minulla on moniulotteisia ongelmia syömisen kanssa, mutta olen tiellä kohti parempaa. Olen aina voinut puhua kavereideni ja kotiväkeni kanssa näistä ongelmista ja optimistisella asenteella uskon, että vielä koittaa päivä jolloin voin nauttia syömisestä silloinkin, kun ruokavalioni ei ole sairaalloisen ehdoton. Opiskelen ravitsemusterapiaa ja muutaman vuoden kuluttua valmistun ravitsemusterapeutiksi. Toivottavasti osaan tulevaisuudessa auttaa niin fyysisesti kuin henkisesti syömishäiriöisiä.

Sinä olet itsesi paras auttaja, kukaan ei voi auttaa sua niin hyvin kun sinä itseäsi. Tuo asia on kaikkien ihmisten kohdalla sama. Me ihmiset ollaan itsekkäitä ja ajatellaan itsemme parasta, emme aina, mutta erittäin usein. Surullista, mutta totta. Elämme maailmassa jossa vahvemmat selviää, tavoitellaan useimmiten omaa etuamme. Meitä arvostetaan kauneuden ja omaisuuden perusteella. Mitä kauniimpia ollaan sitä paremmin meitä kohdellaan, se ei tietenkään aina ole niin, mutta valitettavan usein. Vaikka ulkonäkö ei ole edes se tärkein asia.
Miks koet että oot päästäsi vialla? Entä jos et oikeasti ole, vaan olet vaan erittäin ahdistunut ongelmasi kanssa? Mä en tiiä miten auttaa. Mutta mieti mitä sä haluat? Haluatko laihtua (vaikkei sun tarvitse laihtua kun oot norm. painonen)? Haluatko lopettaa ahmimisen? Mitä sä haluat?
Voin vaan kertoa että mun kohdalla ahmiminen loppui kun rupesin kirjottamaan päiväkirjaa ahmimisen sijaan.