Kyllä sitä on ollut sinisilmäinen eikä olisi ikinä osannut uskoa, että Tampereen kiireet on näin hitaita.
Kun kiinteistönvälittjät ihan oikein mainostivat 10 v. sitten lapsiperheelle, että Linnainmaalle on kaavoitettu uimahalli ja kirjasto, niin voihan se olla, että paikkavaraus oli ja hyväuskoinen asunnon hankkija uskoi mainoslauseita.
Mitä siitäkään tulee, jos jokainen kaupunkiin muuttava lähtee käymään kaavoituksessa tarkistamassa, millaisia kaavoja siellä on laadittu. Kaavaahan voidaan aina muuttaa.
Toinen valheellinen mainoslause oli se, että Leinolan koulua vastapäätä oli kaavoitettu luokkien 7. - 9. koulu. Mihin se katosi? Miksi Linnainmaa sai koulun, johon se ei huoli Leinola-Holvastin lapsia?
Vehmainen saa käydä Ristinarkussa, joka ei ota muita samalla etäisyydellä asuvia lapsia.
Selityksiä löytyy, mutta kyseessä on kiinteistönvälittäjien huijaus, kun esitetään asiat siten, että ensikertalainen asunnonostaja uskoo ja pitää toteta, että Tampereella suunnitelmat myös toteutetaan.
Se kannattaa muistaa jälleen kerran vaalien alla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.