Olen 33-vuotias mies ja olen koko elämäni kärsinyt kyseisestä sairaudesta.Vasta 5 vuotta sitten hain apua.Sain lääkkeitä mm.seroxat,optibar.Puoli vuotta sitten lopetin lääkkeiden syönnin ja nyt ahdistaa,masentaa,väsyttää,ei kiinnosta mikään,en ole pitänyt mitään yhteyttä kavereihin,töistäkotiin ja peiton alle,olen ajatellu sitä pahinta vaihtoehtoa,mutta 4-vuotias tytär kyselee välillä isi mikä sulla on...
sosiaalisten tilanteiden pelko
red face
183921
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ja vaikkapa lääkityksen. Jos et itsesi, niin tyttäresi takia.... (Seroxat=Optipar.)
Ai uusi annos lääkkeitä naamaan ja sitte ollaa taas ilman tunteita...
hakemaan apua, YKSI osa avusta voisi olla lääkitys.
Tietysti TERAPIA ensisijaisesti. Tilanteesi ei oikein kuulosta pelkältä sos.fobialta, sinulla lienee depressiotakin tuossa mukana.
Onko tilanteesi nyt sitten hyvä? Et jaksa olla lapsesi kanssa, et jaksa muuta kuin työn, näin ymmärsin. Jo 4 vuotiaasi kyselee sinulta, eli on huomannut tilanteen.
Mutta miten vain, en tiedä millaisia vastauksia halusit, lääkityshän on vain yksi osa hoitoa!
aina näkee että lääkkeet veisi tunteet? Hää optiparii käyttäny aika kauan eikä mun tunteita kyllä mihinkään vieny.
pitääkö niitä sitten syödä loppuelämä,että pystyy selviytymään?
sos. tilanteiden pelko ( masennusta ja ahdistusta) oon kohta 18v. jonkin verran on auttanu terapia ja lääkkeet: cipralex
Vaihtoehtoja...
meinaan itte kokeilla hypnoosia. lääkkeistä tulee tokkurainen olo.
onko kellään siitä kokemusta?
jep, kävin melko vasta, kun mulla oli tiedossa töihin meno pitkän pitkän tauon jälkeen.
mua auttoi. siis olen AINA ollu ihan paniikissa aiemmin, ja nyt on ollu semmonen "so what" - olo. eli ei jänskätä, ei ollenkaan kuten on AINA tehnyt. koko ajan on semmonen olo, että no heh joopa, ei ne noi muutkaan oo ko ihmisiä vaan. nekin tekee virheitä. riittää kun teen parhaani, oon oma itteni. en oo koko aika hirveen kiinnostunu omasta ulkonäöstäni ikäänkuin se ois maailman tärkein asia (jota mä olin!), ja ikäänkuin mää olisin jotenki niin ihmeellinen että ne "kaikki" muut töllää minua. en oo todellakaan niin ihmeellinen! kiinnitän huomiota niihin toisiin ihmisiin, kuuntelen mitä ne sanoo jne. enkä koko aika tarkkaile itteeni.
ihan jees olo oikeasti ollut tässä nyt, sen yhden kerran jälkeenkin jo. mutta meen vielä sitten petraamaankin kun on mahdollista. aika tyyristä se oli mutta mitä sitä ei tekis, kun jännittäminen on aika invalidisoivaa jos se on pahalla mallilla. mulla oli paljon epäilyksiä sen suhteen, ja muutama hyväkin tuttu sanoi ettei vaikuttanu mitään. ja varmaan tulee sullekin viestiä ettei kannata tai auta. ja tähänkin viestiin vihaisia vastauksia että joo markkinoi siinä vaan. mutta auttoi mua kyllä. tosin sekin on niin, että kannattaa kattoa kenen luo menee. niitäkin on taatusti huijareitakin liikkeellä.
ja sanottakoo lopuksi, että olen juu ottanu pienen pienen murusen erittäin mietoa rauhottavaa. mutta sen vaikutus ei kestä ees koko työpäivää, joten.. ja se on ollu tosiaan vaan pieni murunen. eli mitä tuosta voisin muuta päätellä kuin että se toimi. siihen pitää mennä kuulema luottavaisella mielellä ja antaa vaan "mennä."
pieni tytär lähde hänen kanssaan ulos raittiiseen ilmaan,
kohdista huomiosi häneen.
Kun se oliskin niin helppoo...
Tällänen ääliö minkä aivot ei toimi...
itellä jonkinasteinen sosiaalistentilanteiden pelko.. mut hitto kun pakko käydä ulkona, kaupassa, leikkikentillä koska kukaan ei ole muuten tekemässä näitä asioita lapselleni muuten voiskin jäädä kotiin :( .. ja se perhanan kaupassa käyntikin on tuskaa, hikoaa ja kädet vapisee ja tuntuu että koko maailma katsoo.. vitsi mikä idiootti vaan olen..
tarvitset todellakin ensisijaisesti terapia-apua, jos olet noin kauan kärsinyt tästä. lääkkeitäkin saatat saada avuksi. mutta vinkki: ei ne lääkkeet sinun tunteitasi ole vienyt vaan padonneet asiat, jotka ongelman takana. selvittelemään terapiaan asioita siis!
Terapiaan kannattaa hakeutua. Itse käyn kognitiivisessa psykoterapiassa kolmatta vuotta, pelot ja jännitys ovat ihan merkittävästi vähentyneet.
Kofeiini ja muut piristeet pois, jotka herkistävät hermostoa, pahentavat pelkoja, jännitystä, ahdistusta, tuskaa, masennusta ja paniikkia. Käytä kahvin sijasta teetä ja kerran ainakin päivässä kunnon ruoka ja sopivasti välipaloja terveellisiä, ettei verensokerin laskut lisää stressitilaa, koska hermostosi on herkkä sen vaikutukselle. Koita saada sopiva peruslääkitys ja pika-apu sen lisäksi on psykosomaattisiin oireiluihin 100 mg aspiriinipilleri entero vatsaystävällinen, jonka voi nielaista ilman nestettä. Terapia varmasti on hyvä apu lisäksi.
Kukaan ei oo idiootti joka tästä ongelmasta kärsii. On vain ympäristönsä liian hyvin tiedostava, siitä omia yhteenvetojaan tekevä ihminen ja kaikenlisäksi niin p..keleen epävarma. Vaikka hetkittäin tuntuu että on ihan siellä suon pohjassa eikä koskaan pääse ylös ja että on aina se (itse oletettu) surkea ihminen niin kyllä sieltä vaan ihme kyllä noustaan. Mulla on tervehtyminen pienellä alulla jo, jotkut asiat sujuu jo ihan itsestään mutta huonoina päivinä taas tuntuu ettei pysty eikä jaksa. Tärkeää on vaan pitää se vire yllä ja nousta aina ylös vaikka kuinka vaikealta tuntuis. Tiedän että jos itse lukisin tämänkin tekstin ja tätä koko palstaa vaikka kaksi vuotta sitten, ajattelisin että höpö höpö, tuun aina olemaan tällainen jännittäjä ja pelkääjä, niin nyt ajattelen että niin pitkän matkan olen omassa henkisessä terveydessäni tullut eteenpäin, niin lyhyessä ajassa. Ihmiset ei oo kuin ihmisiä, ja mihinkään sä et kuole mitä jännität. Tiedän sen häpeän ja kaiken sen itseinhon mutta siitä vaan ihme kyllä selviää jos vaan pikkusen auttaa itsensä alkuun.