Taitettu indeksi

Hesari:
"Kansanedustajien palkankorotuksista päättävään palkkiotoimikuntaan on nimetty uudet jäsenet.

Toimikuntaa johtaa lokakuun alusta vuoden 2012 syyskuun loppuun varatuomari Pekka Tuomisto. Jäseniksi eduskunnan puhemiesneuvosto nimesi puheenjohtaja Maj-Len Remahlin ja varatuomari Seppo Riskin. Kaikki kolme ovat eläkeläisiä.

Aiempaa palkkiotoimikuntaa johti ministeri Jaakko Iloniemi.

Keskustalainen Tuomisto on entinen Kelan pääjohtaja, kauppa- ja teollisuusministeri sekä valtiosihteeri. Sosiaalidemokraatti Remahl johti Palvelualojen ammattiliittoa PAMia. Riski on työnantajapuolen mies, entinen Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja.

Palkkiotoimikunnalla on yksinvalta päättää kansanedustajien palkoista. Viimeksi niitä korotettiin vappuna noin 5,8 prosenttia."

EHDOTAN TAITETTUA INDEKSIÄ. EDUSKUNTA ON ITSE PÄÄTTÄNYT ELÄKKEISIINKIN TÄMÄN KOROTUSMEKANISMIN. MITÄÄN TOIMIKUNTAA EI ENÄÄ TARVITA.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kansanedustajille kirjoitti:

Hesari:
"Kansanedustajien palkankorotuksista päättävään palkkiotoimikuntaan on nimetty uudet jäsenet.

Toimikuntaa johtaa lokakuun alusta vuoden 2012 syyskuun loppuun varatuomari Pekka Tuomisto. Jäseniksi eduskunnan puhemiesneuvosto nimesi puheenjohtaja Maj-Len Remahlin ja varatuomari Seppo Riskin. Kaikki kolme ovat eläkeläisiä.

Aiempaa palkkiotoimikuntaa johti ministeri Jaakko Iloniemi.

Keskustalainen Tuomisto on entinen Kelan pääjohtaja, kauppa- ja teollisuusministeri sekä valtiosihteeri. Sosiaalidemokraatti Remahl johti Palvelualojen ammattiliittoa PAMia. Riski on työnantajapuolen mies, entinen Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja.

Palkkiotoimikunnalla on yksinvalta päättää kansanedustajien palkoista. Viimeksi niitä korotettiin vappuna noin 5,8 prosenttia."

EHDOTAN TAITETTUA INDEKSIÄ. EDUSKUNTA ON ITSE PÄÄTTÄNYT ELÄKKEISIINKIN TÄMÄN KOROTUSMEKANISMIN. MITÄÄN TOIMIKUNTAA EI ENÄÄ TARVITA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu