Kuopioon. Turpaan tulee niin, että tukka lähtee.
Turhaan
matkustatte
2417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
KalPa 4-1 HPK
Onhan tuo varsin outoa ettei kerholla kuitenkaan ole sellainen henki päällä, mitä lehtien palstoilta saa ymmärtää. Alkaa näyttämään huonolta, aivan kuin edellisvuoden kertausta. Nyt joka hemmo katttomaan sinne peiliin ja kysymään itseltään olenko valmis antamaan parastani joukkueelle ja hämeenlinnalaisille. Kyllä hämeenlinnalainen jääkiekkoväki muistaa, vaikka ei olisi pelannut kuin yhden kauden, hyvässä ja ja vähemmän hyvässä. Kieli pitkällä odotamme taas seuraavaa peliä ja siitä täysiä pisteitä, älkää nyt pettäkö meitä uskollisia faneja taas. Näyttäkää että ette ole turhaan tänne tulleet, siellähän on koko joukkueellinen taitavaa sakkia, miksi ette esittelisi taitojanne yleisölle! Toivon mukaan saamme hallin ajoissa ekaan kotimatsiin, siihen on noin kaksi viikkoa aikaa.