Yhtiö rynninyt viimevuosina halpamyyntivakuutusyhtiönä. Myynti ja markkinointi on perustunut NWI ja Wincapita tyyliseen verkostomarkkinointiin. Yhtiön kaikki vapaaehtoiset vakuutukset ovat raskaasti tappiollisia (voit todeta vuosikertomuksesta).
Liikekulut ovat kestämättömät verrattuna kilpailijoihin. Pohjantähdellä ei ole uskottavia kumppaneita. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen lopetti rahan pumppamisen Pohjantähteen.
Entinen toimitusjohtja lähti vähin äänin "yrityskonsultiksi" ja paikalle tuli saneeraajajohtaja Pohjolasta (A-Vakuutuksesta).
Pikkuhiljaa tämä vakuutusyhtiöiden Tiimari näyttää tekevän "maltillisa" 15 % vuotuisia hinnan korotuksia. Näin kerrotaan ko. yhtiön asiakas tiedotteissa, mutta eihän niitä kukaan lue..
Nyt on hyvä aika nostaa kytkintä ko. vedonlyöntiyhtiöstä, ennen kun laukeaa maksuun se "keskinäinen ylimääräinen maksu".
Liikekulut ovat kestämättömät verrattuna kilpailijoihin. Pohjantähdellä ei ole uskottavia kumppaneita. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen lopetti rahan pumppamisen Pohjantähteen.
Entinen toimitusjohtja lähti vähin äänin "yrityskonsultiksi" ja paikalle tuli saneeraajajohtaja Pohjolasta (A-Vakuutuksesta).
Pikkuhiljaa tämä vakuutusyhtiöiden Tiimari näyttää tekevän "maltillisa" 15 % vuotuisia hinnan korotuksia. Näin kerrotaan ko. yhtiön asiakas tiedotteissa, mutta eihän niitä kukaan lue..
Nyt on hyvä aika nostaa kytkintä ko. vedonlyöntiyhtiöstä, ennen kun laukeaa maksuun se "keskinäinen ylimääräinen maksu".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pohjantähden viime vuoden tulos oli melko hyvä. Yhdistetty kulusuhde on ollut jo monta vuotta alle 100 % joten vakuutusmaksutuloilla on maksettu korvaukset ja liikekulut. Esimerkiksi Tapiolalla liikekulusuhde on yli pitkälti yli 100%
Raju kasvu näyttää kyllä pysähtyneen ja on alan keskimääräistä tasoa.
Ilmarisen takuupääoman takaisin maksu on hyvä juttu tässä vaiheessa, koska se pienentää takuupääomalle, siis ulos maksettuja korkoja.
Ilmarinen haluaa kuitenkin myös tulevaisuudessa todennäköisesti säilyä sijoittajana, koska sillä se on saanut jakelukanavan vakuutuksilleen.
Kovatkaan hinnankorotukset eivät näytä vähentävän asiakasmäärää, kuten näyttää tapahtuneen Pohjolan nostaessa moottoripyörien vakuutusmaksuja. Siksi pohjantähden hinnankorotukset on vain hyvää liiketoimintaa.
Hyvä tulos ei merkitse juuri mitään, jos VASTUUNKATOKYKY on hutera. Vakuutusyhtiö voi tehdä "hyviä tuloksia", silti se heikkenee. Vertaile eri yhtiöitä ja lue tilinpäätöksiä. Varsinkin jos yhtiö on kasvanut nopeasti. Tulee ns. peräaaltoefekti, vahingot seuraavat aina perässä. Ei ole enää varaa kasvaa (halpamyydä) ja vahingot alkavat kasaantua. Alkaa lumipallo pyöriä; halvalla otetut vastuut alkavat realisioitua.. Edessä on umpikuja, koska pienen keskinäisen yhtiön vastuunkantokyky on markkinoiden heiveröisin. Kilpailijat tietävät tilanteen ja jakavat jo tämän elävän ruumiin asiakkaita. Pohjantähden asiakkaat saavat jo nyt muista yhtiöistä yliagressiivisesti hinnoiteltuja tarjouksia. Osin maksetaan kalavelkoja, osin kyseessä on ennenaikainen kuolinpesän jako.
Pankkeja on kaatunut ja kaatuu veronmaksajien syliin, Pohjantähti keskinäisesti kaatuu asiakkaittensa syliin..
Mielenkiintoista pohdintaa. Pohjantähti kasvoi takavuosina hurjalla vauhdilla ja on edelleenkin muutamilla yhtiöillä piikki lihassa. Nythän kasvu on hidastunut. Pienillä yhtiöillä on tärkeää onnistua myös riskinvalinnassa sekä jälleenvakuuttamisessa. Yhdistetyllä kulusuhteella laskettuna Pohjantähden vakuutustoiminta on kannattavaa.
Pohjantähti on niin pieni kilpailija, että millään yhtiöllä on tuskin kiinnostusta haaskata aikaa sen asiakkaiden jahtaamiseen. Varsinkin kun Tapiola on halvaantumassa ennen kuin pääjohtajaa saadaan eläkkeelle. Myös If haluaa pitää kannattavuudestaan kiinni, joten kilpailijoiden on helppo saada siltä asiakkaita.
Pohjantähden tie voi olla fuusio johonkin muuhun keskinäiseen vakuutusyhtiöön.
julkisesti fuusiota OP-Pohjolaan....
IFin autojen kaskovakuutuksissa ainakin katteet näyttävät olevan kohdallaan. Ei ole vaikea löytää melkein kaikista muista yhtiöistä vastaavaa jopa 200 euroa edullisemmin. Ja koska kaskovakuutus on aika yksiselitteinen eikä siitä yleensä käydä korvausvääntöä asiakkaan kanssa samalla tavalla kuin esim. henkilövakutuuksissa terveysselvitysten vastausten tai aikaisemman lääkärikäynnin/vaivan takia... ei hintaero juuri tuo mitään etua korvattavuudessa.
Tämä Pohjolafuusio on valmisteltu salassa, vain yhtiön tj ja hallitus ovat tienneet tästä. Pohjantähti elikkä asiakkaat eivät tule hyväksymään fuusiota, sillä heillähän on äänivalta yhtiökokouksessa. Hallituksessahan istuu ilmarisen ja pohjolan työntekijöitä, tj tullut a-vakuutuksesta, tämä näyttäisi pikemminkin härskiltä kaappaukselta. Pohjantähti pärjää kyllä vakuutusalalla kun vain hallitus ja yhtiön johto keskittyisivät olennaisiin asioihin, eikä vain "ajamaan omia etujaan". Vihreän vakuutusyhtiön myyntimiehet täällä herkuttelee ja puhelee mitä nyt yleensäkkin, elikkä haukkuu kaikkia kilpailijoitaan, kun ei oo mitään muutakaan myytävää. T:sivusta seuraaja. Ja en ole Pohjantähden työntekijä, vain onnellinen omistaja.
Takuupääoma omistaja käyttää kuitenkin äänivaltaa kokouksessa, jossa fuusiopäätös tehdään. Takuupääoman omistajan äänivalta on rajattu 1/5 kokonaisäänimäärästä. Eli aika ison määrän osakkeenomistajia saa yhtiökokous kerätä, jotta fuusio kaatuis. Isoimmat omistajat suunnan määräävät ja jos kuluttaja-asiakkaat meinaavat sen päätöksen kumota niin ihme kansanliike on kerättävä "hämeen vakuutuksen" säilyttämiseksi. Yksi vakuutusmaksueuro on yksi ääni. Isoilla yrityksillä on siis aika paljon valtaa ja ne saavat ison osan potista, jonka Pohjola Pohjantähden asiakkaille maksaa. Ei muuta kun tsemppiä kokoukseen. :D
Pohjantähdellä on vain yksi takuuosuuden omistaja ja yhtiökokouksella yhden takuuosuuden omistajan äänimääräksi on rajattu 10 prosenttia kokouksen äänimäärästä. Pohjantähden itsenäisyyden jatkamiseen tarvitaan 34 prosenttia kokouksen äänimäärästä, joten jos me omistajat haluamme, pystymme torjumaan Pohjolan tarjouksen osallistumalla kokoukseen.
Jos et halua antaa rahojasi finanssitavarataloille ja niiden omistajille, osallistu kokoukseen ja äänestä toimitusjohtajan ja hallituksen esitys kumoon. Pohjolan tarjouksen esittäminen yhtiökokouksen hyväksyttäväksi osoittaa sitä, että hallitus ja toimitusjohtaja eivät luota taitoonsa hoitaa Pohjantähteä itsenäisenä yhtiönä niinkuin heidän edeltäjänsä ovat luottaneet itseensä jo yli 100 vuoden ajan.
Pohjantähden avainluvut
Vuosi 2009 sujui ennätyksellisen hyvin
Pohjantähden taloudellinen vuosi 2009 sujui hyvin, tulos oli yhtiön 114-vuotisen historian paras. Yhtiön maksutulo vuodelta 2009 oli 79,8 M€, mikä merkitsi 3,8 %:n kasvua. Alan keskimääräinen kasvu oli Finanssialan Keskusliiton ennakkotietojen mukaan 2 %.
Korvaus- ja liikekulujen suhdetta vakuutusmaksutuottoihin kuvaava yhdistetty kulusuhde oli myös Pohjantähden kaikkien aikojen paras, 91,8 %. Keskinäiselle, asiakkaidensa omistamalle ja henkilökohtaista palvelua tarjoavalle yhtiölle luku on erinomainen. Vakuutustekninen kate ennen tasoitusmäärän muutosta oli n. 5,9 M€. Kun myös sijoitukset tuottivat hyvin (nettotuotto n. 6,2 %), tuli vuoden 2009 tulokseksi n. 6,9 M€.
Hyvä vahinkosuhde (69,8 %) kasvatti yhtiön tasoitusmäärää 2,5 M€ tulevien vuosien puskuriksi ja vakavaraisuus vahvistui entisestään. Taseen loppusumma kasvoi n. 137 miljoonaan euroon.
Myös vuosi 2010 on alkanut hyvissä merkeissä.
Pohjantähden avainluvut 2009
Vakuutusmaksutulo 79,8 M€
Vakuutustekninen kate 5,9 M€
Tilikauden tulos 6,9 M€
Taseen loppusumma 137 M€
Vahinkosuhde 69,8 %
Liikekulusuhde 22 %
Yhdistettu kulusuhde 91,8 %
(Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkoa 90,0 %)
lähde; Pohjantähden kotisivut (vahvistetusta 2009 tilinpäätöksestä)
No nyt kannattaa Pohjantähden liittyä Fenniaan. Varnasti molemmat hyötyisivät siitä.