Tuttavani, nyt jo aikuinen kertoi olleensa kaikkien koulukiusaama luokassaan enemmän, tai vähemmän.
Hän mielestään kesti sitä aika hyvin, mutta nyt vanhempana hän on tullut siihen tulokseen, että esim. työpaikkojen haku on ollut voimienkoetus, sillä hän pelkäsi joutua taas yhteisöön.
Jos hän pääsee töihin ja alkaa taas se yksinäisyyden piina, ja häntä ei hyväksytä työyhteisöönkään. Hänen yhteisöön kuulumisen kokemukset olivat pelottavia ja ahdistavia kouluajoilta.
Hän naurahti nyt aikusena , että häntä varmaan pidetään omituisena ja työtävieroksuvana, totuus on se, että hän ei uskaltanut vuosikausiin oikein hakea työtä, kun koulussa yhteisöön kuulumisen muisto oli niin ahdistava.
Kotona piilossa oli turvallinen olla.
Hän mielestään kesti sitä aika hyvin, mutta nyt vanhempana hän on tullut siihen tulokseen, että esim. työpaikkojen haku on ollut voimienkoetus, sillä hän pelkäsi joutua taas yhteisöön.
Jos hän pääsee töihin ja alkaa taas se yksinäisyyden piina, ja häntä ei hyväksytä työyhteisöönkään. Hänen yhteisöön kuulumisen kokemukset olivat pelottavia ja ahdistavia kouluajoilta.
Hän naurahti nyt aikusena , että häntä varmaan pidetään omituisena ja työtävieroksuvana, totuus on se, että hän ei uskaltanut vuosikausiin oikein hakea työtä, kun koulussa yhteisöön kuulumisen muisto oli niin ahdistava.
Kotona piilossa oli turvallinen olla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä kiusaaminen jättää aina jonkinlaiset jäljet.
Jokainen meistä kokee kiusaamisen omalla laillaan mutta tuskin kukaan selviää ilman mitää jälkiä.
Omalla kohdallani kiusaamista jatkui koko sen kahdeksan vuotta jotka silloin olivat pakollisia käydä.
Ammattikouluun ei ollutkaan sitten mitään hinkua kun töihin kelpasi siihen aikaan ilman koulutustakin.
Jos ei kiusaamista olisi ollut varmaan olisi tullut valittua erilainen elämänlatu.
En kuitenkaan ole katkera siitä elämästä jonka olen elänyt.
Kouluunkin ehdin sitten aikuisempana eikä nälviminen ym. enää tehonnut niin voimakkaasti.
Kiusaamisen syy on minulla aina ollut lihavuus.
Kaikkein inhottavinta se oli alaluokilla, heti koulun aloitettuani.
Kiusaamiseen ja halventamiseen osallistui myös osa opettajista ja terveyssisar.
Onneksi oma ope oli kiltti.
Isäni kuoli ollessani viiden vanha ja lihomiseen varmaan osaltaan vaikutti hoitamaton suru isän menettämisestä.
Silloin ei ollut tapana huomioida lapsen surua mitenkään.
Piti vain olla kiltti tyttö eikä kiukutella.
Kiusaamiseen pitää puuttua.
Vahvempiuontoiset kestävät sen jotenkin mutta herkemmälle se voi olla hengenvaarallista.
Oletko koskaan ajatellut vaihtoehtoa, että ystäväsi vain yksinkertaisesti on epäsosiaalinen luuseri?
Tätä porukkaa mahtuu jokaisen koululuokalle ainakin se yksi ja eikai ole enemmistön vika, että hän on jotenkin jälkeenjäänyt.
Turha yrittää selittää kiusaamisella sitä, ettei omaa kavereita.
Kiusaaminen on sitä, jota lähes kaikki ovat kokeneet eli suoraa vittuilua tai sitten tappeluita.
Tässä kirjoituksessa on esimerkki ylemmyyttä tuntevasta, empatiakyvyttömästä koulukiusaajasta.
Toivottavasti tämä oli huono provo. Ei edes naurattanut.
Melko vajavainen ajattelumaailma taitaa sulla itsellä olla.
Hän ei todellakaan ole epäsosiaalinen, ja vielä vähemmän ns. luuseri.
Hän on naimisissa ollessaan opiskellut sen mitä nyt Mikkleissä voi opiskella.
Hänellä on kolme hyvin menestyvää teiniä koulussa. Hän on kaiksesta kokemastaan huolimatta upea kotiäiti.
Karmeista kokemuksistaan oppinut ihminen.
Jatkoimme tuota keskustelua hänen kanssaan, ja totesimme , että hän oli liian kiltti lapsena ja nuorena. Liian hyvästä kodista. KOdista, jossa opetettiin olemaan muita kanssaihmisä kohtaan nöyrä ja kohtelias.
Hän lisäsi kiusauskeskusteluumme, että hän aikanaan kun kouluista pääsi, siis ennekuin tapasi miehensä, haki, tai meinasi hakea joitakin työpaikkoja oikein noin kirjallisena, mutta ei uskaltanut.
Hän sanoi, että tuli samanlainen kammottava tunne koko roppaan, kun olisi pitänyt työpaikkahakemus laittaa eteenpäin. Hän kuvitteli, että hakemus kiertää ihmisltä ihmiselle, ja he nauravat katketakeseen hakemukselle, aivan samalla alailla kuin hänen esitelmilleen naurettiin aikanaan kolussa.
Hän ja lisäksi sadattuhannet muut ovat saaneet syvät haavat koulukiusaamisen vuoksi.
ps. lisäksi hän on ollut poikkeuksellisen kaunis.
Aikuistuttuaan muutama kiusaaja on hänelle myöntänyt olleensä hirvittävän ihastunut häneen.
Voisin antaa tähän väliin oman, miespuoleisen kokemukseni.
Minäkin oli koulukiusattu sen 9-vuotta. Kiusaaminen oli henkistä ja fyysistä. Olin vähän tukevahko ja pelkäsin etenkin liikuntatunteja, kun joukkuepeleissä jouduin usein niiden puolelle, joiden piti riisua paita. Silloin kuulin yhtä sun toista. Henkinen kiusaaminen kohdistui sitten vanhempiini, vaikka ei ollut mitään todistettavaa syytä pilkata heitä. Se tuntui kuitenkin ikävälle. Viimeisenä kouluvuotena osasin jo päästää huutelut toisesta korvasta ulos ja käsitellä asiat huumorina. Silti niistä jäi jäljet.
Armeijassa sitten tuli taas eteen tuo henkinen puoli. Itse pärjäsin hyvin siellä, mutta eräs toveri hajoili sen minkä kerkesi ja näin ollen siirsi paineensa kätevästi harteilleni.
Nyt olen käynyt jatko-opinnot ja olen työelämässä. Perhettäkin on jo. Työelämässä toisinaan tulee eteen hankalia sosiaalisia tilanteita, jolloin menen lukkoon. Kuitenkin tuo nuoruus teki minusta aran, niin nyt aikuisiällä se kostautuu ja patoutumat purkautuvat.
Haava jää koulukäynnistä, vaikka tuon kiusaamisen sitten myöhemmin elämänkokemuksen karttuessa jotenkin "ymmärtää", mutta ei hyväksy.
Meitä on paljon, jotka olemme menettäneen elämässämme paljon juuri koulukiusaamisen seurauksena. Koemme pelkoa, arkuutta ja itsetunnon puuttetta.
Pelkäämme nolaavamme aina itsemme, vaikka siitä ei olekaan kysymys.
Jotenkin oppii luulemaan itseään poikkeavaksi, js sen luulon kanssa koettaa elää ja pärjätä, jopa kehittää itselleen jonkun typerän roolin kuvitellen sen avulla selviävänsä. Asiat vain mutkistuvat.
Aikanaan, kun minut valitiinn erääseen virkaan,
en saanut unta moneen päivään kun pelkäsin, etten selviä tuossa vaativassa virassa.
En kertakaikkiaan meinannut uskaltaa mennä ja aloittaa tuota työtä. Pelkäsin niin valtavasti.
Mutta niin vaan lopulta kaikki meni hyvin ja sopeuduin hyvin uusiin työtovereihin.
Ajattelin, että eihän minusta ole mihinkään.
Sen minulle itsestäni opetti peruskoulu.
On ollut kovan työn takana vääntää, että kyllä minusta on siihen kuin muistakin ihmisistä.
tietysti se on ihmisestä kiinni, kuka joutuu kiusatuksi.
mutta on systeemissäkin paljon pielessä, kun ihminen pakotetaan paikkaan jossa ei viihtyisikään!
koulun vaihtokaan ei helppo juttu.
kiusaaja sen kuin jatkaa ja vaihtaa vaan kohdetta.
Virkakoneisto on tehtävänsä tehnyt, ja nostaa sulan hattuunasa, kun on järjestänyt kiusatulle uuden koulun.
lapsi tai nuori, jolla ei ole sisaruksia. Hän on elänyt aikuisten parissa, ja on siten erilaiseksi kehittynyt.
Kiusaajilla on monessa tapauksessa kotona liuta imompia ja pinempia sisaruksia, ja heille on ihan tapa kiusata ja nahistelle. He huutavat ja mesoavat tullakseen kuulluiksi. Ottavat paikkansa
joka paikassa.
He ovat tottuneet kovaääniseen kiusoittelevaan tyyliin jo kotona.
Arka, perheen ainokainen pelkää sellaista, ja kokee sen itseensä kohdistuvaksi kiusaamisksi.
ps. on toki olemassa monenlaista, julmaa ja tarkoitushakuista kiusaamista, sitä juuri suurin osa!
mutta muistan lukeneeni, että Ruotsissa kiusaaja on se, joka koulua vaihtaa, eikä kiusattu.
Sehän laittais miettimään, miten sitä kannattaa toista kohdella.
Monesti kiusaajat tulevat kodista, missä kulissien takana on todellinen perhehelvetti.
On todellakin oikein, että kiusaajat joutuvat vaihtamaan koulua, eikä kiusatut.
Kiusatulle, koulua vaihtamaan joutuvalle lapselle tulee nykyisin täysin väärä käsitys, ettei hän muka sopisi ympäristöön (ja tämä käsitys on taatusti ongelmien aiheuttaja tulevaisuudessa).
Koulukiusaaminen on todella ikävää, mutta ovatko sitten koulukiusaajat myöhemmin työelämässä työpaikallaan kiusaamassa toisia. Mistä ne tulevat, jotka kiusaavat jopa esimiehiään perättömillä puheilla ja kirjelmillä vaikeuttaen työyhteisön ilmapiiriä.
Itselläni ei ole mitään halua hakea töitä juuri tämän takia. Olen huomannut, että mihin tahansa yhteisöön menenkin, jään aina ilman kavereita ja jotenkin syrjityksi. Sama kaava on jatkunut kerhosta AMK:hon ja kaikista on jäänyt jonkinmoiset arvet joita on vaikea unohtaa.
Kerho, Tarha, Ala-aste, Ylä-aste, Lukio, Armeija, AMK. En kestä enää. Kaikki paikat yhtä helvettiä.
Itsetunto ja työnhakuintoni on siis nolla ja tod.näköisesti joudun koko elämän elelemään työttömänä tai pätkätyöläisenä. En yksinkertaisesti pysty mihinkään monimuotoiseen tai paljon sosiaalisia taitoja vaativaan tehtävään. Samoin nykyinen suorituskeskeinen ja äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkivä yhteiskunta harmittaa.
Joiltakin on jopa opettaja sinnikkyydellään ja piruilullaan vienyt ihmisarvon jo lapsena.
Meitä kiusattuja on paljon. On totta, että moni kiusattu ei uskalla hakea edes työpaikkaa, kun pelottaa yhteisöön joutuminen.
Mielummin kotona piilossa vaikka koko elämän.
Ei tarvitse tulla arvostelluksi eikä kiusatuksi.
Elämän suurin haave saada asunto Siwan vierestä, ja etätöitä !
Ei tarvitsisi koskaan olla kenenkään kanssa tekemisisssä.