Nuorten hätähuutoja

(Ylioppilaslehti) Koulukiusaamisen lyhyt historia

Laajat artikkelit · Lehti 02/2006 (27.01.2006)

Vuonna 1989 koulukiusattu poika ampui Raumalla kaksi luokkakaveriaan. Pian tapauksen jälkeen koulukiusaaminen nousi esiin julkisessa keskustelussa, kampanjoissa ja opettajankoulutustenlaitosten opinto-ohjelmissa. Onko mikään muuttunut?

24. päivä tammikuuta vuonna 1989 raumalainen Jussi päätti, ettei häntä enää kiusattaisi koulussa. Seuraavana aamuna hän pakkasi reppuunsa kaksi pistoolia, joita hänen isänsä käytti ampumaharrastuksessaan, ja lähti kouluun.
Kahdeksannen luokan äidinkielen tunti alkoi kahdeksalta. Oppilaat pulisivat keskenään, kun opettaja kirjoitti poissaolijan nimeä päiväkirjaansa.
Jussi otti toisen aseen laukustaan ja tähtäsi sillä lähellä istuvaa poikaa päähän. Kuului kilahdus, kun ase löi tyhjää. Jussi painoi toisen kerran liipaisinta. Nyt pamahti.
Opettaja nosti katseensa päiväkirjasta ja näki oppilaan makaavan verisenä lattialla. Hänen mielessään syttyi vain yksi ajatus: oli saatava nopeasti apua. Opettaja syöksyi pois luokasta.
Kun muut oppilaat pyrkivät paniikissa ulos, Jussi ampui kohti peremmällä luokassa olevaa poikaa. Poika väisti ja luoti meni täpärästi ohi.
Viimeinen laukaus osui luokan takaosassa ollutta kolmatta poikaa päähän. Jussi poistui viimeisten pakenijoiden joukossa käytävään.

***

Kouluampumista on Suomessa ollut aikaisemminkin.
Koulukiusaaminen on yhteinen nimittäjä kouluampumisille. Mitään ei ole haluttu ilmiölle nimeltään koulukiusaaminen. Ovatko opettajat, ministerit, päättäjät entisiä koulukiusaajia, joiden mielestä koulukiusaaminen on normaali ilmiö, joka menee ohi.

Koulukiusaaminen on edelleen yleistä. Valitettavasti opettajat itsekin syyllistyvät koulukiusaamiseen sen lisäksi että hyväksyvät oppilaiden keskuudessaan suorittamaa kiusaamista.

Koulukiusaamisen seuraukset ovat traagisia ja yhteisöllisiä, kouluyhteisön jäseniin kohdistuvia.

Miksi vanhemmat sallivat kiusaamisen?
Miksi opettajat sallivat kiusaamisen?
Miksi ministeri sallii kiusaamisen?

Kun kiusatun mieli on sairastanut ja kiusattu pakenee omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän on kokonainen ja ehjä... tuosta harhaisesta epätodellisuudesta ulospääsyä ei ole - kuin surmaaminen. Itsemurha ja tovereihin kohdistuva viha, joka ei helpota.

Viha, pelko ja ahdistus purkautuu vihatekona, ampumisena jonka jälkeen itsemurha on helpotus.
481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lopu, kun koulu loppu, vaan sama jatkuu sitten työpaikoilla. Suomi on maailman johtava maa työpaikkakiusaamisessa.
Jossain on mätää. Kiusaamisen voisi tehdä rangaistavaksi teoksi. Myös sakinhivutus olisi hyvä keino. Kun saa pari kertaa kunnolla turpiinsa, niin luulisi jotain oppivan.

Äänestä

Mistä ministereistä on kyse, kun puhutaan koulukiusaamisesta.

ESIMERKIKSI -
Onko kyse opetusministeristä? (Opetusministeri Sari Sarkomaa)
Onko kyse sosiaali- ja terveysministeristä? (Sosiaali- ja terveysministeri
Liisa Hyssälä)
Onko kyse sisäministeristä? (Sisäministeri Anne Holmlund)
Ja mikä muu ministeriö?

Voisiko vähän kartoittaa eri ministeriöiden vastuualuetta asiassa, ettei hypittäisi yli ja syytettäisi jotain ministeriä erityisesti, jolla ei ole asiaan kaikkea valtaa käytössä! Vai onko tapauksen niin selvästi olleet sellaisia, että yksi ministeri ja hänen toimenkuvansa kattaa koko vastuualueen?

Äänestä
  • Mitä mm. asiassa kuuluu hoitaa:
    Peruspalveluministeri Risikko Paula
    Puolustusministeri Häkämies Jyri
    Oikeusministeri Brax Tuija
    JNE

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Mitä mm. asiassa kuuluu hoitaa:
    Peruspalveluministeri Risikko Paula
    Puolustusministeri Häkämies Jyri
    Oikeusministeri Brax Tuija
    JNE

    viimekädessä vastuu hallituksensa toiminnasta, ellei joku ministeri pysty hoitamaan tehtäväaluettaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kuulla kirjoitti:

(Ylioppilaslehti) Koulukiusaamisen lyhyt historia

Laajat artikkelit · Lehti 02/2006 (27.01.2006)

Vuonna 1989 koulukiusattu poika ampui Raumalla kaksi luokkakaveriaan. Pian tapauksen jälkeen koulukiusaaminen nousi esiin julkisessa keskustelussa, kampanjoissa ja opettajankoulutustenlaitosten opinto-ohjelmissa. Onko mikään muuttunut?

24. päivä tammikuuta vuonna 1989 raumalainen Jussi päätti, ettei häntä enää kiusattaisi koulussa. Seuraavana aamuna hän pakkasi reppuunsa kaksi pistoolia, joita hänen isänsä käytti ampumaharrastuksessaan, ja lähti kouluun.
Kahdeksannen luokan äidinkielen tunti alkoi kahdeksalta. Oppilaat pulisivat keskenään, kun opettaja kirjoitti poissaolijan nimeä päiväkirjaansa.
Jussi otti toisen aseen laukustaan ja tähtäsi sillä lähellä istuvaa poikaa päähän. Kuului kilahdus, kun ase löi tyhjää. Jussi painoi toisen kerran liipaisinta. Nyt pamahti.
Opettaja nosti katseensa päiväkirjasta ja näki oppilaan makaavan verisenä lattialla. Hänen mielessään syttyi vain yksi ajatus: oli saatava nopeasti apua. Opettaja syöksyi pois luokasta.
Kun muut oppilaat pyrkivät paniikissa ulos, Jussi ampui kohti peremmällä luokassa olevaa poikaa. Poika väisti ja luoti meni täpärästi ohi.
Viimeinen laukaus osui luokan takaosassa ollutta kolmatta poikaa päähän. Jussi poistui viimeisten pakenijoiden joukossa käytävään.

***

Kouluampumista on Suomessa ollut aikaisemminkin.
Koulukiusaaminen on yhteinen nimittäjä kouluampumisille. Mitään ei ole haluttu ilmiölle nimeltään koulukiusaaminen. Ovatko opettajat, ministerit, päättäjät entisiä koulukiusaajia, joiden mielestä koulukiusaaminen on normaali ilmiö, joka menee ohi.

Koulukiusaaminen on edelleen yleistä. Valitettavasti opettajat itsekin syyllistyvät koulukiusaamiseen sen lisäksi että hyväksyvät oppilaiden keskuudessaan suorittamaa kiusaamista.

Koulukiusaamisen seuraukset ovat traagisia ja yhteisöllisiä, kouluyhteisön jäseniin kohdistuvia.

Miksi vanhemmat sallivat kiusaamisen?
Miksi opettajat sallivat kiusaamisen?
Miksi ministeri sallii kiusaamisen?

Kun kiusatun mieli on sairastanut ja kiusattu pakenee omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän on kokonainen ja ehjä... tuosta harhaisesta epätodellisuudesta ulospääsyä ei ole - kuin surmaaminen. Itsemurha ja tovereihin kohdistuva viha, joka ei helpota.

Viha, pelko ja ahdistus purkautuu vihatekona, ampumisena jonka jälkeen itsemurha on helpotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu