Mistä tietää, että vakuutus on voimassa?

IF-asiakas

Mistä tietää, että vakuutus on voimassa?

Tilasin IF:lta vakuutuksen netin kautta ja sain tuollaisen sähköpostin:

---------------------

Alla näet yhteenvedon ostoksestasi. Matka- ja kotivakuutukset tulevat voimaan valitsemastasi päivästä alkaen. Henkilö- ja liikennevakuutukset vaativat sinulta oston jälkeisiä toimenpiteitä, jotta ne astuvat voimaan. Katso lisätiedot alta.

Älä irtisano olemassa olevia vakuutuksiasi toisesta yhtiöstä ennenkuin saat tiedon vakuutusten myöntämisestä ja hyväksyt ehdot, joilla ne myönnetään. Irtisanomista toisesta yhtiöstä ei voi myöhemmin perua. Kotivakuutuksen irtisanominen saattaa myös katkaista henkilövakuutusten voimassaolon tai nostaa niiden hintaa.

-------------------

Kävin pari päivää sitten katsastusasemalla rekisteröimässä auton omiin nimiin, mutta en ole saanut vieläkään mitään vahvistusta vakuutusyhtiöltä.

Voinko maanantaina ajaa autolla, kun 7 päivää ostosta on silloin jo kulunut? En ole saanut vielä laskua IF:lta, enkä siis ole maksanut kuin 10€ katsastusasemalle rekisteröinnistä.

4

8976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos liikennevakuutus ei ole voimassa, ei ajoneuvoa voi rekisteröidä.Jos autosi on rekattu on se myös vakuutettu. Eli ajele rauhassa.

      • sitä tiedä

        No ei ne katsastuskonttorilla sitä näe, että onko vakuutus voimassa vai ei. Konttorillahan ilmoitetaan liikennevakuutusyhtiö ja viimeistään siinä kohtaa on vakuutus voimassa, kun auto rekisteröidään ja tietoihin tulee, että yhtiösi on If. (Siis jos se nettiostos ei muka olisi toiminut.) KOnttoriltahan se vakuutusyhtiöllekin menee tieto, että tämmönen auto, omistaja se ja se.

        Aloittaja: ajele huoletta!


      • sitä tiedä kirjoitti:

        No ei ne katsastuskonttorilla sitä näe, että onko vakuutus voimassa vai ei. Konttorillahan ilmoitetaan liikennevakuutusyhtiö ja viimeistään siinä kohtaa on vakuutus voimassa, kun auto rekisteröidään ja tietoihin tulee, että yhtiösi on If. (Siis jos se nettiostos ei muka olisi toiminut.) KOnttoriltahan se vakuutusyhtiöllekin menee tieto, että tämmönen auto, omistaja se ja se.

        Aloittaja: ajele huoletta!

        Viime marraskuusta alkaen vakuutusyhtiö lähettää liikennevakuutuksesta tiedon AKE:n vati-järjestelmään, joska REKI järjestelmä poimii rekisteröintitoimintoon vakuutustiedon. Omistajanvaihdos ei toimi ilman vati-tietoa. Vati-tieto tulee järjestelmään kolmella tavalla. Netso-sovelluksessa tehdään uusi liikennevakuutus asiakkaalle esim. katsastuskonttorilla tai autoliikkeessä tai vakuutusyhtiö lähettää vatitiedon joko manuaalisti tai syöttämällä vakuutuksen järjestelmäänsä.


    • Zica

      Eilen olen maksanut autovakkutus ja huomenna pitäsi mennä katadtuksen milloin ne näkee??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      990
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      123
      982
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      942
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      317
      909
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      507
      858
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe