Elämä jatkuu vaikkakin erilaisena kuin ennen altistumista. Siinä oppii paljon uutta sairauksista,homeista,kavereista ja yhteiskunnan eri virastojen sekä lääkärien toiminnasta.
Mutta eteenpäin kuuluu elämän jatkua.
Joskus joku jää sinne myrskyn silmään eikä pääse pois edes vuosien saatossa. Hän keskustelutaitonsa rajoittuvat vain ja ainoastaan homeongelman ympärille. Hänestä näkee jo päälle päin että nalkkiin on jäänyt.
Hän on katkeroitunut, häntä ei kiinnosta muut aiheet kuin homeisiin liittyvät asiat. Hän puhuu niistä kuuntelematta toisia, hän kiihtyy ja kiihtyy ja näkee vain omanlaisensa totuuden.
Kuinka häntä auttaisi?
Mutta eteenpäin kuuluu elämän jatkua.
Joskus joku jää sinne myrskyn silmään eikä pääse pois edes vuosien saatossa. Hän keskustelutaitonsa rajoittuvat vain ja ainoastaan homeongelman ympärille. Hänestä näkee jo päälle päin että nalkkiin on jäänyt.
Hän on katkeroitunut, häntä ei kiinnosta muut aiheet kuin homeisiin liittyvät asiat. Hän puhuu niistä kuuntelematta toisia, hän kiihtyy ja kiihtyy ja näkee vain omanlaisensa totuuden.
Kuinka häntä auttaisi?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kestää okeudenkäynteineen kaikkineen ja etsiessä hyvää lääkäriä... Moni on menettänyt kaiken. Nämä asiathan on katastrofi ihmiselle.
voisi kaverina auttaa tämän "kärsivän" säilyttämään edes jonkinlaisen realiteetin elämässään. Ei kukaan jaksa vuosia, jos jauhaa samaa asiaa koko ajan. Sellaisessa tapauksessa juuri jää jumiin ja muu elämä unohtuu ja ihminen katkeroituu. Miten sen sieltä repisi takaisin?
sellaista se on. Henkisesti nämä taistelut ovat rankkoja ja kestävät tosiaan vuosikausia. Rehellisesti sanottuna haluaisin unohtaa kaiken sen paskan, joka tämän homesairastumisen mukana on tullut ja aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Haluaisin unohtaa ne kaikki tahot, jotka eivät ole ymmärtäneet lääkäreistä kelanvirkailijaan. Mutta on vain tarvottava tässä sonnassa loppuun asti eli niin kauan kuin asiat saa oikeisiin uomiin.
En enää puhu asioistani kenellekään tutuille tms. enkä ventovieraille, vaikka olenkin myrskyn silmässä, sillä se on helpointa nyt, kun kaikki energia menee siihen, että saa oikeutta ja oikeidenmukaista kohtelua. Ja kaiken tämän muun lisäksi on selvittävä huojuvan terveystensä kanssa. En siis ehkä olekaan se kuvailemasi tyyppi, sillä pidän omanlaiseni totuuden vain itselläni ja hyödynnän sitä lähimmäisteni hengitysilman laadun parantamiseksi toisinaan jopa niin, etteivät he itsekään huomaa.
minä vielä yritän puhua, mutta kuuroille korville menee.
nyt kun mietitään missä mennään vikaan nuorten kohdalla, miksi on masennusta niin paljon? Mietitään oliko se lapsuus vaikea ja löydetään iloinen hymyilevä lapsi ja hyvä lapsuus.
Aikuisena tilanne muuttuu ja apua on vaikea hakea. Miten pitkään kestää, ennen kuin sairastuneista löytyy niitä joiden ylilyönti ei ole enää kirjoitus jossakin netti palstalla?
Olisiko syytä miettiä, tuleeko se asiallinen kohtelu halvemmaksi? Kenellä on vastuu siitä, että vakavasti sairastuneita kohdellaan niin huonosti, mitä kosteusvaurioista sairastuneita kohdellaan!?!
Tuleeko apua aina jälkijunassa ja sitten syyllistetään aivan väärät tahot! On helppo jeesustella miten lasta pitää hoitaa ja kunnioittaa, kun samat jeesustelijat pyyhkivät aikuisiin vaikeista ongelmista sairastuneisiin piikkikorkonsa!
Minulla on kaveri, joka suoraan sanoi ettei halua puha sairaudestani. Hän ei kestä nähdä minut huonona, tai tietää miten ikävästi menee. Nähdään ainoastaan kun olen "jotenkuten" kunnossa. Me olemme sopineet, ettemme ollenkaan puhu sairauksista tai masentavista aiheista (koskee häntäkin) ja sitten teemme yhdesä pelkästään hauskoja juttuja. Tavallaan pakenemme yhdessä todellisuutta ja murheita. Se antaa molemmille tarvittavan hengähdysreiän. Alussa se vaati keskittymistä ja totuttelemista, nykyään se menee ikäänkuin itsestään. Minä olen ehkä luonteeltani erilainen, mutta toivon mukaan sait tästä jonkun idean, jonka voit kehittää/muunnella teille sopivaksi.