Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tutkimus vanhusten seksuaalisuudesta

"Käsitys vanhusten seksuaalisuudesta on pääosin vanhanaikaisiin käsityksiin perustuvaa olettamusta", kertoo sosiaalitieteiden maisteri Sena Munttinen. Munttinen valmistelee Oulun yliopistossa väitöskirjaansa "Geriatria ja seksi". Väitöskirjaansa varten hän oli tutkinut ja haastatellut 10 yli 70-vuotiasta pariskuntaa heidän seksielämästään.

"Vallalla on käsitys, että vanhusten seksi olisi lähinnä koskettelua, hyväilyä ja tiivistä yhdessäoloa. Väitöskirjassani kuitenkin tuon esille tutkimukseni tulokset, jotka ovat täysin päinvastaisia", kertoo Munttinen. Tutkimus suoritettiin vuoden aikana haastatteluina ja tutkittavien omien kertomusten analysoinnilla sekä silmämääräisesti arvioimalla vanhusten seksiä. Munttinen näki jokaisen pariskunnan harrastavan yhdyntää ainakin kerran.

"Yleisesti luullaan, että vanhoilla miehillä on erektio-ongelmia. Sänkypuuhia seuratessani huomasin, että joka papalla seisoi ihan vitusti", sanoo Munttinen. "Yhdelläkin papalla oli ainakin puoli tuntia 20 cm pitkä kyrpä hirveässä stondiksessa." Anaaliseksi ja pissaleikit olivat myös suosiossa. Niitä harrasti 50 % pariskunnista. "Havainnoin kaikkea erilaista seksin eri osa-alueilta. Suuseksiä, eli kyrvän imemistä ja pillun nuolemista, kuusysiä, doggy-stylea, ratsastamista sekä sitomista ja piiskaamista. Meno oli kyllä hieman jäykkää, mutta jokainen sai kuitenkin orgasmin", kertoo Munttinen.

Väitöstilaisuus on ensi viikolla.
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8185908 kirjoitti:

"Käsitys vanhusten seksuaalisuudesta on pääosin vanhanaikaisiin käsityksiin perustuvaa olettamusta", kertoo sosiaalitieteiden maisteri Sena Munttinen. Munttinen valmistelee Oulun yliopistossa väitöskirjaansa "Geriatria ja seksi". Väitöskirjaansa varten hän oli tutkinut ja haastatellut 10 yli 70-vuotiasta pariskuntaa heidän seksielämästään.

"Vallalla on käsitys, että vanhusten seksi olisi lähinnä koskettelua, hyväilyä ja tiivistä yhdessäoloa. Väitöskirjassani kuitenkin tuon esille tutkimukseni tulokset, jotka ovat täysin päinvastaisia", kertoo Munttinen. Tutkimus suoritettiin vuoden aikana haastatteluina ja tutkittavien omien kertomusten analysoinnilla sekä silmämääräisesti arvioimalla vanhusten seksiä. Munttinen näki jokaisen pariskunnan harrastavan yhdyntää ainakin kerran.

"Yleisesti luullaan, että vanhoilla miehillä on erektio-ongelmia. Sänkypuuhia seuratessani huomasin, että joka papalla seisoi ihan vitusti", sanoo Munttinen. "Yhdelläkin papalla oli ainakin puoli tuntia 20 cm pitkä kyrpä hirveässä stondiksessa." Anaaliseksi ja pissaleikit olivat myös suosiossa. Niitä harrasti 50 % pariskunnista. "Havainnoin kaikkea erilaista seksin eri osa-alueilta. Suuseksiä, eli kyrvän imemistä ja pillun nuolemista, kuusysiä, doggy-stylea, ratsastamista sekä sitomista ja piiskaamista. Meno oli kyllä hieman jäykkää, mutta jokainen sai kuitenkin orgasmin", kertoo Munttinen.

Väitöstilaisuus on ensi viikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu