Olen nyt käyny reilut puoli vuotta ryhmäterapiahoidossa... (julkinen mielenterveyspuoli)..ja tuntuu vain että menen kaiken aikaa vain syvemmälle ja syvemmälle.
Suurimmaksi osaksi istun kaiken aikaa vian yksinäni jossain nurkassa ja harvoin kukaan hoitohenkilökunnasta edes kerkeää/viittii tulla katsomaan.
Ryhmissä käyn joskus mutta enimmäkseen nekin ahdistavat/vituttavat...
Tuntuu ettei tuolla ole kellään aikaa jutella ollenkaan henk.kohtasesti (joo,ei varmaa ku toi on ryhmäterapiaa..) mutta jotenkin silti toivoisi että joku ees vähän olisi kiinnostunut miten voin... jotenkin alan olla nii täynnä vihaa ja pahaa oloa,etten tiedä enää mitä tekisin.
Alkoholia juon aivan liikaa ja rauhottaviakin käytän usein "humalahakuisesti"...
en tiedä miten kauan jaksan enää tätä vitun paskaa. Tekisi vain mieli lopettaa koko elämä..
Mitä järkeä jatkaa kun mistään ei kuitenkaan koskaan ole mitään hyötyä?
Suurimmaksi osaksi istun kaiken aikaa vian yksinäni jossain nurkassa ja harvoin kukaan hoitohenkilökunnasta edes kerkeää/viittii tulla katsomaan.
Ryhmissä käyn joskus mutta enimmäkseen nekin ahdistavat/vituttavat...
Tuntuu ettei tuolla ole kellään aikaa jutella ollenkaan henk.kohtasesti (joo,ei varmaa ku toi on ryhmäterapiaa..) mutta jotenkin silti toivoisi että joku ees vähän olisi kiinnostunut miten voin... jotenkin alan olla nii täynnä vihaa ja pahaa oloa,etten tiedä enää mitä tekisin.
Alkoholia juon aivan liikaa ja rauhottaviakin käytän usein "humalahakuisesti"...
en tiedä miten kauan jaksan enää tätä vitun paskaa. Tekisi vain mieli lopettaa koko elämä..
Mitä järkeä jatkaa kun mistään ei kuitenkaan koskaan ole mitään hyötyä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koska en tiedä taustojasi, neuvoisin sinua tilaamaan ajan mielenterveyshoitajalta tai psykiatriselta sairaanhoitajalta, kumpa nyt onkin teidän tk:ssa. Kerro siellä, että et tunnu saavan apua ryhmässä. Tai sano ryhmän jälkeen ryhmän ohjaajalle tästä. Ja kerro myös suoraan miltä sinusta ryhmässä tuntuu, ahdistaa ja olet vihainen. Hänen kyllä pitäisi kuunnella sinua ja auttaa asiassasi. Tunnut tarvitsevan nyt henkilökohtaista keskustelu tukea. Voi olla myös, että hoitajat odottavat sinun avautuvan ryhmässä (kuuluu ryhmäterapian luonteeseen). Usein miten kaikkein hiljain ryhmässä vie aivan saman "tilan" kun kaikkein äänekkäinkin. Ryhmässä on aina kuuntelevia jäseniä, kun taas toiset ovat äänekkäimpiä. Toivotan tsemppiä elämääsi!
Ensinnäkin, onko sinulla lääkitys kohdallaan, ei todella tunnu siltä. Alkoholihan kumoaa lääkityksen. Pitäisiköhän sinun aivan itse ottaa elämä hallintaa ja ensimmäisenä kertoa siellä ryhmäterapiassa, että voit huonost ei. Jos todella haluat parenpaa elämää, niin älä oleta jonkun tekevän sen ilman työkaluja. Sinun on kerrotava alkoholismista ja lääkeriippuvuudesta, ei kukaan ole selvännäkijä ryhmäterapiassa, todella apua tarvitsevat eivät uskalla sitä hakea, silloinhan pitäisi kohdata oma alkoholismi tai lääkeriippuvuus, kannattaa todella miettiä, mitä signaaleja olet antanut vetäjälle ja sitten vasta miettiä, että sinua ei huomioida. Kun elämä mättää, niin eiköhän lähdetä siitä että käydään pesulla kerran viikossa ja tunnustetaan tosiasiat.
Minua yksilöterapia ei ole hyödyttänyt enää pitkään aikaan, vaan tarvitsen nimenomaan sosiaalisia kontakteja (elän kaukosuhteessa ja olen välillä yksinäinen). Kävin keväällä ryhmäterapiassa, ja hoitomuoto sopi minulle. Yritä päästä yksilöterapiaan, jos sinulla on nimenomaan henkilökohtaisia asioita puitavana. Alkoholin käyttö saattaa muuten pahentaa masennusta.
Nooh..juuri oli hoitoneuvottelu ja kerroin tunteistani. Mutta ´paskaakaan kukaa ollu kiinnostunut..lääkäri ei anna mulle mahdollisuutta yksilökeskusteluun,koska jäisin muuten "liikaa kiinni yhteen ihmiseen.." ja vitut. Ku saisi edes yhdestö ihmisestä turvaa ja tukea niin se antaisi voimaa myös ryhmään. Olen niin uupunut tähän kaikkeen.
Mun mielipiteellä ei ole yhtään mitään merkitystä. En jaksa tätä enää.
Mitä käytännössä tarkoittaa ettei jaksa? Mitä tapahtuu, kun astutaan sen rajan yli, jonka toisella puolella ei enää jaksa?
Tiedätkö, yritin itse käydä aikaisemmin psykologin juttusilla, mutta vaikka olin ainoa henkilö, joka hänen edessään tuona hetkenä istui, musta tuntui ettei hän välittänyt paskan vertaa siitä miten mä voin... Muutaman tapaamisen jälkeen oloni oli paljon surkeampi kuin ennen "terapiaan" menoa.
Jos haluat keskustella kanssani, voit kirjoittaa minulle...
Niin, jos haluat jutella kanssani, löydät s-postiosoitteen mun galleria-sivulta.