Ei kaupunkilomalle pienten lasten kanssa!

Olen paljon matkustanut aikuisten kanssa euroopan kaupungeissa ja huokaisut helpoituksesta kun voi matkustaa aikuisten kanssa. Ostan lapsille tuliaisia ja matkustan heidän kanssaan sitten lyhyiden välimatkojen päähän ja rantalomille hyvillä aikaitaululuilla. Älkää ottako pieniä alle kouluikäisiä lapsia kaupunkilomille. Lapset ehtivät vielä näkemään sitä kiirettä ym. Olen huomannut, että vanhemmat väsyvät lapsiin näillä reissuilla, eivätkä lapsetkaan nauti tälläistä matkoista. Vanhemmille tekee hyvää välillä matkustaa kahdestaan!
2513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä kyllä koko perhe viihtyi hyvin Budapestissa - tosin viivyimme tällä kaupunkilomalla koko viikon eli kyseessä ei ollut "pidennetty viikonloppu"... Toki kolme lastammekin oli jo 6 - 12v:n ikäisiä. Ja aikuisten kesken on sitten käyty myös noilla lyhyemmillä kaupunkimatkoilla :)
Viihtyvyys kussakin paikassa varmasti aina perhekohtaista... Ja totisesti vanhempien oma reissu edes kerran vuodessa on enemmän kuin asiaa :)

Äänestä

Penskat olivat 4 ja 6 kun aloitimme Keski-Euroopan automatkailun.

Painopiste kaupungeissa ja lähiympäristöissä.
Kelien mukaan sekoitus rantapäiviä.

Majoitus leirintäalueiden kiinteissä asuntovaunuissa.
Ulkona tilaa ja leikkipaikat.

Safari- ja huvipuistoja.
Kummasti jaksoivat kulkea mukana myös historiallisissa kohteissa.
Taustat kerroin heille ymmärrettävällä tavalla.

Hieman myöhemmin kun aloimme käyttää yksiyismajoituksi voimme jättää heidä majapaikkaan selitysten kera nukkumaan sopien isäntäväen kanssa "lastenhoidosta" tarvittaessa kun häivyimme vaimon kanssa puttelemaan.

Kertakaan ei syntynyt mitään hämminkiä eikä rutinaa.
Edellytyksenä tietenkin ko. maan kielen kohtuullinen taito.
Minulla saksa joka tietenkin Itävallan lisäksi toimi hyvin myös tietyillä Unkarin alueilla.
Veljeskansan sukulaisuustunteet tulivat voimakkaasti esiin.

Penskojen kasvetua kaikki lomamme kuvaamallani tavalla ainoana "kielteisenä ilmiönä" on heihin jäänyt vaellusvietti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tingaling kirjoitti:

Olen paljon matkustanut aikuisten kanssa euroopan kaupungeissa ja huokaisut helpoituksesta kun voi matkustaa aikuisten kanssa. Ostan lapsille tuliaisia ja matkustan heidän kanssaan sitten lyhyiden välimatkojen päähän ja rantalomille hyvillä aikaitaululuilla. Älkää ottako pieniä alle kouluikäisiä lapsia kaupunkilomille. Lapset ehtivät vielä näkemään sitä kiirettä ym. Olen huomannut, että vanhemmat väsyvät lapsiin näillä reissuilla, eivätkä lapsetkaan nauti tälläistä matkoista. Vanhemmille tekee hyvää välillä matkustaa kahdestaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu