Katsoin tuossa Swamp Thingit ja se minut miettimään, että mistä sarjakuvista haluaisin vielä tehtävän elokuvaversiot?
Sen sijaan että että ilmoille suollettaisiin taas uusi Spider-manin itkuvirsi, niin toivoisin että elokuvantekijät tekisivät enemmän elokuvia hieman erikoisemmista sarjakuvista. Kuten nyt vaikkapa Hellblazer (Constantine) ja V For Vendetta ovat. Mutta mitä sellaisia on joista ei ole jo elokuvaa tekeillä (esim. Watchmen.)
Joten tässä top 5 listani sarjakuvahahmoista joista voisi minun puolestani tehdä elokuvat. (En ole tarkistanut onko jo jostakin näistä suunnitteilla elokuva, joten listani koostuu tiedosta ettei ole.)
1. Lobo
2. Marshall Law
(okei, molemmat noista ylläolevista liikkuvat tyylillisesti samanlaisessa Ichi The Killer-huumorissa, mutta molemmat ansaitsisivat omat elokuvansa. Jostain syystä näen Marshall Lawn rooliin sopivana Mickey Rourken.)
-Judge Death
(Vaikka jotenkin tuntuu että saimme Judge Deathin joukkoineen jo Hellraiserin muodossa.)
-Doom Patrol
(Juuri sellaista shittiä johon Terry Gilliam on luotu.)
-Grendel
(Ei siis mikään Beowulfin Grendel, vaan Matt Wagnerin. Tosin tämä melkein vaatisi vähintään minisarjan osakseen, mutta jos nyt edes Warchildista saisi filmatisoinnin.)
Lisäksi olisi huisia saada Aku Ankasta kumppaneineen sellainen Howard The Duck-tyyliin tehty elokuva. Eikä 2000 AD:n Nemesiskään olisi pahitteeksi
Mitä sarjakuvia vielä elokuviksi?
5
353
Vastaukset
Joakim Pirisen Sokeri Sakarin haluaisin nähdä valkokangaalla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sokeri-Sakari
Bilalin Jumalaton näytelmä ja Unien vankila samaten kääntyisi osaavissa käsissä mielenkiintoisiksi elokuviksi.
Sopivan karvaisissa käsissä puolestaan Milo Manaran teoksista saisi öh... sopivaa ajanvietettä.
Muistaakseni jostain miehen albumista olikin tekeillä aikanaan leffa.
Tardilta useampikin teos.
Yksi lempparini on Sama täällä.
Kun Gilliam tuli puheeksi, niin Moebiuksen Jerry Corneliuksen ilmatiivis autotalli olisi loisto valinta Terryn elokuvaksi.
Ankardo, tuo apaattinen ja hivenen nihilistinen ankka sopisi hyvin aikuisten piirrettyyn.
Corto Maltese onkin seikkaillut jo valkokangaalla, mutta animoituna.sinänsä hauskaa, että itsekin ajattelin Ankardoa siinä Howard The Duck/Aku Ankka-osuudessa.
mielessäni kävivät myös Corto Maltese ja Jerry Cornelius. päätin jättää Maltesen mainitsematta, ettei kukaan aisti jossain päin maailmaa sen olevan hyvä idea, kun se kuitenkin tehtäisiin jonain Nicolas Cagen National Treasure kolmosena. nyt siis kirosin senkin.
en ole oikein koskaan tajunnutkaan miksei Moebiusta ole elokuvamuodossa näkynyt, kun useampi ohjaaja tuntuisi olevan sellainen jonka luulisi kerjäävän mahdollisuutta tehdä hänen tuotoksistaan elokuvia (Lynch, Cronenberg, Aronofsky, Natali ja juuri Gilliam esimerkkeinä.)
henkilökohtaisesti toivon ettei Bilalia filmattaisi enää ikinä, jos kerran lopputulos on jotain Immortalia. tai sitten ainakin Bilal itse pidettäisiin kaukana kuvauspaikalta.
uskoisin että Marc Antoine Mathieun kafkamaisesta trilogiasta Alkuperä/Prosessi/Ne saisi erinomaisen elokuvan ja ei niin yllättäen ohjaajana näkisin oikeastaan samoja nimiä kuin Moebiuksen kohdallakin
Adam Sandlerin Klik olisikin ollut parempi Manaramuodossa
- pxä
Viitaten hieman Aku Ankka/Howard The Duck -viritelmään...
Haluaisin kovasti nähdä täyspitkän animaatio/toimintaseikkailun Taikaviitasta. Se voisi olla oikeissa käsissä upea pläjäys. - misanthropicHIPPIE
näistä tulisi:
- neil gaiman:in sandman
-tekijää en muista: eläkeläinen muistelee
- marvelin: salatut sodat
- petri hiltusen: ontot kukkulat
toi sandman vois sopia terry gilliamille?? siis,jos saa kommentoida.:)
mut mitäs on suunnitteil ja (ehkä) tulos:
-watchmen
-the justice league
-the avengers
-thor ?????????
-ja tietysti jatko-osia aiemmin ilmestyneille.Elric of Melnibone
Albiinoprinssi demonimiekkansa kanssa. Synkkää ja veristä fantasiaa.
Pat Millsiltä Marsalkka Lain lisäksi Requiem.
Vampyyrejä, ihmissusia, natseja, synkkää goottimeininkiä.. mitä muuta sitä enää voisi toivoa :)
Druuna
K-18 scififantasiaa
Hiltunen jo mainittiin mutta itse haluaisin nähdä häneltä lähinnä Praedorin filmattuna.
Yoko Tsuno - Vinean kolme aurinkoa
Marvelilta jotain kosmista juttua. Hopeasurffarin, Kostajien, tai X-miesten seikkailuja Shi'arien valtakunnassa. Tai vaikka Adam Warlockia tai Thanosta. Hopeasurffari tv-animaatio oli hyvä esimerkki tästä lajista.
Wolverinelta on tulossa leffa mutta se kait käsittelee Wolverinen Ase-X syntyhistoriaa. Sen lisäksi häneltä olisi kiva nähdä tämä japaniin sijoittuva seikkailu missä hän taistelee Ogunia/ninjoja vastaan.
Alix filmit olisivat kivoja. reipashenkistä toimintaa muinaisen Rooman valtakunnassa.
Lisää Conania. Conan tv-sarja oli niin surkea että se ei täyttänyt Conan nälkää. Paljon hienoja tarinoita kaipaisi filmatisointia. Conanin nuoruus varkaana (Elefanttitornit sun muut), Conan & Belit merirosvoina, Conanin tie kuninkaaksi..
Jos Governator ehtii politikoinniltaan niin hän alkaisi pian olla sopivan ikäinen Conan the King sarjiksen filmatisointiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547