Uusi kokoomuspomo salasi taustansa
20.10.2006 07:16
ILTASANOMAT
Kokoomuksen vetäytynyt puoluesihteeri Harri Jaskari on epäiltynä parituksesta ja perheväkivallasta. Korvaajaksi pestatulta Taru Tujuselta löytyi eilen vanha kupru, josta hän ei ollut kertonut puheenjohtaja Jyrki Kataiselle ennen valintaansa.
Tujunen, 35, sai tuomion kahdesta näpistyksestä 12 vuotta sitten. Asian paljasti 7 päivää -lehti.
Tujunen oli opiskeluaikanaan töissä helsinkiläisessä kaupassa. Hän oli ottanut kaupasta mukaansa muun muassa tupakkaa ja Tex Willer -lehden, mutta ei ollut ilmeisesti näyttänyt kyhäämäänsä ostoslappuaan kauppiaalle eikä hän ollut merkinnyt ottamiaan tavaroitaan henkilökunnan vihkoon.
Tujunen kiisti syytteen ja valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut sakkoja ja näpistystuomiota.
Katainen tyynnytteli puolueensa ympärillä vellovaa kohua.
- Ei ollut puhetta tästä. Tujunen kertoi sitten jälkeenpäin, kun häneltä oli tiedusteltu asiaa. 15 vuotta sitten tapahtunut keissi, jonka hän on itse kiistänyt.
- Vaikka olisin tiennyt, ei se olisi tähän valintaan vaikuttanut. Monella ihmisellä on erilaisia ikäviä juttuja, osa todenperäisiä, osa ei ehkä. Tämmöinen tapaus tällä kertaa, Katainen rauhoitteli ja uskoi, että Tujusen nuoruuden tuomio ei ole taakka puolueelle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
olleet tiedossa vuosikaupalla. On siinä vikkelä tyttö suustaankin, ei toimittaja ehdi edes kyseleen, kun suusta tulee "asiaa" tuutin täydeltä. Ja katainen in tiennyt kokoajan.