Olen 25 -vuotias nuori nainen ja vuosi sitten sain vihdoinkin 8 vuoden odottelun jälkeen muunkinlaisen diagnoosin kuin masennus eli kärsin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.
Onko teitä muita olemassa vai olenko yksin vaivoineni? Olisi ihana vaihtaa kokemuksia, sillä en oikein tiedä vielä miten tästä selvitään... Vuoden sulattelin diagnoosia, kunnes masennus iski jälleen. Mutta koska en ole viime aikoina yrittänyt tappaa itseäni, en pääse mielenterveystoimistoon (sinne otetaan vain akuutit tapaukset, kuulemma) ja Kelan terapiaan ei pääse määrärahojen puutteessa...
Eli itsehoidolla sinnitellään ja siksi vertaistuki tulisi kovasti tarpeeseen.
Onko teitä muita olemassa vai olenko yksin vaivoineni? Olisi ihana vaihtaa kokemuksia, sillä en oikein tiedä vielä miten tästä selvitään... Vuoden sulattelin diagnoosia, kunnes masennus iski jälleen. Mutta koska en ole viime aikoina yrittänyt tappaa itseäni, en pääse mielenterveystoimistoon (sinne otetaan vain akuutit tapaukset, kuulemma) ja Kelan terapiaan ei pääse määrärahojen puutteessa...
Eli itsehoidolla sinnitellään ja siksi vertaistuki tulisi kovasti tarpeeseen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Epävakaa persoonallisuus on psykiatriassa viljelty termi. Mikä on syy ja mikä seuraus. Kokemukseni mukaan psykiatrit laittvat tämän diagnoosin hyvin helposti henkilöille jotka ovat kärsineet masennuksesta pidempään. Epävakaa persoonallisuus on laaja käsite. On syytä suhatutua tuohon "diagnoosiin" varauksella. Epävakaan persoonallisuuden diagnoosin voidaan laittaa jokaiselle terveellekin henkilölle jos ihmistä lähdetään suurennuslasilla tarkastelemaan. Voisiko kohdallasi kyse kuitenkin pohjimmiltaan olla masennuksesta ja siihen on sitten lisätty persoonallisuushäiriö esim. itsetuhoisuudesta johtuen?
Itsekin olen sairastanut pitkän masennuksen ja jossain vaiheessa diagnoosiksi lisättiin , Epävakaa persoonallisuus, estynein, impulsiivisin ja passiivis-agressiivisin piirtein. Tervehdyin mesennuksesta ja samalla hävisi myös suosittu persoonallisuus diagnoosi... Muistan kyllä kuinka tuo diagnoosi tuntui lopulliselta kuoleman tuomiolta.
Ihana kuulla tuo!
On paljon mahdollista, että diagnoosini on tosiaankin tehty paremman puutteessa. Muistan, kuinka luettuani tarkempia määritelmiä epävakaasta persoonallisuudesta, en voinut tunnistaa itseäni... Okei, minussa on tiettyä mustavalkoisuutta ja impulsiivisuutta, mutta kenessä ei olisi? Ja mustavalkoisuus ilmenee ainoastaan vaikeampina masennuksen kausina ja ainoastaan suhteissani ihan lähimpiin ihmisisiin, jotka mielialastani riippuen ovat ihania tai täysiä paskoja. Mutta se kai kuuluu ahdistukseen?
On lohdullista kuulla, ettei diagnoosi ole "kuolemantuomio" ja otsaani lyöty stigma, jota joudun ikuisesti kantamaan mukanani. Masennuksessakin on jo tarpeeksi tekemistä.
Olin itse masennuksen takia tutkimuksissa, sillä minulla loppui oikeus sairaspäivärahaan ja nyt tarvitaan lisälausunto työkyvyttömyyseläkettä varten.
Sain tuolta myös dignoosin epävakaa persoonallisuus.
Kaiketi, jokainen ihminen on hieman epävakaa, mutta masentuneisuuteen taipuvainen on persoonaltaan hieman "äkkiarvaamaton", koskaan ei tiedä miten jokin asia vaikuttaa.
Puolisoni mielestä tuo epävää persoonallisuus on hieman hassu käsite. Hän nimittäisi minua mielummin impulssiiviseksi ja ihanan mielenkiintoiseksi ihmiseksi.
On totta , että kun tulee vastoinkäymisiä itken ja itken kohtuuttoman paljon, mutta toisaalta se on hieno lahja, tuo että osaa ja pystyy tuntemaan.
Anoppini nimittää minua tasapainottomaksi.
Yhtä kaikki anoppi on itse mahdottoman tasapainoton ihminen, hän ei vain ole koskaan "ylpeydestään" käynyt psykiatrilla.
Kun taas minä minua ressu olen käynyt.
Tiedä sitten onko parempi saada diagnoosi lääkäriltä vai lähimmiltä ihmisiltä.
Mieheni on sanonut, että juuri tähän epävakaaseen persoonaan ja impulssivisuuten hän rauhallinen ihminen rakastui, tuli säpinää elämään.
Ollaan jokainen onnellisia vaan siitä mitä olemme.
Kaikissa meissä on hyvät puolet ja epävakaa persoonallisuus ei suinkaan tarkoita, että ihminen olisi jotenkin huonompi; hän vain kokee asioita voimakkaammin ja antaa väriä elämään.
Minä kannan ylpeänä epävakaata persoonallisuuttani.
Itse laukkasin oireitteni kanssa tohtorilta tohtorille; eräs antoi depressio-diagnoosin ja toinen lykkäsi minulle tämän "epävakaa persoonallisuus"-diagnoosin. Mielestäni en kuitenkaan ole masentunut enkä epävakaa ihminen; tiedän kuka ja mikä olen, suhtaudun itseeni ja toisiin ihmisiin realistisesti (tutkitusti), eikä minulla ole mielentiloissani nousuja eikä laskuja.
Jatkoin lääkäreillä laukkaamista, kunnes lopulta löysin aivan IHANAN ja työhönsä todella paneutuvan lääkärin, joka lähetti minut psygologisten tutkimusten jälkeen vielä neurologisiin kokeisiin keskussairaalaan, ja toisella lähetteellä hän lähetti minut labraan, missä otettiin kilpirauhas- yms. kokeet.
Kaiken tämän rumban jälkeen sain narkolepsia-diagnoosin, sekä ADD-diagnoosin oikeat lääkkeet ja tiiviin seurannan.
Elämä hymyilee nyt!
Mullakin on kuulemma "jonkin verran epävakaa" persoonallisuus. Ehkä kaikilla masentuneilla on, jos aivojen kemiat ovat sekaisin?
Minun lapsuudenkokemuksistani johtuen minusta on kuitenkin tullut melko kovapintainen ja rohkea, tavallaan. Väkivaltainen tai aggressiivinen en ole, mutta en kovin pehmeäkään.
Olkoot sitten vaikka häiriö.
Ei siinä terapia auta.Mulla on eläke samalla diagnoosilla,vaikea persoonallisuudenhäiriö.Mulla on mieliala kuin vuoristorata.Lääkkeenä Seronil 20mg aamuisin ja se auttaa ainakin raivareihin.Niitä saa vähemmän ja impulssikontrolli pelaa.Tulee myös itsevarmempi olo.Lääkkeiden aloitus oli vaikeaa koska sivuvaikutuksena tuli kuumia aaltoja mutta nyt ei huomaa mitään.
"Hauska"kuulla että meitä epävakaan persoonan omaavia on enenmänkin kuin mä ainoastaan.Olen itse 27v nainen ja mun diaknoosi on depressio,paniikkihäiriö&persoonallisuushäiriö.
Sain laukata kaikkine oireineen lääkärissä jo 7vuotta sitten ensi kerran.Hyvää jatkoa!
Todettiin vasta tämä kaiken muun lisäksi, mutta itse rajatila = epävakaa persoonallisuus on jo diagnoosina niin laaja, että periaatteessahan jokainen "normaalikin" löytää jotain mikä sopii itseen..
Eli on vaikea auttaa periaatteessa näin kirjoittamalla vain jotain, kun en tiedä miten sinulla "näkyy" tämä häiriö..
Itselläni on aika paljon oireita, jos "luetteloa" katsotaan ja käyttäydyn myös siis aika usein todella impulsiivisesti ja "ylireagoin" onkin sana jota kuulen paljon. :)
Myös itsemurha-ajatukset ja viiltely on jatkuvaa, kuten tyhjyydentunne, hylätyksitulemisenpelko, joka on kohdallani aika paha, koska pyrin todella hylkäämään ihmisiä ennen, kuin he ehtivät ensin yms.
Tuossa nyt nopeasti ja lyhyesti..Neuvoja en osaa antaa, koska itsekkään en oikein tiedä miten suhtautua itseeni tai kuka oikeastaan loppujen lopuksi olen.
Tärkeintä kai on vain hyväksyä asia ja koittaa "unohtaa", että minulla nyt on tämä ja kaikki on lopullisesti pielessä yms. ajatukset. Itse ainakin koen elämän helpommaksi, jos voin edes hiukan unohtaa ongelmiani hetkeksi.
Toisaalta - eihän tämä diagnoosi ole mikään tuomio tai oikeasti muuta sinua. Olet edelleen sama, kuin ennen, mutta nyt vain _tiedät_ miksi joskus käyttäydyt "omituisesti" tai jopa täysin järjettömästi. Koita ajatella, että on helpottavampaa tietää, kuin olla tietämättä miksi teet niin ja hyväksyä asia.
Voin kyllä mailailla, jos haluat puhua omista ongelmistasi ja kertoa omia "sekoilujani" tämän kanssa. Laita osoitteesi tänne, jos haluat mailailla.
Toivottavasti tästä olisi jotain apua kuitenkin, että kohtalotovereita on ja muutkin sekaisin. :)
Facebookissa nyt uusi suljettu vertaistukiryhmä epävakaille. Tervetuloa :)
https://www.facebook.com/groups/362058363914983/
http://epavakaaelli.blogspot.fi/ Vertaistukee :) Sieltä löytyy myös mailiosoite jos haluat kirjoittaa. Tsemppiä!
Minulla on ollut hyvin voimakkaita piirteitä, jotka ovat tyypillisiä epävakaille ihmisille.
Itsellä depressio diagnoosi. Itsellä on ollut rajaton elämä, joka hakee älyvapaudeltaan vertaistaan, olen elänyt monella tapaa mielikuvitusmaailmassa ja oma itse on ollut täysi mysteeri.elämä on ollut täysin mustavalkoista (jonka arvot on olleet mielikuvituksesta) ja mitä parisuhteisiin tulee niin "I hate you don't leave me" kuvaa niitä parhaiten. Oma ongelmani johtuu persoonallisuushäiriöisestä äidistä.
Oma terapeuttini kuitenkin on sitä mieltä, että en ole rajatilapersoona. En tarvitse lääkitystä, pystyn olemaan rehellinen ja kohtaamaan tekoni, en ole väkivaltainen tai yritä vahingoittaa itseäni, terapia on ollut tehokasta ja käytökseni ei ole enää kahtiajakoista. Myös tarve esittää eri paikkoihin eri persoonaa on hävinnyt kuten neuroosit ja pakko-oireetkin.
En tiedä mikä olen, enkä sitä, että olenko ollut rajatilainen...ilmeisesti en ole sitä ainakaan enää.