Kertokaa siis miksi kontiot vaativat jatkuvaa puolustusta harvalukuiselta kannattajakunnaltaan?
Pelkäävätkö he tuon saapasmallin lopullista katomista?
kysely perustuu muita saappaita puolustaviin ketjuihin (joita tosin ei ole tarvittu).
Pelkäävätkö he tuon saapasmallin lopullista katomista?
kysely perustuu muita saappaita puolustaviin ketjuihin (joita tosin ei ole tarvittu).
Vastaukset 180
Vanhimmat
Miksi Kontiot herättävät eräässä niin suurta pelkoa, että niitä pitää yrittää parjata ja panetella kaikin tavoin? Yksi kontiofriikki tosin yrittää puolustella parhaan mukaan, mutta ahkera solvaaminen vain jatkuu.
mitä olet kuvitellut niiden olevan?
Minulla ei ole mitään pelättävää kontioista,
Ethän ole edes pystynyt väitteitäsi kontioista näyttämään todeksi.
Minun ei siis tarvitse pelätä kontioita, tiedän mitä ne ovat saappaina ja mitä eivät.
Sinulla se ei oikein tunnu olevan ymmärryksessä, tunnut kuvittelevan kontioista koko ajan jotain sellaista mitä ne eivät todellakaan ole.
Miksi sinä muuten niitä henkeen ja vereen puolustaisit jos ne olisivat kuvitelmiesi mukaiset, eihän sinun tarvitsisi.
Mutta kun näin ei ole, ne eivät ole lähelläkään kuvitelmiesi mukaiset.
Mielikuvitusta on hyvä olla ja sitä sinulla riittää, mutta on hyvä pitää myös todellisuudentaju tallella. Otahan todellisuudesta kiinni vielä kun ehdit, ettet jää junasta!
Jotkut haluavat haastaa riitaa verkossa.
Netissä on helppo sanoa tyhmiäkin asioita nimettömänä.
Meikämies lukeutuu makutottumuksiltaan monisorttisten joukkoon. Tykkään käyttää monenlaisia saappaita ja tykkään pitää saappaita jalassa myös erotiikan tositoimissa. Kontiot ovat oikein hyvät intiimisaappaat niin miesten kuin naistenkin käyttäminä. Yhtä lailla samaan tarkoitukseen sopivat monen monet muutkin saappaat kuten ulkomaisista saappaista mm. "Hunter"- ja "Wellie"-nimikkeiset vai mitä Wellingtoneja ne ovatkaan oikeasti, Welliet. Hyviä ovat ja romantisoidaan saappaat jalassa! Jurputukset ja tyyliviilailut voisikin jättää vähemmälle.
Aivan. Kunnon asiaa enemmän ja viilailuja vähemmän.
kumi ja kumpparit kiinnostaa.juttuseuraa aiheesta.
tulkaas tekin http:// www.sexlady.k24.fi ja sieltä foorumille juttelee,ihan ok mesta fetisseille
ja varsinkin kun ei osata kirjoittaa toimivaa osoitettakaan linkistä.
Voisitko täsmentää miksi kenenkään pitäisi perustella sinulle yhtään mitään?
Pakkomielteitä on monenlaisia, toisilla ne ovat tietyn malliset saappaat ja toisilla se, että pääsee kirjoittamaan jokaiseen ketjuun jossa näitä kyseisiä saappait sivutaan samat "tosiasiat" kerta toisensa jälkeen. Ja tämäkään ei näytä riittävän, kun argumenttisi torpedoidaan niin aloitat uuden ketjun jossa vatvot näitä samoja asioita.
- maalaus, no tämä asia on toivottavasti jo käsitelty loppuun, vai vieläkö on länsirannikolta jotain uutta?
- yleissaapas vs "mikä-vaan-saapas". En oikeasti ymmärrä miten tämä voi olla kenellekään elämää suurempi asia. Pitäisikö pakkauksessa lukea "huom! soveltuu myös naisille", että kategorisointifetisistille kelpaisi vai mitä ihmettä ajat takaa?
- "kannattajien" lukumäärä. Eipä taida olla tilastoja saatavilla suuntaa tai toiseen, silti jaksat tehdä epämääräisiä heittoja harvalukuisuudesta. Aiemmissa ketjuissa esitit jotain prosenttilukujakin aiheesta, näillekin on varmaan jotain faktataustaa olemassa?
Tiukkaa analyysiä odotellessa..
huomatakseen harvalukuisen kontioarmeijan, joka äänekkäämpi kuin kuin voisi kuvitellakaan.Yrittää murista kun tassuille astuttu, kaikki kontioista kyseenalaistettu perustellusti.
Yksi kontiohan siellä epätoivoisesti yrittänyt pääasiassa ärähdellä, sekin huonolla menestyksellä panikoiden.
Jos kontiot eivät tarvitsisi tuota jatkuvaa puolustamistaa kumisaappaina, ei sinunkaan olisi tarvinnut osallistua tähän ketjuun, mutta epätoivoinen kun olet ja olet vielä joutunut huomaamaan etteivät kontiot olekaan mielikuvituksesi mukaiset, etkä tuota totuuta ole mistään kohdasta voinut kumota.
Tämän avauksen pääasiallinen tarkoitus minulla oli testata kuinka epätoivoisia te harvat kontio-friikit olette.
Nyt sen olette todistaneet, ja todella epätoivoisilta jo vaikutatte. Et silleen!
Ps. pakkomielle on myös kontiot (tuon sananhan lainasit kirjoituksestani, kuten olet epätoivoissasi monia muitakin lainannut), kuten ne ovat sinun kohdallasi.
järkytyitkö kun maajussin morsiamessa miialla olikin hait eikä ihailemiasi kon...
Rakas kiukkupussi,
ihailtavan perusteltua argumentointia, taas kerran.
Kuten jo sanottua, sinulle on tarpeetonta perustella mitään, kun et pysty edes auttavaan luetun ymmärtämiseen. Olet näissä hyökkäysyrityksissäsi huvittavan ennalta-arvattava, etkö tajua että viestistä toiseen toistuva avuttoman kankea kirjoitustyylisi paljastaa sinut heti?
Suhtaudun suurella huvittuneisuudella väitteeseesi, että sinun kaltaisellasi voisi olla minkäänlaista käsitystä siitä, millainen mielikuva minulla tai kenelläkään muulla voi Kontio-saappaista olla. Vaikutelma siitä, että aivokapasiteettisi ei sellaiseen voi millään riittää täydentyy viesti toisensa jälkeen.
Koska olet aiemmissa viesteissäsi - kuten myös eittämättä siinä epätoivoisessa vastauksessa, jonka tähän tulet kirjoittamaan - selkeästi todistanut olevasi evoluutiossa ihmiskuntaa alemmalla asteella, voisit edes ymmärtää hävetä olemassaoloasi ja olla hetken hiljaa, kun mitään sanottavaakaan ei enää näytä olevan, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Oletettavasti olet kuitenkin niin sisäsiittoisesta perheestä ettet ymmärrä että sinulle vittuillaan vaikka se ratapihasta sinulle väännettäisiin, joten odotan suurella mielenkiinnolla millaiseen suoritukseen kykenet seuraavaksi. Pelasta päiväni ja kiukuttele vielä lisää, olet niin kovin huvittava.
(Sivusta seuraaville: Kontiot ovat kivat)
pitäsitkö siitä?
Nyt sitten avasit tämän, kun tuolla alempana sait jauhot suuhusi valkoisten Kontioiden "olemattomuudesta". Mikähän trauma sinulla on kyseisistä saappaista, eikö äitisi ostanut sinulle lapsuudessasi Kontioita, vaikka halusit? Et ole koskaan vastannut, mikä sinua siinä riepoo, että niin monet suomalaismiehet ja -naiset pitävät Kontioita (ja Kontioista).
asioita niin kuin ne todellisuudessa ovat.
Sinä taas elät haavemaailmassa ja kuvittelet kontioista jotain mitä ne todellisuudessa eivät ole.
Sinnikäs vänkääjä tosiasioita vastaan se sinä tässä olet ollut, ja sempä vuoksi kaikki kuvitelmasi kontioista on ollut helppo evätä, varsinkaan kun et ole mielipiteidesi tueksi voinut esittää mitään pitävää näyttöä.
Toden kertomisessa on helppo pysyä, toisin kuin sinulla haratessasi niitä vastaan, se on näyttänyt hyvinkin epätoivoiselta.
Olen moneen kertaa sanonut etteivät kontiot kiusaa minua, vaan se mitä te kuvittelette niiden olevan. Ette halua katsoa totuutta silmiin tuossa asiassa, haluatte elää kuvitelmissanne.
Mutta ilmeisesti kontiolaiset kiihkoissaan eivät osaa kunnon sisälukutaitokaan, kun tarvitsee pää punaisena hehkuen puolustaa kuvitelmiansa kontioista.
Tulikohan nyt niin selvästi kerrottua että ei enää tarvitse tuota enää teille kerrata.
Voi hellanlettas sitä mamman kiukkupussia!
Ajatuksenjuoksusi on tasan yhtä lahjatonta kuin oikeinkirjoituksesi. On hellyyttävää että kuvittelet olevasi kyvykäs edes välttävään provosointiin.
Ymmärrän täysin, että todellisuus tuottaa sinulle jatkuvia pettymyksiä, ja ainoa paikka missä sinun kaltaisellasi on edes teoreettiset mahdollisuudet päästä pätemään on tämä keskustelupalsta.
Älykkyytesi rajanaisuus takaa jatkossakin päivittäistä komediaa, sillä jos sinulle olisi yhtikäs enempää järjen valoa suotu, olisit jo ymmärtänyt olla nolaamatta itseäsi yhtään enempää.
Paljonko lyödään vetoa, että olet kyvytön pitämään kiinni viimeisestä lauseestasi?
oikaista tietojenne virheet, te itse siis päätätte jatkatteko virheellisine tietoinenne.
Valitettavasti en provosoi pitäessäni kirjoituksissani totuuspohjan, juuri sen osan kontioista jotka ne ovat, tehän kuvittette niistä mitävain unelmianne.
Ette kestä todellisuutta kontioista, koska se ei ole unelmienne ja haavemaailmanne mukainen.
Mutta tuo epätoivoinen vänkääminen, täytyisikö lainata sinua ja sanoa taisteluanne tuulimyllyjä vastaan, joka ei tällä kertaa ole pelko kontiosta vaan kontioiden pelko todellisuudesta.
Viimeinen lauseeni ei ollut lupaus, mutta luehan se uudelleen. Sisälukutaitosi tai luetun ymmärtäminen on sinulle yhä ongelmallista.
Kerrohan jo miten se muuttaa maailmaasi, kun kontiota ei ole valmistettu valkoisena (vaan vaaleana) ja kontiot eivät ole naisten kumisaapasmalli. Miten tuo vaikuttaa elämääsi jatkossa, varsinkaan kun et edes halutessasikaan voi muuttaa noita totuuksia kontiosta.
Tekeekö tuon totuuden myöntäminen niin vaikeaa, vai etkö ymmärrä kysymystä (sitähän se sinulla usein on) ja siksi osaa vastata siihen.
Kyllähän se komedienne olet täällä sinä, et vain huomaa sitä. Et tajua täällä olevat suoraan kontiovastaiset tekstit olevan muiden kuin minun kirjoittamiani. Se tuo sinulle määrätyn hyvän olon tunteen, kun kiellät muiden kontiovastaisuuden olemassa olon, sempä vuoksi tekstejäsi saa todella nauraa. Kirjoitat ne niinkuin luulisit minulle kirjoittavasi, mutta kyseessä onkin ollut muu kirjoittaja.
Miksi muuten kehut itseäsi koko ajan, onko sinulla joku alemmuuskompleksi lisäksi.
Kerro sekin vastatessasi (myönnän lainanneeni typerimpiin kommentteihisi käyttämääsi kehumistyyliäsi, koska jotkut tekstisi ovat onnettomia plagiointeja, kun et enää muuhun kykene vastineissasi.
Siinä meni sekin haaveesi että tuntisit kirjoitukseni, sitä se pakkomielle ja epätoivo tekevät, et erota enää todellisuutta.
Kerro vielä sekin, miksi sinun tarvitsee ängetä naisten kumisaappaille varattuihin (en tarkoita tätä, huomautin ettet ymmärrä väärin) keskusteluihin kontioitasi, ymmärtäisin jos keskustelu olisi naisten käyttämiä kumisaappaita, miksi siis olet ängennyt tieten tahtoen kontiotasi keskusteluihin joihin ne eivät kuulu?
Montakohan tuossa sinun kontioleirissäsi on sinun lisäksesi, aika hiljaiselta näyttänyt kontioleirissä sinun lisäksesi, mutta kai se on sitä äänekkäänpää mitä vähemmän on taustalla voimaa.
Ps. kirjoitusvirheesi sanamuodoissa pn välillä hupaisaa luettavaa "rajanaisuus" esimerkiksi sanottuna mitähän tuokin tarkoitaa suomen kiekioppi ei tunne tuollaista sanaa.
Siinäpä on iloa lukijoille taas lisää.
En kehu omaanikaan, mutta pyrin sentään korjaamaan pahimmat lyöntivirheet joita tulee läppärillä kirjoittaessa väkisinkin väliin, mutta kielioppivirheet ne on helpompi karsia. Tekstin kun voi aina lukea ennen lähettämistä, tämä sinullekin vinkiksi.
Mitä muuten tarkoittaa "yhtikäs"?
Se sinun oikein kirjoituksestasi toistamiseen.
"järjen valoa" kertoisitko, vai oliko tuokin kirjoitus virhe sinulla.
Ei minun tarvitse kuvitella, koska tiedän mitkä jä mitä kontiosaappaat ovat, sinulle sekin on kuvitteellisellä pohjalla.
Ei minulla ole pätemisen tarvetta täällä, kunhan kerron tosiasiat niinkuin ne ovat, vaikka ne eivät sinua miellyttäisikään. Miten täällä ylipäänsä voisi yrittää päteä, eihän minua anonyymina täällä kukaan tunne, mitä siitä hyötyisin, sinusta en tiedä.
Ota kontiot sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, älä kuvittele niistä liikoja, niin kyllä se siitä.
Muista lukea ja tarkistaa kirjoitusesi ennen lähettämistä, paranee sanomasi laatu ehkä vähän.
Sepustukset pitenevät, mutta sisältöä ei silti löydy. Miksiköhän en ole yllättynyt?
Oletko mies vai marjanpoimija, kun et usko saappaiden valmistajan sanaa värin nimestä? Suoraan sanottuna, minulle on aivan sama millä nimellä kyseistä väriä kukakin kutsuu, mutta sinä tämän jänkäämisen aloitit, en minä tai kukaan muukaan.
En voi ymmärtää kuinka julkeat ryhtyä kielipoliisiksi näiden viimeisimpien kiihko-oksennustesi perusteella. Hienoa kuulla, että toistaitoisillekin annetaan nykyään kannettavia, mutta jos et vain osaa kirjoittaa, niin aloita vaikkapa lyijykynällä. Sinulla vaikuttaa olevan aikamoiset kuvitelmat omista kyvyistäsi, mutta ikävän mä kerron teille: jos sinulle on pienenä sanottu että olet erityinen lapsi, niin sillä ei välttämättä viitattu lahjojesi suuruuteen.
Eli jälleennäkemisiin, tai pitäisikö sanoa -lukemisiin, epäilemättä yrität saada tässäkin viimeisen sanan vaikka olet hävinnyt jo kauan sitten, kuten elämässäsi muutenkin.
(sivusta seuranneille: trolleja ei saisi ruokkia, mutta kun tämä on niin helvetin hauskaa)
vain kasvavan.
Koska vastaat esitettyyn kysymykseen,
Kauanko kierrät vastaustasi?
Ei tosiaan kehuttu erikoiseksi lapsena, aivan normaalina pidetty.
Mitä kiihkoa on totuuteen liittyvä kirjoittaminen, se että sinä et voi hyväksyä tosiasioita niin kuin ne ovat. sekö muka on kiihkoilua.
Mietipä omia kirjoituksiasikin, ja mene itseesi.
Uskonhan minä valmistajan ilmoittamaan väriin, jos vaaleita kontioita tarkoitat, valmistajahan ilmoittaa TUOHI, ei valkoinen.
Ei minulla ole tarvetta saada viimeistä sanaa, kuten olet varmaan sen jo aiemmin huomannut.
Tämä on vain niin pahuksen huvittavaa, kun sinä pää punaiseksi hiiltyneenä yrität toditella kontioista jotain mitä ne eivät valitettavasti edelleenkään ole.
Kunnon progea vaan taustalle.
Ei niitä kannettavia anneta, ne täytyy ostaa ja maksaa. Ja ne ovat erittäin käytännöllisiä, kun osaa valita oikean koneen.
Jos se on sinulle aivan sama mikä se vaalea kontio olikaan, onko se sinulle tärkeää kuvitelmissasi että kontion täytyisi olla naisten kumisaapas. Eikö sekin riittäisi että tyytyisit siihen mikä kontio on kumisaappaana muuten.
Mitä se muuttaa kontiossa näkemystäsi ettei se ole naisten kumisaapasmalli. Sama saapas (yleiskäyttöön M N tarkoitettu)
se kuitenkin on ja mitä se haittaa sinua jos sen käyttö naisilla vähentynyt ja vähenemään päin edeelleen uusien mallien vallatessa alaa, miten se vaikuttaa kontioon, sama saapas vaikka ei naisten malli olisikaan..
Jotain pientä paniikkia kirjoituksissasi on ollut jo pidemmän aikaa huomattavissa.
Lisäsit löylyä, muistitko laittaa kiukaan lämpenemään myöskin?
Luetun ymmärtämisen alkeet, osa 2. Sama linkki on sinunkin tiedoksesi annettu jo aiemmin.
http://www.nokianfootwear.fi/lehdistolle/?tiedote=20080326_hei_olen_kontio-yleissaapas
"sininen, vihreä, punainen ja jopa valkoinen malli."
Huomaa: "valkoinen".
Ei "vaalea".
Ei "tuohi".
Onko sinulla vielä jotain epäselvää? Vai onko tässäkin kyseessä kontiofanien salaliitto, jolla valmistajan nettisivuilla lukee jotain muuta kuin mitä oma virheellinen väitteesi on?
Vielä sellaisen kysymyksen haluaisin esittää, että onko sinulla elämää tämän palstan ulkopuolella, tai onko sinulla ystäviä? Minulla on.
Pientä rajaa. Mitä sinä tiedät minun kuvitelmistani. En ole niitä täällä julkistanut. Se ei liene kuvittelua, jos Kontiot ovat mielestäni mitä passeleimmat saappaat sekä miehille että naisille. Itse viljelet sanoja totuus ja tosiasia sangen liberaalisti. Ja kannattaisi ottaa huomioon, että täälläkin vastailet monille eri ihmisille, vaikka ilmeisesti kuvittelet (sic!) meitä olevan vain yksi.
Huomaa sekin, minkä joku muukin jo totesi, että olet aika onneton kirjoittaja, ja yritäpä vähän kohentaa. Se auttaisi kestämään jankutustasi paremmin.
kontiosi valkoista taustaa vasten, vastaa sitten rehellosesti ITSELLESI ovatko ne myöskin valkoiset vai erottuvatko ne tuosta valkoisesta taustasta eri sävtisenä.
Muista että valehtelet ainoastaan itsellesi, jos vielä väität niitä valkoiseksi.
Ja nokian jalkineetkin myi tuota mallia tuohena, joka myös pakkauslaatikossa mainitaan, ei valkoisena, mitähän tuohon painettuun sanaan sanot?
Muista siis että ainoastaan itsellesi valehtelet tässä asiassa, mitä se hyödyttää sinua.
...hellanlettas teitä (tai oikeastaan lähinnä sinua).
Onko sinulla muuta sisältöä tuossa kurjassa (?) elossasi kuin jotkut lantajatsarit? Ylipäätään kenellä voi olla aikaa jäyrytä samasta asiasta liki 24 tuntia per vuorokausi kuukausi kaupalla???
mainitaan, mutta nuo saappaat kuitenkaan ole valkoiset, kun ne laittaa valkoista taustaa vasten eihän ne olekkaan valkoiset. Tätä muuten et ole koskaan edes yrittänyt kumota, koska se ei onnistu.
Kirjoittaa voidaan valkoinen näemmä, silti olematta valkoinen. valitan mutta uskon edelleen silmilläni eroitettavaan eroon valkoisen ja vaaleiden kontioiden välillä.
Suosittelen sinulle samaa!
varmaankin jo itsellesi vastannut, miksi siis vastaamalla pilaisin saamasi mielikuvan minusta.
Minua ei haittaa jos olet nyt alkanut tekemään minusta profilointia, siitä vaan jos viittit nähä vaivaa. Ei heilauta arvoiosi suuntaan tai toiseen.
Jos lukisit tarkemmin kirjoittamiami tekstejä, ei sinun tarvitsisi kysellä turhia.
Ja kukahan se käy täällä kirjoittelemassa keskellä yötäkin väliin?
Valkoisia kontiota ei todellisuudessa kuitenkaan ole valmistettu, se tuntuu kyllä kaatavan sinun maailmasi.
Laitoitko varmuuden vuoksi tuon valkoisen, vaalean ja tuohen lainausmerkkeihin, kun et voi olla itsekään täysin varma kontioden valköisuudesta itsekään?
Rivien välistäkin voi lukea paljon!
Ps. huomasitko siellä mainittavan kontioiden TÄYTTÄVÄN MIEHISEN ,,,
Ei mainittu naisesta mitään, taisi olla naisten kumpparimaliksi kontiot väittelyllesi lopullinen kuolin isku ja joudut nyt sinäkin sopeutumaan käsitteeseen: kontio-yleissaapas.
jos tuo malli kuten olet kuvitellut olisi naisten, ei tuossa olisi mainittu miehistä...
Elämäsi ainoa sisältö tuntuu olevan semanttinen vääntö sellaisista asioista, jotka eivät ole ongelma kenellekään muulle kuin sinulle. Surkuhupaisinta asiassa on se, että et edelleenkään ymmärrä tekeväsi sitä itseäsi lahjakkaampien kanssa.
Vähäisistä lahjoistasi kertoo paljon se, että jatkuvasti mainostamasi "tosiasia" onkin nyt yhtäkkiä sama kuin subjektiivinen mielipiteesi.
Lisäksi et näytä kykenevän kokonaisuuksien hahmottamiseen, kun yksi lause valmistajan tekstissä kelpaa sinulle ja toinen ei. Kiva kuitenkin, että osasit avata linkin, siihen ei eläin pysty.
Jos olet liian tyhmä ymmärtääksesi mihin lainausmerkkejä käytetään, niin älä kommentoi. Et vain osaa.
En tiedä eikä kiinnosta kuka täällä käy kirjoittelemassa väliin. Minulla on muutakin tekemistä. Itsehän vastailet samaan ketjuun vartin välein.. Tässä ei sinällään ole mitään uutta, olet jo niin useasti osoittanut ettet kykene jäsentämään ajatuksiasi tekstiksi, ja sitten kiukuttelet täällä kuin pikkulapsi kun solkotuksestasi ei saa mitään selvää.
Eli ei muuta kuin maalaamisiin!
itsellesi vieläkin suuremman.
Mutta luotan kyllä omilla silmillä näkemääni kuin kirjoitukseen joka ei ole valmistajan vaan tuotemerkin nykyisen omistajan (Berner) laatima.
Valmistajahan (nokia) ilmoitti tuohi (ei valkoinen) jolla kyseistä mallia myytiin aikanaan.
Ja jos nuo saappaat laittaa valkoista taustaa vasten, eivät ne tosiaan ole valkoiset.
Jos niitä valkoisiksi vielä tuon testauksen jälkeen uskot, valehtelet vain itsellesi ja se on oma ongelmasi.
Miten määrittelet vähäiset lahjat, yrittämällä parantaa pahaa oloasi kenties, tuottaako se sinulle tyydytystä?
Ennen kuin alat arvostella muita, tutkiskele itseäsi ja arvioi onko sinulla varaa siihen.
Minua ei arvostelusi haittaa, hyvä jos saat siitä sisältöä elämääsi. Tuntuu niin hyvältä kun saa tehdä jotain hyvää sinuakin mieliksesi.
Kuten olen moneen kertaan kertonut en perusta mielipiteeseen, kuten sinä. Faktoihin on parempi perustaa asiat.
Voithan sinä maalailla, ilman maalaamista ei valkoisia kontioita, jos niitä tarkoitit, Ole.
Hauskoista kirjoituksistasi voisi mainita taannoin ehdottamasi laki kontioiden käytöstä naisilla, kohutodiste ... no tiedät kyllä.
Joko kiuas lämpesi, vai paloiko sulakkeet?
Voi sinua ressukkaa. Todellisuudessa (siis siinä oikeassa, ei siinä "todellisuudessa" jossa sinä elät) sinä herätät minussa sääliä.
Lahjattomuutesi todistat sillä, että et mitenkään pysty käsittämään vastaavasi useammalle kirjoittajalle kuin yhdelle, siinä missä yrität epätoivoisesti uskotella että teitä maalarimestareita on useampiakin. Tökerö kielenkäyttösi paljastaa sinut aina, mutta ethän sinä sitäkään pysty ymmärtämään. Ymmärrän kyllä, että maailmasi romahtaisi, jos tajuaisit kuinka onneton taapertaja sinä olet. Kaikille muille se on jo selvinnyt. Siinäpä sinulle tutkisteltavaa.
Tämä väriasia tuntuu olevan sinulle niin sydäntä lähellä, kokeillaanpa saadaanko sinusta kiukkua irti muilla konsteilla. Sinulla kun on omien faktojesi mukaan hyvä kehutusti matikkapää, niin otetaanko vaikka niitä tilastoja ja prosentteja vaihteeksi.
Kuka on Ole ja mistä laista puhut? Opi lukemaan otsikot, minä en vaihda nimimerkkiäni kuten sinä.
Mutta tosiasioihin kannattaa aina luottaa, ne kun pitävät paikkansa.
Unelmat, kuvitelmat ja haaveet ovat fiktiota.
Etkö muista vai halua muistaa vanhoja kirjoituksiasi aikojen takaa kumpparijutuissa.
No kukahan kehtaisi myöntääkään tuollaisi kirjoituksia, siinä sinä olet oikeassa.
En käytä nimimerkkiä, joten miten voisin vaihtaakaan sitä. Aloitan yleensä tekstini otsikosta jatkaen sitä nimimerkkiruudun kautta viestin kirjoitusruutuun, mutta ethän sinä näemmä sitäkään voi ymmärtää.
Jos olen mielestäsi lahjaton, kiusaako se sinua?
...ja miksi siis edes viitsit vastata lahjattomille?
huonosti, eipä voi muutenkaan olleen kovin laadukasta, samaa toistettu paikkoja vaihtaen, haitanneeko se kirjoituksen laatua enää?
Eihän näitä tarvi väkisin lukea, voi jättää hyvin väliinkin.
Ja ehkä suurin syy on siinä ettei kontioita ole kyseenalaistettu ennen, ja jos on yritetty on se savustettu pois. Nyt se vain ei ole toiminut.
Täällä Hakiksen suunnalla pyörii yks mummo ja nuorehko tyttö joilla valkoiset mainitsemanne kontiot jaloissaan ja tänään sillä tytöllä taas valkoiset kontiot ja mustat sukkikset magee ja kiihoittava näky ;-) Tuijotustaaaaaaaaaaaa kybällä !
Eihän kontiot ole mitään, jos ...
miksi muut mallit kehumatta hyvät?
Kontioissa puutteita, kenties?
Ja valkoisista vielä sen verran, jos itsellenne haluatte valehdella ja kuvitella. siitä vain, eivät ne valkoisiksi muutu. Valitettavasti!
Kontiot ovat realismia, ei niitä voi kyseenalaistaa. Jos joku pitää Kontioista, hänellä on siihen täysi oikeus. Ei sitäkään kukaan toinen voi mitenkään kyseenalaistaa.
Valkoisiahan ei ole toviin valmistettu. Ovat siksi harvinaisempia ja mainitsemisen arvoisia. Siis kiinnostavia havaintoja. Meille. Ei sinulle. Mutta sinunhan ei tarvitsekaan lukea niitä, jos et halua.
jossain vaiheessa vuosia sitten olleita vaaleita (tuohi) kontioita.
Kullähän virheet joita suollatte on pakko korjata, ettei joku turhaan ala mistään etsimään valkoisia kontioita ja joku hyväkäs saattaa huijata häneltä rahat myymällä valkoiseksi maalaamansa kontiot.
Käyttäkää nyt järkeänne!
Täällä kun käsitellään vain ja ainoastaan tosiasioita, niin kyllähän se on niin että kaikki Kontiot ovat mustia.
Laitetaan Kontiot, sama minkä väriset, valkoista taustaa vasten ja sitten laitetaan valot pois ja silmät vielä varmuuden vuoksi kiinni.
Erottuuko värejä?
Jos erottuu, niin muutatko mielesi jos huudan kovempaa?
Vieläkö erottuu, jos toistan tarpeeksi monta kertaa?
Siitähän nyt lähdetään, että totuus on tässä, ja kaikki muut ovat väärässä, ja itseänne huijaatte jos ette usko. Sanokaa minun sanoneen.
Mutta onko seinä valkoinen vai musta?
Muista nyt että valehtelet vain itsellesi jos olet eri mieltä.
Tähän sitten jotain nasevaa vastinetta jos saisi.
................
Käypäs tarkistamassa Nokian sivuilta.
Toinen kappale, toinen rivi. Mitä lukee? Lukeeko "sininen, vihreä, punainen, jopa valkoinen malli"?
http://www.nokianfootwear.fi/lehdistolle/?tiedote=20080326_hei_olen_kontio-yleissaapas
valmistajan ilmoittamana, tuohi, Ei valkoinen.
Valmistaja (nokia) ei ole ilmoittanut saappaan väriksi valkoinen. Valkoisen on ilmoittanut nykyinen tuotemerkin omistaja (berner).
Että aika turha vedota tuohon bernerin tekstiin.
Alkuperin kun asia on toisin ilmoitettu.
Että se siitä ja sen kestävyydestä!
Valkoisia kontioita ei siis tullut edelleenkään, niin valitettavaa kuin tuo totuus on!
Mutta valkoisiksi niitä nykyisin sanotaan. Ei taida olla enää pakkauslaatikoita tallessa. Puhekieleen tuo valkoiset kontiot on ainakin iskostunut nyt ja iankaikkisesti. Sille emme vain voi mitään. On vain sopeuduttava nykyiseen tilanteeseen.
elämää ollenkaan? Päivästä ja tunnista toiseen jaksat täällä jankuttaa samaa asiaa. Et millään jaksa uskoa, että jankutuksesi ei muuta tosiasioita miksikään.
Jos elämäsi pyörii Kontioiden ja erityisesti valkoisten sellaisten vastustamisessa, ei sinulle ole todella paljon annettu ja vähissä ovat ilosi. Etkö voisi jo oman mielenterveytesi tähden lopettaa.
hyvä herraseni, ja öitä myöten aikaisia aamujasi unohtamatta kommentteinesi.
parantamisen varaa tuossa tapauksessa sinultakin löytyy, kaikki eivät laillasi pyöreitä vuorokausia kontioiden parissa kuluta.
Taitaa monella olla mielessä muukin kuin kontioiden pulustus tyyliisi 24/7 reality sarjojen tyyliin.
Kontioista saa ja voi pitää, miksi ei kuitenkaan sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat.
Miksi pitäisi kuvitella kontioista sellaista mitä ne eivät ole?
Realismia tuokin, mutta todellisuuden tyyliin,
Ilman haavekuvia
Onneksi minä en ole kontita puolustaessani täysin yksin.
Sinä olet.
ei sinun tarvitsisi olla lainkaan puolustuskannallasi, eihän sinun tarvitsisi.
Miksi siis kontioita tarvitsee puolustella,
Eivätkö ne ilman tuota epätoivoista vänkäämistänne
ole haaveidenne mukaiset?
Jos joku puhuu täyttä paskaa, oikaisen aina virheellisyydet. Aivan sama mikä asia kyseessä. Vaikka olisi vihaamani tyyppi tai asia kyseessä, oikaisen aina, jos kuulen jonkun puhuvan paskaa.
Silloin tällöin kakkaan kontiooni. Sit masturboin haistelemalla aromaattisia tuoksuja saappaasta ja hieromalla samalla kaluani saappaan kiiltävää pintaa vasten.
Taidat olla niitä korkokumisaapashemmoja, jotka ovat katkeria, kun kontiot vain porskuttaa ja mummosaappaita ei vain näy kenelläkään.
Eccoista puhutaan aivan liian vähän, ovat melkein yhtä hyvät kun Kontiot. Mitä kuluneempi ulkoa ja sisältä, sen parempi. Minulla on jo 243 paria jota aina välillä hiplaan, ainoa ongelma on miten saada niitä lisää?
Täällä taas on valkoisten ja värikontioiden lisäksi hurahdettu Caterpillarin valkoisiin nahkaisiin kenkiin mitä on aikoinaan ollu tytöillä ja naisilla no näkee vieläkin :-) Se valkoinen väri ilmeisesti vetää kun siinä näkyy niin helposti käytön jäljet saappaissa ja noissa kengissä kun vielä tietää millaisen tytön jaloissa ne on muhineet ja kulutettu :-) Kontioita löytyy kymmeniä pareja samoin noita valkoisia Caterpillarin kenkiä !
Eihän täällä kukaan puolustele niitä. Sinulle vain vastaillaan, kun jatkuvasti kyselet päättömiä. Miksi ihmeessä niitä pitäisi puolustaa? Et sinäkään puolustele omia saapasmieltymyksiäsi. Eikä ole aihettakaan, kukin nauttikoon tasan sellaisista saapasmalleista kuin haluaa.
Sitä paitsi sinähän täällä "harvalukuinen" olet jos kuka. Päivät pääksytysten jaksat jankuttaa samaa Kontioiden ja erityisesti valkoisten Kontioiden vastaista sotaasi. Olet todellinen yhden miehen vähemmistö.
Miten olisi?
http://www.rabbitsreviews.com/gals/fetish/123rubberboots/sex/01.jpg
Tuollainen näky kun olisi odottelemassa töistä raskaan työviikon jälkeen väsyneenä palaavaa miestä, niin eipä olisi väsymyksestä enää tietoakaan. Taatusti löytyisi kaikkea kivaa tekemistä koko illaksi ja vielä yöksi päälle.
Tänään näkyi vajaa parikymppinen tumma kaunis neito pyöräilevän tallille kumisissa ratsastussaappaissa ja tiukoissa mustissa ratsastushousuissa. Kaunista, ah niin kaunista katsottavaa...
Eilen käveli tiellä keski-ikäinen marjastajanainen sankoineen kuluneissa mustissa kontioissa.
Tänään hieman tuhti n. kolmekymppinen pyöräilijänainen luumunvärisissä haisaappaissa.
mä taas bongasien aamulla varmaan jotain kans kolmekymmpisen naisen jalassaan mustat kääntövarsikontiot. Plussana niiden kanssa oli aika tiukat farkut...
Kääntiksiä näkyy harmittavan harvakseltaan. Näyttävät hyviltä. Minkä väriset farkut oli tuolla bongauksella?
joo - käänövartisissa kontioissa on vaan "sitä jotakin", sanokoot muut mitä vaan. Tällä bongauksella oli mustat farkut, jotka sopivat mustien kääntisten kanssa tosi hyvin yhteen.
Just mustat pillifarkut sopii kääntisten kanssa tosi hyvin yhteen. Ovat niin sanotusti aidoimmillaan.
Toisaalta, joskus olen nähnyt kääntiksiä tiukkojen mustien trikoiden, legginsien tai miksi niitä sanotaan kanssa ja näyttivät jopa vielä paremmilta. Kääntikset päsivät ikään kuin paremmin oikeuksiinsa.
Myös tiukkojen ratsastushousujen kanssa olen joskus talleilla käydessä nähnyt kääntiksiä ja eipä voi moittia sitäkään näkyä. Kääntikset kyllä vaativat melko tiukat lahkeet. Lökähousuissa ne eivät näytä jostain syystä yhtä hyville. Oletko samaa mieltä?
Sain aikoinaan yheltä blondilta jätesäkillisen ja muovikassillisen talli saappaita jotka olivat lojuneet tallilla jonkun aikaa kun tuli siivouksen aika ja saappaiden omistajia ei kiinnostanut ottaa saappaitaan ilmeisesti talteen niin blondi päätti että roskiin vaan onneksi kysyi multa teetkös näillä mitään ? Onneksi olin paikalla että jees voin ottaa talteen ja olihan usenpi pari juuri noita kääntiskontsujakin mustana ja sinisinä vaan en tiedä onkos ne vielä jossain tallessakin... ?
Tosiaan, jos pitää valita parhaiten kääntisten kanssa sopivat housut, niin mustathan ne ovat. Sinisetkin menee, jos ovat vähänkin kireämmät. Oon myös nähnyt ja ihan hyväksi todennut mustavalkoiset camo-housut kääntisten kanssa - ainaski naisella antaa sellasen kivan maskuliinisen kuvan jos sellaisesta pitää.
Ja kumisaappaitten kanssa tietty ehtaa kamaa ovat "kurahousut"; keltaista tai sinistä Rukkaa ja kääntikset niin, että housunlahkeet saappaanvarsien sisään. Kovalla sateella tietty ei paras mahdollinen yhdistelmä, mutta esteettisesti ihan ok kanssa
huutonetistä vois saada hyvät rahat....
Mitkä on camo- housut?
Varmasti löytyy ostajia ja vielä hyvällä hinnalla saat myytyä. Ilmoita täälläkin, jos olet myymässä "ylimääräisiä".
Siepä se muistutit; käännetyt varret! Aina kun vanhempien silmä vältti, varret piti kääntää :) Ne ei tajunnu sitä juttua ollenkaan, väittivät vaan, että rikon varret sillä tavalla. Höh..
esim. mustavalkoiset maastokuvioiset housut
kääntövartisia saappaita lapikkaista lähtien... Oon nähny kuvia 50-luvulta, missä kumisaappaissa on alaskäännetyt varret. Itsellä nyt ensimmäiset muistikuvat on jostain 80-luvulta, jolloin kääntiksiä oli kai "melkein kaikilla", jollei muuta niin ainakin cooleilla tyypeillä. Vanhempien reaktiot olivat tosiaan omaa luokkaansa, etenkin silloin kun ne varret piti kirjoittaa tussilla täyteen kun kavereillakin oli. Joskus miettiny, miksei enää nää kääntiksiä, mut ei tosiaan ole enää niin paljoa saappaidenkäyttäjiäkään (ei siis jalkineita sään mukaan) ja kontioilla ei ole niin hallitsevaa asemaa saappaidenkäyttäjien keskuudessa.
Illan pekko- elokuvassa oli Satu Silvo tiukoissa raitahousuissa ja mustissa kontioissa. Tosi seksikkään näköinen yhdistelmä.
Olihan tuolla lapikkaatkin jalassa.
On se Silvo ihan kaunis nainen. Ja sopivan ikäinen kontioihin. Valtaosa kontioita pitävistä naisista kun on juuri keski-ikäisiä, kultaisella 80- luvulla nuoruuttaan eläneitä. Kontiosukupolvea, jolle kumisaappaan synonyymi on Kontio.
tarvitsevat puolustelua.
No nehän ovat olleet vähenemään päin naisten käyttäminä kumppareina jo pitkään.
Täytyyhän sitä katoavaa yleiskumpparia kehuakin.
Se verran tämäkin 80-luvun nuori muistaa väärin, että tuolloinhan valtaosa naisista käytti nokian matalakantaisia Sisko tai susanna malleja, haitkin olivat melko suositut, kontioita joillakin harvoilla
Näin se muisti petti edellisellä, kun aina tuo todellisuus ole tärkeää, vain omat kuvitelmat kontioista jotka edelleen vaativat kovan puolustuksen olemassa olostaan.
Itsekin 80- luvulla murkkuiässä olleena muistan kyllä Kontioiden määrät koulussa. Tuona aikana muita kumisaappaita oli nuorisolla vain marginaalimääriä eli vain yksittäisiä koko 500 oppilaan koulussa. Regatoja ja muita halpiksia oli useampiakin.
Omalla mummolla muistan tuolta ajalta jotkut nokian korkokumisaappaat. Mallinimeä en muista.
Taitaa edellinen kirjoittaja muistella 70- luvun puolta. 70- luvulla hait olivat vielä muotia. 80- luvulla niitä ei näkynyt enää kenelläkään. Ainakaan koululaisilla.
Ei todellakaan ole mikään ihme, että 70- luvulla syntyneet ja 80- luvulla koulua käyneet naiset ovat vielä nykyisinkin ahkerimpia kontioiden käyttäjiä. Nykynuoriso on hurahtanut hai- saappaisiin. Mukavaa katseltavaa silti molemmat.
Parinkymmenen vuoden päästä täälläkin joku nykynuori muistelee 2000- lukua ja sitä kun joka kumpparitytöllä oli hait.
tosiaan oli asia, kyllähän lapset ja nuoret käyttivät jonkin verran kontioita.
Naisilla oli kylläkin suosiossa siskot ja susannat sekä hait, eivät kontiot.
Tekee paljon kun muistaa aikuisen silmin tuon 80-luvun.
80-luvulla olivat erillaiset finn-hait ja muut hai mallit hyvin yleisiä, ei siis tarvi mennä 70-luvulle jolloin oli Hain , vegojen ja jollen kulta-aikaa.
Erilaiset hai mallit ovat olleet jo vuosia erittäin suositut naisillakin, nyt ovat tulleet lisäksi nuo retrohai-mallit.
Kysyppa siis vanhemmiltasi miten se muistisi laita todellisuudessa olikaan.
Muuten susannat ja siskothan eivät olleet korkokumisaappaita, tämäkin sinulle muistisi virkistykseksi, kun sitä niin kehuit!
Jokainen muistaa, mitä haluaa muistaa. En minäkään muista kaiken kattavasti vähänkään vanhempien naisten tai miesten sen aikaista kumisaapasmuotia. Ei kiinnostanut. Siihen aikaan kiinnosti saman ikäiset eli pääasiassa koulun piha ja koulumatkat olivat havaintojentekopaikkoja. Puhuinkin siis nuorison ja koululaisten saapasmuodista 80- luvulla ja hait siihen eivät enää tuolloin todellakaan kuuluneet.
ja huomioihan myös tuo 18 vuoden ikäraja, että jätetään nuo lapset ja nuoret rauhaan ja puhutaan aikuisista naisista kumppareineen.
Mitähän tarkoitat itse tuolla lasten ja nuorten kumppareilla muistelemisella.
ja nuo lapset/nuoret eivät itse välttämättä valinneet saappaitaan, tuotiin kaupasta tarjouskontiot, ja sillä hyvä (esim)
Aikuiset naisethan valitsevat täysin itsenäisesti jalkineensa, ja kontiot tuohon valintaan harvoin kuuluivat 80-luvulla.
Selasin viestiketjua taaksepäin enkä kyllä huomannut, missä kohtaa ilmeni, että puhe oli vain naisten kumppareista. Yrittääkö joku rajoittaa keskustelua niin kuin kontiofanit kuulemma aina tekevät, vai olenko vain sokea?
huomaat varmaan välillä tekstin sivuille tullessasi K-18.
...ja muutenkin on puhuttu naisten, ei lasten tai nuorten kontioden käyttöasteesta nykypäivänä.
Eli eiköhän unohdeta suosisti lapset ja nuoret ja keskustelemme epäselvyyksien välttämiseksi vain ns. aikuisista, 18-vuotta täyttäneistä naisista jotka käyttävät kumppareita.
Tuota 18 vuotta rajaa ei kannata kutsua rajoittamiseksi, vaan normaaliksi käytännöksi tälläisillä palstoilla.
Et ole sokea, et vain osaa ajatella asioita kuten pitäisi
Tuollainen kuva tuli vastaan.
http://wwww.irc.fi/view.php?nick=--_sari_--&image_id=85355477
Just tyypillinen kontioiden käyttäjä. Keski- ikäinen, rempseä, maalla asuva, yleensä liikuntaa ja usein ratsastusta tai koiria harrastava nainen. Lisäksi marjastaa, sienestää ja hoitaa puutarhaa.
Mitähän seksikästä tuossakin muka on? Nainen navettakoltussa liian isot saappaat jalassaan...
eikös se ole hienoa, että eri ihmisillä on eri kiinnostuksen aiheet , täähän ei ole mikään Maon Kiina, jossa kaikki pukeutuvat samaan asuun. En mäkään ymmärrä pissa/kakkaleikkejä, mutta pidän asian omana tietonani enkä esittele negatiivisia käsityksiäni ko. palstoilla
kontiotaan, ja tässäkin hauskan epätoivoinen.
Kertoohan kirjoittaja suoraan mielipiteensä ettei kontiota saisi arvostella.
Onko negatiivista jos jonkun saama kuva kontioista ei ole omasi kanssa yhteneväinen.
Se kiertää kehää.
Ihan ok typy nuolisin ilomielin hänen saappaitaan sekä innoissani myös haistelisin suoraan sen jalasta :-) ai kun saiskin haistella aah ja nuuh !!!
asiota niin kuin ne ovat.
Miksi haukut trolliksi, onko syy ettet kestä tosiasiota?
Koeta kestää vaikka ne kontiot eivät olekkaan mielikuvituksesi mukaiset.
Miten se muuttaa kontiota, kun ne eivät ole mielikuvituksesi mukaiset, samaa saapashan se on vaikka ei kuvitelmiesi mukainen.
Tähän et ole kyennyt koskaan vastaamaan, ainoat vastakommenttisi ovat olleet kontiovihaaja tai trolli yms, niitäkään pystymättä omin sanoin perustelemaan.
Minä en ole haukkunut sinua trolliksi. Olen vain asiallisesti ja kärsivällisesti korjaillut esittämiäsi virheellisyyksiä kerta toisensa jälkeen. Toisaalta se ei ole auttanut mitään, joten tuo neuvo vaikuttaa kyllä ihan järkevältä.
ovat perustuneet faktatietoon, ehkä ne eivät ole sinun haavekuviesi mukaiset.
Koeta kestää, todellisuus on kovaa, varsinkin jos et voi sitä haaveidesi vuoksi hyväksyä.
menneet ihan "kuralle".
Ei enää viitsi tulevaisuudessa edes katsoakaan jos vain kontiot jyllää.
Tehkää sovinto!
Emme me kaikki ole ollenkaan kiinnostuneet kontioista.
Naiselliset seksikkäät kumisaappaat ja jutut kiinnostaa.
Joopa! ihmettelin vaan että mitä sexyä on naisessa navettakolttu yllään ja liian suuret miesten kumisaappaat jalassaan??? Ei tuon tekstin ollut tarkoitus provosoida ketään eikä varsinkaan arvostella eri ihmisten mieltymyksiä. Eikö tällä palstalla tosiaankaan saa esittää omaa mielipidettään? Maailmaan sopii muutakin kun paskaiset Kontiot.
Siitäpä kirjoittele naisellisia seksikkäitä kumisaapasjuttuja. Foorumi on vapaa.
Kirjoittele sitten naisellisista seksikkäistä kumisaappaista kumisaapasjuttuja.
Foorumi on vapaa.
Kovin on hiljaista.
Ei taida löytyä niitä naisellisia kumisaapasjuttuja.
Odotellaan nyt jonkin aikaa niitä naisellisia kirjoituksia.
Jos ei kuulu, niin jatketaan, kuten ennenkin. Eli ei rajoitteita, vaan kaikki kumpparijutut soljukoon vapaasti. Myös kontioita koskevat.
uusia naisellisia naisten kumisaapasmalleja.
Esimerkiksi Tretornin valkoiset (ei siis "valkoiset", kuten täällä eräästä mallista vängätään) uutuussaappaat, on vetoketjun pätkä kyljessä ja narut nätisti takana.
Muitakin uusia malleja oli tullut hyllyihin, mutta tämä mainitsemani malli pisti erityisesti silmään.
Olivat nuo uutuudet vieneet tilaa täälläkin keskustelussa kovin mukana olleelta yleissaappaalta jotka oli siirretty viereiseen alelaariin alennusmyyntiin, miksiköhän? Sehän on kauhean suosittukin, niin täällä muutama ainakin väittää.
Miksi suosittu saapas alelaariin eksyisi, hyvä kysymys kyllä onkin, joku kun keksisi syyn tuohon kontioden alemyyntiin (olivat ihan I-laatuakin).
Aika laimeaa.
joukkoon, eiköhän terävöidy!
Kiitokset tiedosta, täytyypä käydä katsomassa olisiko mieluiset.
Mutta olisiko tämän voinut kirjoittaa ilman piikittelyä?
nimi ja hinta luokka oli 40€ tietämillä.
Tuossa saappaassa siis lyhyt vetoketju kyljessä ja vaalean punaiset kiristysnyörit ylhäällä takana.
Erittäin nätti naisten kumisaapasmalli kaiken kaikkiaan.
Mitä piikittelyä huomasit?
Liittyikö se keskustelun aiheeseen joka
oli tässä avatussa ketjussa : miksi kontiot?
Miksi kummassa puolustelet noita saappaita?
Eli kumisaapastelijat pidättekö millaisia sukkia saappaissa vai onko ihan paljain jaloin??
Meillä ei pidetä sukkia saappaissa jos ollaan sisätiloissa tai kesällä kun on lämmin ilma!!
keskusteluun, pulusteletko kontioiden sisäkäyttöä kenties?
Heips!
Mä pidän uusissa pitkävartisissa ja vähän isoissa kumisaappaissani vain ohuita sukkia, niin että kumisaappaani hieman "hölskyvät" ihanasti väljinä!
Minä pidän Kontioissani vaillasukkia aina, kesällä ja talvella. Ensin tietenkin jalkaan ohuet puuvillasukat, mutta päälle kunnon villasukat. Jo armeijassa opetettiin, että villasukka imee hien ja jalka pysyy kuivana. Vaimollekin olen opettanut, vaikka hän uskoo villapohjallisten ajavan saman asian.
Ehdottomasti pitää saada saapastella myös sisätiloissa.Olemme saappaissa viihtyvä pari M,N. Saappaiden käytölle ei meillä ole mitään rajoitteita,joten käyttö saappaissa molemmat liikkuvat tilanteen mukaan,naisellani punaiset ja mustat,minulla mustat kontiot.Mikäs sen mukavampaa kuin ottaa nainen saappaissa syliin tai naida että molemmilla saappaat.Eikä ole vieraitakaan käsketty riisumaan,mutta emme myöskään ole vieraissa paikoissa ensimmäisenä riisumassa,tai joskus oikein etsimme uusia paikkoja kulkea saappaissa.Yleensä sukat mutta tilanteessa missä ei muuta päällä kuin saappaat silloin ei niitäkään.Miten vapaasti muut saapastelee?
Mukavaa, että teillä noinkin estotonta. Olet oikea onnenpekka.
Meillä saa kinuta ja kinuta, että edes joskus saa saappaat jalkaan.
myös sisällä saappaissa tai lenkkareissa! Onko muutes kukaan ollut saunassa saappaat jalassa ja kun on saatu sopivasti hiki pintaan niin sitten sekstailemaan johonkin sopivaan paikkaan??
Meillä saappaina molemmilla kahdet kontiot.
Vaimokkeella toiset noin 10 vuotta vanhat mustat kääntövarsi kontiot!
huomenna naidaan punaiset märät kontiot jalassa
Vois olla mielenkiintoista tavata toinen pari saappaineen vierailun merkeissä tai jossain mökillä rennosti iltaa istumassa.
olla mielenkiintoista!! Täysin tuntematon pari mökillä juttelemassa aiheesta kun aiheesta!
Oletteko minkä ikäisiä ja mistä ilmansuunnasta??
ole koskaan johtaneet minnekään.
Tuskin tälläkään kertaa yllättävät ...
Älä kiirehdi asioiden edelle.
Katsotaan miten käy.
Samoja tarinoiahan täällä on iät ja ajat taottu!
Olemme kolmekymppinen pari ja luottamuksella tapaisimme toisen saappaissa viihtyvän parin,etelä suomesta ollaan,matkan pystyy puolittamaan jos vuokramökki kyseessä.Toteuttamis kelpoinen idea.Vain yhteystietojen vaihtaminen näillä palstoilla hankalaa tai siis hukuttaa tiedot.Ehdotuksia miten? Yritetäänkö?
Eipä tule laitettua pässin pökkimiä jalkaan, vaikka hyvä olisi.
Sopii edelleen..kukas nyt jänistää.Missä ja koska saapastellaan.
Ainakin meillä ei onnistuisi tuollainen pariskuntien yhteinen saapastelu, kun jo kahdenkeskenkin tekee joskus tiukkaa.
Sattui tuossa silmään maajussien keskustelupalstalla, että joku maajussi oli erehtynyt ostamaan Kontio original- kumisaappaat ja oli kuulemma menneet rikki aivan liian pian. Sitten maajussi oli kuullut, että ammattikäyttöön soveltuu vain Kontio strong- kumisaappaat. Mikä ero noilla saman merkin eri "malleilla" on?
erikoiskäyttöön, Rikkoontuneet koska saapasta ei ole tarkoitettu kyseiseen tarkoitukseen.
Maatalouskäyttöön kun on aivan erilliset mallit.
Kontio Classicin ja Strongin eroa en tiedä, mutta sen tiedän, että molemmat tehdään nykyään ulkomailla.
Yks tuttu nainen kävi välillä naapuriensa navetassa auttamassa siivouksessa ja sillä oli valkoiset makeet kontiot silloin jaloissaa ja olivat sen näköisetkin nami nami :-) Pahus alkoivat vaan vuotamaan ja jäivät hetkeksi vieras käyttöön ja en ehtinyt niitä itselleni pelastaa perke... :-( Sitten tulivat punaiset kontiot tilalle vaan en tiedä onko niitäkään enää koska aikaa kun oon siellä käynyt enää harmi :-(
vaaleina (tuohi) löytyy mutta ei valkoisina edelleenkään (vrt. vaikka tretornin STAD winter-malliin joka on valkoinen, värimääritelmäkin pelkkä WHITE), koettakaa jo jääräpäät uskoa ettei kontioita ole valmistettu valkoisena.
Joo taitaapa justiinsa noin tollaset valkoiset kontio saappaat olla sexyimmät vaikka mummojenkin jaloissa eli kenellä vaan jos niitä näkyy vaude :D
Koska me jääräpäät emme kuitenkaan usko, voit sinäkin aivan mainiosti lopettaa oman, vielä jääräpäisemmän jankutuksesi.
...asiasta mitään, mutta Nokian jalkineiden www-sivuilla kerrotaan oheista (kopioitu ja liitetty siis heiltä.) ps. huomaa kohta valkoinen...:
Olen Kontio, pitkävartinen yleissaapas. Synnyin Nokian tehtaalla vuonna 1973 ja täytän tänä vuonna miehiset 35 vuotta. Isästäni en oikein tiedä, varmasti joku niistä tehtaan suunnittelijoista. Monet sanovat että muistutan paljon Tukki-saapasta, jota valmistettiin vuosina 1956–1972.
Minusta tuli hyvin suosittu jo muutaman vuoden ikäisenä. Tehtaalla minusta tehtiin sininen, vihreä, punainen ja jopa valkoinen malli.
valkoista taustaa vasten, varmasti huomaat jollet ole sokea, etteivät ne todellakaan ole valkoiset.
Tarkoittanet Bernerin sivuilla olevaa nykysen tuotemerkin omistajan laatimaa tekstiä, ei siis saappaiden valmistajan kirjoittamaa.
Itse valmistaja ei koskaan maininnut noita saappaita valkoisiksi, vain vaaleaksi (tuohi).
Kaikkea ei voi ymmärtää, jos ei halua katsoa totuutta silmiin, kuten sinä joka epätoivoisesti yrität tehdä jostain jotain mitä se ei ole.
Avaa siis silmäsi, ja katso se totuus omin silmin, vaikka se ei olekkaan haluamasi tai mielikuvasi mukainen.
jollet halua nähdä kylmää totuutta omin silmin, valkoisena kontioita ei ole.
...ja etköhän se sinä yritä niitä vänkäämiselläsi valkoisiksi saada!
Turhaa pilkun nussimista jaaritella siitä, sanooko kontioita valkoisiksi vai vaaleiksi. Vähän sama asia, kuin väitellä onko yhteensidotuista koivunoksista tehty kylpemisväline vihta vai vasta. Yhtä hedelmätöntä on väittely. Ja mikä parasta, molemmat ovat oikeassa.
riitä optikkokaan, vaan tarvitset kallonkutistajaa, niin paha fiksaatio sinulla on valkoisiin Kontioihin. Eikö sinulla todellakaan ole muuta elämää, kun tunnista toiseen vain vatvot täällä kumisaappaiden värejä?
ole edelleenkään valmistettu valkoisina.
Tämä erotuomarille tiedoksi!
mahdotonta laittaa noita vaaleita kontioita valkoista taustaa vasten ja myöntää näkemäsi tosiasia, ne eivät todellakaan ole valkoiset
Jos ei valmistettu, niin ainakin kansan suussa sitten muuttuvat valkoisiksi.
Kontiot tarvitsevat näemmä harvalukuiselle kannataja kunnalleen haaveidensa tueksi avatun puolustus keskustelun.
Kontioiden kannattajat sentään pystyvät vielä puolustautumaan.
Mummokumppareiden kannattajat eivät jaksa enää. Ikä painaa liikaa.
Kontioilla kuitenkin on se kannattajakunta, vaikka harvalukuinenkin.
Vastapuolelta löytyy yksi ainut räksyttäjä.
mallien harrastajien ei tarvitsekaan puolustella.
Heidän kun ei tarvitse kuvitella mitään olematonta saappaastaan.
Yksinkertainen asia, jota näemmä kontioleirissä ymmärretä.
Mummot rules.
Taas tuli bongailtua oikeassa paikassa todella paljon kontioita naisten jaloissa. Sitä kun osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin ei tiedä mihin silmänsä pistäisi. Toinen toistaan mukavamman näköisiä naisia ja lähes kaikilla kontioita.
Kurut ovat myös silminnähden yleistyneet. Asia ei sinäänsä haittaa, koska näyttävät kontioiden kanssa lähes samanlaisilta. Ainoa haittapuoli on, että kurujen kumiseos kuulemma kovettuu jo vuodessa niin, että halkeilevat, eivätkä pidä vettä. Toivottavasti saavat laatuongelmat korjattua. Kurujen hinta olisi ihan sopiva. Monikaan ei pidä kahtakymppiä enää liian kalliina. Kontioiden neljäkymmpiä on monelle liikaa ja valitaan joku halvempi saapaspari.
myydään nykyään n. 32-35 euron hintaan melko yleisesti
Mutta jos Kurujen hinta on kaksikymppiä, niin jokainenhan tietää, miten käy. Suomalainen ostaa aina sen halvimman.
32-35 euroa on tänä päivänä, ja kyllä nuo kurutkin enemmän kuin 20 € maksaa
Hyvä, jos jostain noin halvalla löydät.
Tuossa oli juttua Kuruista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000012&conference=4500000000001779&posting=22000000024650942
etsiä, jos enemmän kuin normaalihinnan maksat.
Kontioiden hintataso on laskenut viime aikoina markkinoiden pakottamana, eivät tahdo mennä ylihinnoiteltuna kaupaksi varsinkin kun tarjontaa kumppareiden saralla riittää. Uudet mallit syövät vanhoilta alaa, ihmiset ovat myös tulleet laatutietoisimmiksi
Onko käsityksesi laadusta se, että kumpparit hajoavat vuodessa lähes ilman käyttöäkin? Kuruista oli tuossa sen suuntaista juttua.
Omat vanhimmat kontioni ovat kestäneet lähes 20 vuotta ja vielä täysin vedenpitävät. Se on mielestäni parempaa laatua. Siis rahalle vastinetta.
suurimman osan ajasta (95% vhintäin) valolta suojattuna jossain kaapissa piilossa.
Muuten väitteesi on jo luonnonlakienkin vastainen, valitettavasti!
Enkä nyt välttämäti tarkoittanut kurua, mainitessani laatusaappaista. Onhan olemassa muitakin kuin kuruja & kontioita
Kontio Classicien hinta varustenetti.comissa 55 euroa toimituskulut https://www.varuste.net/tuotetiedot2.asp?_prodid=17120&_omin1=0&_omin2=0&_omin3=0
Juuri katsoin Citymarketissa Kurujen hintaa ja oli 20.90
euromäärällä kuruja ei cittarista saa, kontiot kyllä mainitsemaasi hintaa yli 20 euroa edullisemmin.
Tarkastettu tarjouskahvien noudon yhteydessä n. 30 minuuttia sitten.
Että totuus oli tämän näköinen tällä kertaa!
Ei ilmeisesti asioida samassa Citymarketissa? Se, mikä yhdellä kauppiaalla on tarjouksessa, toisella voi olla myynnissä täydellä hinnalla. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että hinnat muutui, kun kävin kaupassa jo keskipäivällä ja sinä 30 minuuttia sitten.
hinnassa n. 35€, ole ollut muutoksia vähiin aikoihin.
Ovat jo pidemmän ajan olleet tuon hintasia, joten tarjoushintakaan ei voi olla enää kyseessä.
Kontiot maksoivat markka- aikana vähän reilun sata markkaa, joten hinnat ovat siis enemmän kuin kaksinkertaistuneet vajaassa kymmenessä vuodessa.
tapa nousta vuosittain, oli sitten mistä tuotteesta vain kyse. Ihme että huomasit kertoa noin yleisen asian, joka on tuskin keltään jäänyt huomaamatta.
Mutta oletko huomaannut myös tulojesi nousseen kyseisenä aikana huomattavasti?
Ps. markka-aikana olet saanut kontiot reilulla satasella 90-luvun alussa, Haitkin maksoivat vuonna 2000 n.180-200 mk
Muita saappaita puolustavia ketjuja ei ole tarvittu, koska kukaan ei ole hyökännyt niitä vastaan. Ja vaikka hyökkäisikin, niin tuskinpa löytyisi ainakaan tietyille malleille edes puolustajia.
Kontiopuolustajien rivit ovat harvat, mutta sinun rivisi vielä harvemmat, siellä kun ei ole kuin yksi mies.
etteivät muut mallit ole tarvinneet moisia puolustuksia kuin kontiot, Kontiofaneilla kun on liiallisia kuvitelmia saappaastaan joita eivät voi todentaa ja siksi puolustella niitä olemattomia asioita kontioista.
Muilla malleilla ei tarvita moisia puolustuksia koska ei myöskään tarvitse puolustaa mitään olematonta kuten kontiolaisilla näyttää olevan taakkana.
Huomasitko kuinka yksinkertaisia jotkut asiat voivat olla, et vain tajunnut sitä.
Ketään ei kiinnosta
lukea kirjoituksiani kontioista jotka perustuvat faktoihin, kun taas muutamien henkeen ja vereen olevan kontiofriikin jutut perustuvat mielikuvitukseen, etkä sinä kestä sitä totuutta täytyy sinun epätoivossasi haukkua minua vaikka "trolliksi", kun et enää muuta sanojesi painoksi keksi.
Sinähän yrität jankuttaa kontioista jotain mitä ne eivät todellisuudessa ole, miten tuohon voisitkaan keksiä puolustusta, että kukahan tässä jankuttaa eikä hyväksy tosiasioita sellaisenaan.
Valitettavasti en ole ehtinyt käydä ennen kuin vasta nyt tällä palstalla aamun jälkeen. Joku toinen ehti väliin ja aivan asiallisesti huomautti tyhjän jankutuksesta. Niin sanotut "faktasi" vain lieveästi sanottuna hieman ontuvat. Mutta ihan hyvä, jos edes itse uskot niihin.
perustella!
Et ole tähänkään asti ngita esittämiäni faktoja kumoamaan, mielipiteitäsi olemme saaneet kuulla jotka eivät perustu mihinkään.
Jään odottelemaan, ja ilmeisesti kerrot taas jotain mitä et voi näyttää toteen tälläkään kertaa.
Heti kun itse pystyt perustelemaan omat tuulesta temmatut faktoina esittämäsi väitteet, voin alkaa minäkin perustelemaan selviä asioita.
asiat eivät kylläkään perustu haaveisiisi ja mielikuvitukseesi. Sen vuoksi et ilmeisesti voi niitä hyväksyä.
Oletko kokeillut laittaa kuten olen ehdottanut nuo vvaleat kontiot valkoista taustaa vasten, siinä on esimerkiksi yksi fakta jota et voi kumota, kerrohan taas niitä omia mielipiteitäsi vuorostasi joita pidät "faktoinasi"
Ainoa tapa saada jankutus loppumaan on olla vastaamatta näihin provoihin.
Kun sinulle esittää faktan jota et pysty mitenkään kumoamaan. Eiköhän tuo kerro kaiken epätoivostasi?
Miksi et kertonut mainitsemiasi faktoja joita sinulta piti löytyä. Ei tainnut kuitenkaan löytyä!
Ihan hyvä neuvo viisaammalta.
Mutta minäkään en voi estää muita sanomasta valkoisia kontioita valkoisiksi kontioiksi.
kun ei ole edes valmistettu, vänkäätkin siksi jääräpäisesti noiden vaaleiden (tuohi) kuvitelmiesi mukaan olevan valkoiset.
Et tienkäänkään voikkaan kieltää käyttämästä mielikuvitustaan, mutta parempi kuitenkin on elää todellisuudessa, ei tarvitse vängätä olemattomista varsinkin kun ei voi vänkäämisensä tueksi esittää näyttöä.
Eihän siinä mitään jos itselleen valehtelee, silloin vain itse kärsii.Mietipä uusiksi viisauttasi, jos se olisi totta, ei sinun sillä täällä tarvitsi itseäsi kehua, ei sinulla olisi tarvetta kehua itseäsi
toteen valkoisten kontioiden olemassa oloa, ethän ole kokeeksi uskaltanut laittaa niitä valkoista taustaa vasten, jolloin joutuisit myötämään niiden edelleen olevan vain vaaleat, ei siis valkoiset kuten yrität vängätä.
Teeppä vihdoin tuo testi ja katso totuutta silmiin ovat ne kuitenkin vielä kontiot vaikka eivät mielikuvuksesi tulos täsmääkäänvalkoiseen.
Menee taas sarjaan vihta vai vasta.
Miksei jokainen saisi valita itse käyttämäänsä nimitystä, kun sekaantumisen vaaraa ei kertakaikkiaan ole?
Miksi juuri sinun pitäisi määrätä mitä nimitystä saa käyttää mistäkin?
ettei kontiota ole valmistettu valkoisina, vain vaaleana.
Mitä se muuttaa tuossa kontiossa kun se ei ole todellakkaan valkoinen, onhan huomattava ero vaalealla ja valkoisella, nehän erottaa paljaalla silmälläkin.
Sekaantumisen vaara on olemassa kuten mainitset, valkoinen ja vaalea ovat 2 eri asiaa, ja nuo kontiothan ovat vaaleat, älä sekoita niitä valkoiseen.
En määrääkkään vaan vaalea ja valkoinen on ilman määräämisiä kaksi eri asiaa, ymmärräthän
että "valkoinen taustasi" on ainoa oikea valkoinen?
Mikä ja mitä on vaalea?
vaaleasta, sen siis näkee.
Kokeile niin ymmärrät,
älä tee sitä itsellesi vaikeaksi.
Valkoisella ei ole sävyjä,
on siis vain yksi valkoinen, kontioita ei valkoisena löydy jollet käytä maalia
valkoinen vaan vaalea sävy joka erottuu hyvin valkoisestakin taustasta sinertävän/harmaan sävynsä vuoksi.
Helppoa, ei tarvitse olla värioppinut kunhan edes vähän koulun penkillä lintsaamatta ...
Onko sinulle valtava henkilökohtainen tragedia, että inttämisestäsi huolimatta valkoisia kontioita sanotaan yhä edelleen valkoisiksi kontioiksi ja tullaan sanomaan aina ja ikuisesti. Laskepa työtuntisi ja sano kannattiko?
Sen taustalle laitettavan paperin väriin vaikuttaa mm. mistä puulajista paperin raaka- aineena käytettävä sellu on valmistettu. Esimerkiksi koivusta ja eukaliptuksesta valmistettu sellu on vaaleampaa, kuin mänty tai kuusisellu. Lisäksi väriin vaikuttaa, onko paperiin käytetty kierrätyskuitua ja lisäksi onko paperi valkaistu kloorivalkaisulla vai happivalkaisulla.
"Valkoinen on valkoista." Siinäpä mykistävä todiste. Kuvaa mainiosti koko jatkuvan jankkaamisesi tasoa. Saanee ihmetellä, millaisessa umpiossa elät, jollet kykene havaitsemaan ympärilläsi valkoisen eri sävyjä. Sillä nimittäin on niitä, aina saappaista alkaen.
Siispä tulimmekin koko asian ytimeen. Hyvä, että sinä sen sanoit. Valkoisella on siis eri sävyjä, saappaissakin. Siis voimme olla tästä asiasta yhtä mieltä. Voimme siis puhua tietyn sävyisistä, mutta valkoisista kontioista yhtä kaikki.
Tänään luvattu sadetta ja tuulta koko maahan. Siis potentiaaliset kumpparikelit:) Tai sitten neitoset taivaltavat märissä tennareissa:(
Niinpä on täälläkin ihanat kelit kumisaapasteluun! Vettä on tullut niin että jo omalla pihallakin on isoja vesirapakoita. Niinpä laitankin kohta jalkaani isot uudet ja kiiltävät Kontio Originalit kokoa 43 kun muuten pikkukenkien koko on vain 41. Musta on ihanaa porskutella vedessä väljillä kiiltävillä ja pitkävartisilla kumisaappaillani!
Kumpparikeskusteluja käydään nyt näköjään kumikontio sivulla. Sinne siis kaikki kutsun saaneet.
Mitenkäs sille sivulle pääsis?
Olisi kyllä kokemusta ja fantasioita jaettavana.
Tää avaus sopii sulle