Miettikkää

Meillä Suomessa on viimeisen 20 vuoden aikana ollut kolmen suuren puolueen keskustan-sdp:n-kokoomuksen luomia hallituspohjia eri muodoissaan. Tänä päivänä näemme mihin näiden puolueiden johtama politiikka on johtanut tuloerojen kasvuun, pahoinvoihtiin, päihteisiin, väkivallan lisääntymiseen. Esimerkkejä olisi tarjolla liikaa mutta eiköhän meille kaikille ole jo nähty näiden puolueiden politiikka. Lainaten erästä mainosta, olisiko aika kokeilla jotain uutta.

Tiedän että perus kokoomuslaiselle on mahdotonta ajatella äänestää keskustaa tai demareita eikä pidäkään, sillä oikeasti on hyvä vaihtoehto paremman Suomen hyväksi Perussuomalaiset. Ei tarvi kuin kuunnella meidän puheenjohtajaa Soinia, niin huomaa kuinka siinä tavallinen kunnollinen suomalainen mies puhuu enemmän asiaa kuin näiden kolmen itteensä täynnä olevan suurten puolueiden puheenjohtajia jotka toistaa ikivanhoja edeltäjiltään opittuja kliseitään.

Tiedän että on kyllä tulipunaisia perus kokoomus uskovaisia, joiden ajattelu perustuu rahan valtaan ja narsismiin mutta kokoomuksessa on paljon lapsiperheitä, työläisiä ym. tavallisia ihmisiä joiden elämä on tavallista arjessa elämistä. Uskon että, mikäli riittävän moni tavallisista ihmisistä rupeaisi ajattelemaan kuten me perussuomalaiset eli tärkeintä on että mahdollisimman moni ihminen olisi onnellinen ja kaikiksta pidettäisiin huolta niin puolueemme saisi uusia fiksuja ehdokkaita lisää sekä ennen kaikkea voisimme tarjota lapsillemme ja lapsenlapsillemme paremman ja oikeanmukaisen maailman. En viitsi kirjoittaa muiden puolueiden sivuille tätä vetoomusta, koska tiedän tätä palstaa lukee myös demarit ja keskustalaiset joten tämä koskee myös Teitä. Jos haluamme muutos parempaan on mahdollista, mutta vain äänestämällä vaihtoehtoa. Katainen, Urpilainen ja Vanhanen säälin teitä, olette epäonnistuneita kaikki!!!
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kokoomuslaiset ja muutkin kirjoitti:

Meillä Suomessa on viimeisen 20 vuoden aikana ollut kolmen suuren puolueen keskustan-sdp:n-kokoomuksen luomia hallituspohjia eri muodoissaan. Tänä päivänä näemme mihin näiden puolueiden johtama politiikka on johtanut tuloerojen kasvuun, pahoinvoihtiin, päihteisiin, väkivallan lisääntymiseen. Esimerkkejä olisi tarjolla liikaa mutta eiköhän meille kaikille ole jo nähty näiden puolueiden politiikka. Lainaten erästä mainosta, olisiko aika kokeilla jotain uutta.

Tiedän että perus kokoomuslaiselle on mahdotonta ajatella äänestää keskustaa tai demareita eikä pidäkään, sillä oikeasti on hyvä vaihtoehto paremman Suomen hyväksi Perussuomalaiset. Ei tarvi kuin kuunnella meidän puheenjohtajaa Soinia, niin huomaa kuinka siinä tavallinen kunnollinen suomalainen mies puhuu enemmän asiaa kuin näiden kolmen itteensä täynnä olevan suurten puolueiden puheenjohtajia jotka toistaa ikivanhoja edeltäjiltään opittuja kliseitään.

Tiedän että on kyllä tulipunaisia perus kokoomus uskovaisia, joiden ajattelu perustuu rahan valtaan ja narsismiin mutta kokoomuksessa on paljon lapsiperheitä, työläisiä ym. tavallisia ihmisiä joiden elämä on tavallista arjessa elämistä. Uskon että, mikäli riittävän moni tavallisista ihmisistä rupeaisi ajattelemaan kuten me perussuomalaiset eli tärkeintä on että mahdollisimman moni ihminen olisi onnellinen ja kaikiksta pidettäisiin huolta niin puolueemme saisi uusia fiksuja ehdokkaita lisää sekä ennen kaikkea voisimme tarjota lapsillemme ja lapsenlapsillemme paremman ja oikeanmukaisen maailman. En viitsi kirjoittaa muiden puolueiden sivuille tätä vetoomusta, koska tiedän tätä palstaa lukee myös demarit ja keskustalaiset joten tämä koskee myös Teitä. Jos haluamme muutos parempaan on mahdollista, mutta vain äänestämällä vaihtoehtoa. Katainen, Urpilainen ja Vanhanen säälin teitä, olette epäonnistuneita kaikki!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu