Kirkko ei ole

Joku hörhö tuossa alempana valitteli, että Kauhajoen jumalanpalveluksesta puuttuivat täysin etukuvat.

Että on kuulemma sama kuin urheilukilpailu olisi kuvattu takaa.

Mutta ero on siinä, että kirkko ei ole urheilukenttä.

Hienotunteisella takaatehdyllä kuvauksella haluttiin kunnioittaa paikkakuntalaisten surua.

Annettiin ihmisten olla rauhassa, ei läiskästy tv-kameraa vasten kasvoja.

Mutta eihän tällä palstalla ole minkäänlaista käsitystä sivistyneistä tavoista.
12252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Osallistuiko Halonen todellaki tähän tilaisuuteen? Yhtään kuvaa siitä ei ole, on vain vasemmistomedian väittämä että olis osallistunu mutta ei yhtään kuvaa tapahtuneesta. Pistää vähä epäilyttämään..

Äänestä
  • se ei ollut muistojumalanpalveluksen päätarkoitus.

    On hyvin surullista, että et pysty ajattelemaan muistojumalanpalvelusta uhrien omaisten, sukulaisten ja tuttavien kannalta - heistä moni varmaan osallistui jumalanpalvelukseen.

    Sulla on pahasti vinksahtanut ajatusmaailma - hyvin pelottavalla tavalla.

    Äänestä

  • tai ei. kirjoitti:

    se ei ollut muistojumalanpalveluksen päätarkoitus.

    On hyvin surullista, että et pysty ajattelemaan muistojumalanpalvelusta uhrien omaisten, sukulaisten ja tuttavien kannalta - heistä moni varmaan osallistui jumalanpalvelukseen.

    Sulla on pahasti vinksahtanut ajatusmaailma - hyvin pelottavalla tavalla.

    Olis näille sureville, jotka ei ollu paikalla, ollu hienoa jos olis kuva presidentistä joka myös ottaa osaa heidän suruunsa.

    Äänestä

  • muistona kirjoitti:

    Olis näille sureville, jotka ei ollu paikalla, ollu hienoa jos olis kuva presidentistä joka myös ottaa osaa heidän suruunsa.

    itse paikalle.

    Miksi missasit tilaisuuden?

    Äänestä

  • et mennyt kirjoitti:

    itse paikalle.

    Miksi missasit tilaisuuden?

    Mistä päättelet etten olis muka paikalla ollu?

    Äänestä

  • päättelet kirjoitti:

    Mistä päättelet etten olis muka paikalla ollu?

    oliko Halonen siellä vai ei!

    Äänestä

  • sitten. kirjoitti:

    oliko Halonen siellä vai ei!

    ja pentti

    Äänestä

ja arvelin että kuvakulmat on aivan tietoisesti valittu juuri hienotunteisuussyistä. Miltäköhän vainajien läheisistä olisi muuten tuntunut istua kirkossa kaiken kansan tirkisteltävinä. Hyvin tehty tv-porukalta, kerrankin.

Äänestä
  • Olis Halosesta ainaki voitu kuva ottaa mikäli hän poistui tai saapui paikalle, mutta ei...
    Miksi ne kamerat yleensä oli paikalla jos ei kuvia voineet ottaa

    Äänestä

  • läheinen kirjoitti:

    Olis Halosesta ainaki voitu kuva ottaa mikäli hän poistui tai saapui paikalle, mutta ei...
    Miksi ne kamerat yleensä oli paikalla jos ei kuvia voineet ottaa

    jumalanpalvelus uhrien muistolle.

    Se ketä siellä oli ei ole oleellista.

    Oleellista oli, että uhrien omaisille, sukulaisille ja tuttaville oli järjestetty YKSITYISYYTTÄ kunnioittaen tilaisuus osallistua.

    Äänestä

  • läheinen kirjoitti:

    Olis Halosesta ainaki voitu kuva ottaa mikäli hän poistui tai saapui paikalle, mutta ei...
    Miksi ne kamerat yleensä oli paikalla jos ei kuvia voineet ottaa

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1595010

    Varmaan manipuloitu kuvasarja Iltasanomien nettisivulla. Vai mitä?

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


urheilukilpailu. kirjoitti:

Joku hörhö tuossa alempana valitteli, että Kauhajoen jumalanpalveluksesta puuttuivat täysin etukuvat.

Että on kuulemma sama kuin urheilukilpailu olisi kuvattu takaa.

Mutta ero on siinä, että kirkko ei ole urheilukenttä.

Hienotunteisella takaatehdyllä kuvauksella haluttiin kunnioittaa paikkakuntalaisten surua.

Annettiin ihmisten olla rauhassa, ei läiskästy tv-kameraa vasten kasvoja.

Mutta eihän tällä palstalla ole minkäänlaista käsitystä sivistyneistä tavoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu