"Ihmenelosista kaks jo pihalla"

On hyvä, että Mia ja Maria ovat jo sentään ulkona. (Manta nyt tosin oli "pihalla" kokoajan).
Oli tärkeää saada revittyä auki tämä "voimanelikko", joka on dominoinut ja pyörittänyt koko ajan tätä kuviota siellä talossa. Vienyt tilan muilta.

Vielä pitäisi saada ulos Andreas ja Niko. Maria loi taloon kitinällään negatiivista energiaa, ja tunnelma parani heti, kun *Manta* häipyi sieltä dominoimasta.

Mia ei ollut huonoinkaan, mutta sai sekin mennä. Niko ja tekopyhä Andreashan luulevat, että ovat talon kiinnostavimmat tyypit (edellisten tippuneiden lisäksi) vain siksi, kun sattuivat kuulumaan samaan kuppikuntaan ja ovat kokoajan äänessä. He ovat yhä johtohahmoja siellä jopa omasta mielestään, ja just siks heidät tulisi äänestää sieltä pois. Kukaan ei oo korvaamaton.

Sitten ois kiinnostavaa nähdä, miten se muu porukka alkaisi tulla paremmin persoonina esiin. Veikkaanpa, että Tero olisi silloin seremoniamestarina. Tero on omituisella huvittavalla tavallaan älykkö, ja kiinnostava tyyppi.

No Nikon ja Cherillyn haluan viipyvän talossa kuitenkin pitkään, että säilyy se tietynlainen jännite. Ja Mariannen (Teron takia).

Itkupilli Andreas pitäis saada nyt äkkiä sieltä hiiteen, niin olisi kiva nähdä minkä roolin Niko ottaisi sitten, ja keiden kanssa olis jne. Asetelma muuttuisi.

Myös Harrin paluu ois toivottavaa, ja ehkä vielä yksi uusi henkilö.
6281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä kanssasi. Mä tykkään nimenomaan Nikosta ja Andreaksesta. Jos jotkut ovat hiljaisempia, kuin toiset, se on heidän asiansa. Niko ja Ade ovat talon hauskimmat miehet. heidän tulisi ehdottomsto olla finaalissa. Cherylistä en ole tykännytollenkaan, en kertaakaan. Olenkin joka päivä laittanut C:n inhokiksi. jotenkin tympii niin itsevarma ihminen, olevinaan niin fiini neiti, ei koskaan edes piereskele. Yök, mikä eukko.

Äänestä
  • Nikokin on finaalissa.

    Äänestä


  • Mun mielipide on, että Anders hittoon esittämästä mukavaa. Ja sun pitää olla samaa mieltä kun minä.

    Äänestä

nähdä mitä tapahtuisi kun heidän pillipiiparinsa lähtisi pois, siis andreas joka saa heihin toimintaa sekä hyvässä että pahassa, hyvinhän siellä showta vetää, mutta heti kun miehen, siis pojan ilkeämpi puoli pistää esiin ja mollaa tai nauttii toiselle tapahtuneesta vahingoniloineen, alkaa selkäpiitä karmimaan ja se lapsenomainen lässytys PK-huoneessa, "bik bothel on meitin mielest parast" ja karmea tekohymy päälle.

Hänen lähtönsä myötä pitäisi asetelmat muuttua kokonaan ja varmasti ryhmä tiivistyisi entisestään ellei nyt tämän kaksikon edessä perääntymisen myötä tapahtunut arkuus valtaakin alaa eikä kukaan enää uskaltaisi ns.vetää tilanteita jos se sujuva ryhmähenki ei tulekaan. Siellä on passivoiduttu aivan liikaa näiden kahden edessä ja andreas tuntuu tämän kyllä aistivan ja tietää että nyt voi jo aivan avoimesti vedättää muita vihjailemalla sitä sun tätä ja varmaan tuollaiset pässit menevät mukaan

on tehty klassinen kuvio, osoitetaan "valtaa" pilkkaamalla ja syrjimällä avoimesti jotain epäsuosittua ja saatu ryhmä sekä taakse että pelokkaaksi heitä vastustamaan, niin joukkosieluiset ovat heti ryömimässä, vaikka heille itselleen olisi parempi ajatella vähän pidemälle ja nähdä tälläisen läpi.

Nyt kun teroa on savustettu monella tapaa, uskaltaa hän nyt paremmin olla oma itsensä ja äänessä, niin voi hyvinkin olla että hän saisi entistä enemmän tilaa, mutta tuskin saa siihen tilaisuutta. Munkin mielestä andreas on tehnyt tehtävänsä, näyttää vetävänsä ryhmää yhteen hullutteluillaan vaikka tarkous on hajottaa sen todellinen yhtenäisyys seläntakana vihjailuilla ja mustamaalamisella, pelon lietsontaa ja harva epäkypsä sellaista pystyy vastustamaan,

miakin oli täysin vedätettävissä ja itkee varmaan nyt miten mainekin meni kun tuli juoruämmäksi ja paskanjauhaksi poikien vanavedessä, jos olisi vähän älliä ollut päässä ei olisi kuppikuntaan mennyt, mutta näinhän ne miinat rakentuu kun luulee "parempien ja voimanelikon" näyttävän tasaisemmille, vaikkei tasaisemmat vaan ole päässeet vauhtiin, hopi hopi heille, olisi kyllä korkea aikaa muiden aktioitua tai saavat myöhemmin katkerasti katua, kun näkevät miten heidät saatiin joukkopainostuksella myötämielisiksi ja tyhmiksi.

Äänestä
  • Andreas ja Niko elävät tuolla talossa tavallaan toistensa kautta. Korttitalo kaatuu, jos heistä toinen poistuu. Silloin toisen on haettava taas asetelmansa uudelleen. Se olisi mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.

    Tero on suosikkini, ja on Mariannelle selvästi tärkeä ihminen, joten hänenkin toivoisin olevan talossa mahollisimman pitkään. On hauskaa seurata heidän omituisen suhteensa kehittymistä vielä ties miksi. Pinnan alla tapahtuu koko ajan.

    Cherrylin haluaisin säilyvän siellä mahdollisimman pitkään, mutta en voittavan kuitenkaan, koska hän on ilmeisen varakas, ja joku muu siinä mielessä ansaitsisi sen voiton, siis ne rahat. Muutoin pidän kyllä Cherilistä.

    On kyllä kieltämättä niin, että Niko, Andreas, Cherryl, Tero ja Marianne ovat nyt ne keskeisimmät henkilöt talossa. Ja Johankin kai vielä mukaanlukien, mutta nää "uudet" tulokkaat eivät ole oikein saaneet vielä itseään kunnolla esiin. Jari-Matti on mukava ja tavallinen, mutta tuskin tulee räväyttämään kummemmin. Antti taas on "pelimies" naisten suhteen. Hyvässä mielessä. Anniina ja Tuuli on ihan ok, ja nostavat pikkuhiljaa itseään esiin.

    Andreaksen tai Nikon pikainen poistuminen talosta olisi piristävää. (Mutta ei molempien.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku brother kirjoitti:

On hyvä, että Mia ja Maria ovat jo sentään ulkona. (Manta nyt tosin oli "pihalla" kokoajan).
Oli tärkeää saada revittyä auki tämä "voimanelikko", joka on dominoinut ja pyörittänyt koko ajan tätä kuviota siellä talossa. Vienyt tilan muilta.

Vielä pitäisi saada ulos Andreas ja Niko. Maria loi taloon kitinällään negatiivista energiaa, ja tunnelma parani heti, kun *Manta* häipyi sieltä dominoimasta.

Mia ei ollut huonoinkaan, mutta sai sekin mennä. Niko ja tekopyhä Andreashan luulevat, että ovat talon kiinnostavimmat tyypit (edellisten tippuneiden lisäksi) vain siksi, kun sattuivat kuulumaan samaan kuppikuntaan ja ovat kokoajan äänessä. He ovat yhä johtohahmoja siellä jopa omasta mielestään, ja just siks heidät tulisi äänestää sieltä pois. Kukaan ei oo korvaamaton.

Sitten ois kiinnostavaa nähdä, miten se muu porukka alkaisi tulla paremmin persoonina esiin. Veikkaanpa, että Tero olisi silloin seremoniamestarina. Tero on omituisella huvittavalla tavallaan älykkö, ja kiinnostava tyyppi.

No Nikon ja Cherillyn haluan viipyvän talossa kuitenkin pitkään, että säilyy se tietynlainen jännite. Ja Mariannen (Teron takia).

Itkupilli Andreas pitäis saada nyt äkkiä sieltä hiiteen, niin olisi kiva nähdä minkä roolin Niko ottaisi sitten, ja keiden kanssa olis jne. Asetelma muuttuisi.

Myös Harrin paluu ois toivottavaa, ja ehkä vielä yksi uusi henkilö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu