Hei,
kirjoitin erääseen aikaisempaan viestiin vastaukseksi tämän saman tekstin mutta laitoin tämän vielä omaksi ketjukseen, koska olen todella avun tarpeessa ja toivon, että joku viisas tämän lukisi.
Olen kohta kolmekymppinen nainen joka tuli vuosia sitten törkeästi petetyksi puolisonsa taholta, petetyksi ja valehdelluksi päin naamaa. Silti halusimme vielä yrittää uudestaan, halusin yrittää antaa anteeksi ja unohtaa. Mutta eihän se niin käynytkään. Näiden vuosien aikana koko tapahtumien rumuus on vasta pikku hiljaa saanut oikeat mittasuhteet totuudenrippeiden tipahdellessa syliini, ei tosin miehen taholta vaan muualta.
Nyt yli neljä vuotta kulunut tapahtuneesta, meillä on pieni lapsi ja toinen tulossa, nyt tilanne se että kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Mies ei ole jäänyt uudelleen kiinni pettämisestä, valehtelusta kylläkin. Vähän väliä jokin asia herättää menneet luurangot henkiin, esimerkiksi se kun hän lähtee viihteelle, enkä pysty luottamaan mieheeni. Niin monet riidat on riidelty aiheesta, mies syyttää minua siitä etten pysty unohtamaan menneitä vaan jankkaan niistä, vannoo ettei petä mutta toisaalta sanoo että olisi jo lähtenyt jos ei lasta olisi. Ymmärrän kyllä hyvin hänen turhautumisensa, en vain mitenkään saa nipistettyä suutani kiinni vihan puskiessa päälle.
Haluaisin niin unohtaa, elää normaalia elämää ja nauttia perheestämme, tuntuu että tämä ahdistus pilaa kaiken. Haluaisin lapsillemme onnellisen ja ehjän kodin, mutta vaikka kuinka yritän, olen vain tämä katkera paskiainen. Tapahtuma jätti todella syvät arvet, pelkään vain koko ajan tulevani uudelleen petetyksi vaikka haluan luottaa, tavallaan yritän koko ajan "ennakoida tulevaa pettämistä", en halua enää olla se luottavainen tyttönen jonka sydän särkyi. Mistä ihmeestä apua tilanteeseen? Miten voin päästä asiasta yli? Vai voinko mitenkään?
Kiitos kun jaksoitte lukea avautumiseni.
kirjoitin erääseen aikaisempaan viestiin vastaukseksi tämän saman tekstin mutta laitoin tämän vielä omaksi ketjukseen, koska olen todella avun tarpeessa ja toivon, että joku viisas tämän lukisi.
Olen kohta kolmekymppinen nainen joka tuli vuosia sitten törkeästi petetyksi puolisonsa taholta, petetyksi ja valehdelluksi päin naamaa. Silti halusimme vielä yrittää uudestaan, halusin yrittää antaa anteeksi ja unohtaa. Mutta eihän se niin käynytkään. Näiden vuosien aikana koko tapahtumien rumuus on vasta pikku hiljaa saanut oikeat mittasuhteet totuudenrippeiden tipahdellessa syliini, ei tosin miehen taholta vaan muualta.
Nyt yli neljä vuotta kulunut tapahtuneesta, meillä on pieni lapsi ja toinen tulossa, nyt tilanne se että kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Mies ei ole jäänyt uudelleen kiinni pettämisestä, valehtelusta kylläkin. Vähän väliä jokin asia herättää menneet luurangot henkiin, esimerkiksi se kun hän lähtee viihteelle, enkä pysty luottamaan mieheeni. Niin monet riidat on riidelty aiheesta, mies syyttää minua siitä etten pysty unohtamaan menneitä vaan jankkaan niistä, vannoo ettei petä mutta toisaalta sanoo että olisi jo lähtenyt jos ei lasta olisi. Ymmärrän kyllä hyvin hänen turhautumisensa, en vain mitenkään saa nipistettyä suutani kiinni vihan puskiessa päälle.
Haluaisin niin unohtaa, elää normaalia elämää ja nauttia perheestämme, tuntuu että tämä ahdistus pilaa kaiken. Haluaisin lapsillemme onnellisen ja ehjän kodin, mutta vaikka kuinka yritän, olen vain tämä katkera paskiainen. Tapahtuma jätti todella syvät arvet, pelkään vain koko ajan tulevani uudelleen petetyksi vaikka haluan luottaa, tavallaan yritän koko ajan "ennakoida tulevaa pettämistä", en halua enää olla se luottavainen tyttönen jonka sydän särkyi. Mistä ihmeestä apua tilanteeseen? Miten voin päästä asiasta yli? Vai voinko mitenkään?
Kiitos kun jaksoitte lukea avautumiseni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko koskaan harkinnut jotain ammatti-auttajaa.
Eli puhe terapiaa tai jotain .
Tuollainen tapaus ei ole mikää pikku-juttu. ja varmaan vaikea käsitellä .vaikka nyt anteeksi on antanutkin puolisolleen..olisi syytä puhua jonkun ulkopuolisen kanssa.
jo lastenkin vuoksi on hyvä jos saisit tasapainon ja mielenrauhan takaisin.
asiat vaan mutkistuu ,kun niitä pitää hautoa sisällään.
Mun mielestäni sun kannattaisi mennä terapiaan keskustelemaan tunteistasi, mieluiten yhdessä miehesi kanssa. Voisitte molemmat kertoa siellä tunteitanne ulkopuolisen läsnäollessa.
Petetyksi joutuminen on vaurioittavaa ja kuten sinun tapauksessasi, se saattaa jäädä vuosiksi varjostamaan elämää. Jos mies ei lähde terapiaan, mene ainakin sinä.
Minä myös kaipaisin apua mustasukkaisuuteeni. Käyn jo pitkässä psykoterapiassa ja lääkkeitäkin olen syönyt. Mustasukkaisuuteen en ole vielä saanut apua ja olen todella epätoivoinen ja mietin tämän vuoksi itsemurhaakin. Suhdettamme tämä asia kuorimittaa todella paljon. Kiitollisena lukisin kokemuksia, miten selvitä mustasukkaisuudesta, joka omalla kohdallani on edennyt sairaalloiseksi asti.