vielä yksi runo syksyn kauneudesta,

29. 9. 08.


Kohta metsät ovat taas taittaneet lehdet yltään
ja peittäneet maan
hehkuvilla
niin nopeasti haalistuvilla väreillään

Lehtipeiton laskoksissa asuu tuhat muistoa
ja heittäytyessäni maan kahinaan
kasvoilleni
lehahtaa taas auki ja ylläni tanssii

Ilon ja itkun yltäkylläisyys,
tuhat kevättä jotka täyttivät sydämen kuplivalla ilolla
ja vaatteiden läpi jäätävä tuuli
joka kevääni murskaten pureutui ihmisyyteni ytimeen

Ja minä jouduin kysymään
kaiken tämän edessä
mikä todella on tärkeää
ja mikä kestää vielä sittenkin

Kun kaikki on pois

Kun olen poissa

Mikä jää jälkeeni
kun metsät eivät enää ole minulle
ja ajatukseni eivät väritä eivätkä maalaa
eivät käytä vuodenaikoja vertauskuvana niin kuin nyt käytän

Kun kaikki runot
fakta ja fiktio
antropomorfismi
faktio

Vaikenevat ikuisiksi ajoiksi

Nostan kasvoni lehtikasasta
ja hymyilen
syksyisen lehtipeiton laskoksista
olen löytänyt salaisuuden

Oho, tulipa runollisesti

Anyway:
sittenkin vielä jää
rakkaus - vuodenajoissa, jotka tulevat ja menevät
se on ja kutsuu syliinsä

Kevään ja syksyn vaihteluissa
jokaista
elämän tarkoitusta kyselevää
ajatustensa ja tarpeidensa kanssa kulkevaa

Ja metsien pudottaessa lehtiään
jotka kohta menettävät värinsä niin kuin muistan niiden tehneen
aikaisempinakin syksyinä
laulan rakkaudesta joka on katoamaton

Enemmän kuin ihmisen rakkaus
enemmän kuin faktan ja fiktion leikki
enemmän kuin antropomorfismi ja enemmän kuin
idealismi ja realismi ja enemmän kuin

Faktio

Rakkaudesta

Joka kantaa meitä
alusta loppuun saakka jos vain
annamme sen kantaa meitä
niin kuin maa kantaa värikkäät ja värinsä menettäneet

Rakkaudesta joka ilmaisee itseään kaikessa siinä
mikä rakkaudessamme on puhdasta ja aitoa
uhrautuvaa
epäitsekästä ja todellisuudelle alistuvaa

Kaikessa siinä
kivun ja luopumisen tuskankin läpi
soi kaunis laulu -
laulu joka on enemmän kuin mitkään sanat

Sitä laulua kuunnellen
on niin hyvä painaa päänsä
ja sanoa hyvästi
minä lähden mutta toiset tulevat kulkemaan

Niin kuin
minäkin kuljin metsän läpi
omia ajatuksia kantaen
hapuillen

Ehkä toivoen
niin kuin minäkin hymyillen toivoin
että esiripun laskeutuessa
tapaisimme ylhäällä

Tarkoitan:

Jossain siellä missä on rakkauden alkulähde
todellisuus
minkä voimme jo nyt
aavistaa

Hiljaisina iltoina
pyyteettömien katseiden pudotessa toisiinsa
sormien solmiutuessa sormien lomaan
kun putoavat ja pudonneet lehdet tanssivat maan povella