Popedan uusimmasta...

Mute paskajärvi

Odotusko palkittu? EI!!
Ö-luokan pellerokkia mikä sijoittuu johonkin sleeppareitten ja raggars-yhtyeen välimaastoon.
Hurja pettymys. Mitä muut ovat mieltä?

8

992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä vaan

      Paten ääni kuulostaa vahvalta, freesiltä, puhtaalta ja miehekkäältä, Costin kitarat soi hienosti ja rumputyöskentely&melodiat on onnistuneet samoin urkusaundi&soitto on mahtavaa... Monessa biisissä on hyvä/erinomainen melodia ja tarttuva riffi&kertosäe ja sopiva biisin kesto minuutteina.

      Periaatteessa ainakin paras, ehyin ja tasapainoisin Popeda levy ainaskin 2000-luvun Popedan tuotoksista. Aineksia hyvään myyntiin ja Popedan saralla klassikkolevyksi.

      Jossain biiseissä olis toki voinut olla enemmän munaa soundeissa ja taustalaulut on jollain levyillä vedetty vielä paremmmin kuin tällä uudella.

      Levyn 12:sta biisistä ekat kahdeksan on ihan hiton hyviä mutta loput neljä on sellaisia keskitason Popeda kappaleita. Esim Ikurilainen uimapatjan tervauslaulu on sellainen täytepala: sanat tökeröt ja biisi jotenkin löysähkö vaikka melodia periaatteessa ok.

      Juntissa periaatteessa hauskat&nokkelat sanat mutta ne shailalai ja duiduidui taustakuorot tökkii ja vaikka biisi on hauska niin sen huumori ei ei kolahda kuten Kai kappaleessa. Kaissa on hyvä melodia ja nokkelat sanat ja hauska tarina mutta jotenkin se kuulostaa sellaiseelta vitsiltä.

      JK:n bluesissa on hieno urkusoundi ja raskas hautajaismainen riffi ja ihan hyvät sanatkin mutta ei kuitenkaan oo niin hyvä kuin kahdeksan ekaa biisiä.

      • Mä vaan

        Parhammat ehkä nää

        Elän itselleni

        Kuutamohullu

        Lentolupakirja

        Allright

        Huhhahhei

        Rio de Janeiro

        Aino


        Muutenkin erinomaisen hyvä levy...

        Odotin muutaman etukäteen kuullun kappaleen perusteella että levy ois enempi sellainen synkähkö&raskassoundinen tyyliin Kaasua, Pohjantäden alla, Harasoo...

        Uusin on enemmän linjoilla 500CC, Häkää, Just! ja Kans`an Popeda eli semmoista melodista poprockia heavymausteilla....Jotkut biisit muistuttaa jopa hieman ekan levyn Popeda:Popeda maailmaa/Mustat enkelit levyn hauskimpia ralleja, esim Kai ja Juntti.

        Mainio toki on tuo uutukainen.

        Monen sellaisen mielestä joka ei ole koskaan digannut, arvostanut tai sietänyt Popedaa tuo on bändin paras ja fiksuin&älykkäin ja järkevin ja yksinkertaisesti paras tuotos. Monen pitkäaikaisen fanin ja ns. tosifaninkin mielestä jos ei paras niin ainakin Top 3:seen sijoittuva Popeda-lätty. ja monen mielestä ainakin 2000-luvun paras Popeda levy.

        Jos sopii niin millainen Popeda levy olis ollut hyvä/millaista odotit?

        Kaasua.. tyylinen? Uusi Harasoo tai Pohjantähden alla?

        Jatkumoa Häkää levylle?

        Samaa sarjaa kuin Svoboda/H.Ö.N.Ö?


      • Mä vaan
        Mä vaan kirjoitti:

        Parhammat ehkä nää

        Elän itselleni

        Kuutamohullu

        Lentolupakirja

        Allright

        Huhhahhei

        Rio de Janeiro

        Aino


        Muutenkin erinomaisen hyvä levy...

        Odotin muutaman etukäteen kuullun kappaleen perusteella että levy ois enempi sellainen synkähkö&raskassoundinen tyyliin Kaasua, Pohjantäden alla, Harasoo...

        Uusin on enemmän linjoilla 500CC, Häkää, Just! ja Kans`an Popeda eli semmoista melodista poprockia heavymausteilla....Jotkut biisit muistuttaa jopa hieman ekan levyn Popeda:Popeda maailmaa/Mustat enkelit levyn hauskimpia ralleja, esim Kai ja Juntti.

        Mainio toki on tuo uutukainen.

        Monen sellaisen mielestä joka ei ole koskaan digannut, arvostanut tai sietänyt Popedaa tuo on bändin paras ja fiksuin&älykkäin ja järkevin ja yksinkertaisesti paras tuotos. Monen pitkäaikaisen fanin ja ns. tosifaninkin mielestä jos ei paras niin ainakin Top 3:seen sijoittuva Popeda-lätty. ja monen mielestä ainakin 2000-luvun paras Popeda levy.

        Jos sopii niin millainen Popeda levy olis ollut hyvä/millaista odotit?

        Kaasua.. tyylinen? Uusi Harasoo tai Pohjantähden alla?

        Jatkumoa Häkää levylle?

        Samaa sarjaa kuin Svoboda/H.Ö.N.Ö?

        muita referoiden/lainaten

        JK:N Blues helvetin heino slovari, kuten myös Allright

        Elän itselleni kappaleen odotan saavan radio soittoa kuten myös huhhahhei ja lentolupakirja biisien. Aino on tuhat kertaa parempi kuin kokoelmalla, selkeästi huomaa että on soitettu uudestaan uudella kokoonpanolla ja Karmila miksannut. On kyllä hieno & hauska levy.

        Täysin samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa!


      • Mä vaan
        Mä vaan kirjoitti:

        muita referoiden/lainaten

        JK:N Blues helvetin heino slovari, kuten myös Allright

        Elän itselleni kappaleen odotan saavan radio soittoa kuten myös huhhahhei ja lentolupakirja biisien. Aino on tuhat kertaa parempi kuin kokoelmalla, selkeästi huomaa että on soitettu uudestaan uudella kokoonpanolla ja Karmila miksannut. On kyllä hieno & hauska levy.

        Täysin samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa!

        tällä foorumilla joten linkitän sen tähän

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000001340&posting=22000000037985839

        Lisää vaan kommentteja ja arvosteluja levystä kiitos...


    • Nysiwoffin Reiska

      Eh, tuota....tietääkseni te ette ole mikään musiikkikriitikko...

      • koa

        Jokaisellahan on omat mielipiteensä..
        Mitä kriitikoihin tulee, en tiedä välittääkö varsinkaan popeda- fanit niistä..
        Hyvin usein kriitikot antaa negatiivista palautetta arvosteluistaan, vaikka suurin osa ihmisistä on täysin eri mieltä..


    • popedafani

      höpise,nuo biisit toimii keikalla tosi loistavasti.
      Käväise kuuntelemassa ja anna sitten vasta uusista kipaleista kritiikkiä.

      Mä olen ollut ja kun sen tietää mimmonen livebändi Popeda on niin kuultuaan uudet biisit siellä,niin käsitys muuttuu.TOIMII ja HYVIN..

    • Siankorvaa ja raanavettä

      Olen senverran samaa mieltä kanssasi että hieman pettymys tämä uusin Popedan levy kokonaisuutena on! Jotenkin liikaa mukana sellaisia "höttö-täyte- mitäänsanomattomia" -biisejä? Enempi olis saanu olla sellasia tarttuvia ja mieleenjääviä "ässä"-rokki-biisejä! Levyn viisi ekaa biisiä kuutamohullu on ihan okei. Levyn muita biisejä en jaksa kuunnella, ei vaan iske!!

      Toisaalta jos ajatellaan, niin koska Popedan levyt olis ihan kokonaan olleet täydellisiä? Siellä on useasti ollut mukana sellaisia tosi paskoja täytebiisejä jotka aiheuttavat kuuntelijassa syvää myötähäpeää...

      Mutta keikolla Popeda kyllä osaa rokata ja hoitaa "homman kotiin"! Yksi harvoja suomirokki bändejä jotkaa tietää vielä mitä on Rock'n'Roll!! Itse menen aina mielelläni Popedan keikalla koska se ei ainakaan ole muuttunut iskelmähumppabändiksi niinkuin esim. Olli Lindholmin YÖ!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe