Lakihanke on jaettu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäiseen kuuluu käsiaselupien saannin tiukentaminen ja hakijoiden terveydentilan valvonta. Ensimmäinen vaihe on määrä saada eduskuntaan ensi keväänä 2009 ja toisen vaiheen vuonna 2011. Aselakia uudistavan hankkeen toimikausi on 29.9.2008-28.2.2011.
Aselaki valmis vuonna 2011
Tällaista Suomessa
269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hankkeen aikataulusta todella huomaa että se hoidetaan kiireellisenä???? Kai se on vähän asiasta kiinni. Rankka LVV-laki ei kestänyt kuin pari viikkoa, kun se piti saada valmiiksi ennen euhun liittymistä.
muita lakeja on pykätty nopeasti?
Joo, tuntuu olevan prioriteeteista kiinni. Ja niitä tehdään selväksi parhaillaan.