Minne ovat kiittäjät kadonneet?
Entisinä aikoina näitä kiittäjiä oli paljonkin seuroissa.
Mun seuroissa käynnit jäi 70-80 luvun tuntumassa, kun minut erotettiin rauhanyhdistyksestä. Muistan kuitenkin vielä lapsuusajan ja nuoruusajan lestadiolaisseurat, joissa näitä kiittäjiä saattoi olla useitakin.
Pitkän tauon jälkeen rohkenin ulkopuolisena mennä rauhanyhdistyksen seuroihin, mutta seurasalissa ei ollut ainuttakaan kiittäjää.
Onko tosi, että kiittäjät ovat vaienneet?
Ja miksi? Heräsi epäilys, onko oikea usko kuollut kokonaan viime hajaannusten jälkeen.
Entisinä aikoina näitä kiittäjiä oli paljonkin seuroissa.
Mun seuroissa käynnit jäi 70-80 luvun tuntumassa, kun minut erotettiin rauhanyhdistyksestä. Muistan kuitenkin vielä lapsuusajan ja nuoruusajan lestadiolaisseurat, joissa näitä kiittäjiä saattoi olla useitakin.
Pitkän tauon jälkeen rohkenin ulkopuolisena mennä rauhanyhdistyksen seuroihin, mutta seurasalissa ei ollut ainuttakaan kiittäjää.
Onko tosi, että kiittäjät ovat vaienneet?
Ja miksi? Heräsi epäilys, onko oikea usko kuollut kokonaan viime hajaannusten jälkeen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitäpä ihmiset enää nykyseuroissa kiitäisivät?
Huutaisivatko he johtavien saarnamiesten nimiä vai kiitosta Jumalan Valtakunnalle?
Ai niin, onhan jolloinkin puhuttu Jeesusta ja ristinkuolemastakin mutta taitaa nämä televisio hommat ja kirkkokuorokiellot olla ensisijaisempia Jumalan lapsen kilvoittelussa.
aikoja sitten nuo kiittäjät vaimenivat. Syy on yksinkertainen. Heistä on jo aika jättänyt, eikä tänä päivänä ole enää ainuttakaan "alkuperäislestadiolaista". Lestadiolaisuudesta on enää vain rippeitä jäljellä, joista suurin on vanhoillislestadiolaisuus ja sekin kaukana alkuperäisestä lestadiolaisuudesta.
SRK:n 1970-luvun meininki tuhosi vapaan uskon. Jos ei, kuten SRK:n leivättömässä päydässä, ole mitään mistä kiittää, niin miksi kiittää?
Evankeliumi, kun se vapaasti ilman ehtoja saarnataan, synnyttää seurakunnassa myös kiitosääniä.
On olemassa lestadiolaisuuden osaryhmiä, joissa kiitosäänet ovat tavallisia. Esim. esikoislestdiolaiset ja toisaalta ns. sillanpääläiset (Suomen vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys). Myös ns. pikkuesikoisuudessa esiintyy iloliikutuksia.
SRK-lestadiolaisuudesta kiitosäänet pääosiltaan kaikkosivat 1970-luvun lopulla. Miksi kiittää Jeesusta, kun seurakunta on pantu Jumalaksi, ja Jeesustakin tärkeämmäksi?
Tuo armahdetun syntisen yksinkertainen kiitos Jeesukselle on tauonnut, koska seurakunta (lue:SRK) on tullut Jumalan sijaan.
Muistan nuoruudestani, ettei kotipaikkakunnallani ollut yksiäkään seuroja, joissa ei kiittäjiä ollut.
"SRK-lestadiolaisuudesta kiitosäänet pääosiltaan kaikkosivat 1970-luvun lopulla. Miksi kiittää Jeesusta, kun seurakunta on pantu Jumalaksi, ja Jeesustakin tärkeämmäksi?"
Olen samaa mieltä, ettei varautunut, pelokas ja uskostaan epävarma ihminen voi tulla liikutuksiin.
Tähän ilmiöön täysin itsestäänselvä syyllinen on heikkisaarilainen vl-opetus, joka lopetti uskomisesta kaiken vapauden ja ilon. Tilalle se opetus henkioppeineen ja hoitokokouksineen toi uskovaisten mieliin juuri pelon, varautuneisuuden ja epävarmuuden.
kuule kiitosääntä Jeesukselle SRK-väen seuroissa.Kun ei ole tosiaankaan mistä kiittää...Ei synny kiitosmieltä Jeesukselle, kun pitäisi sanoa "Herrat SRK:n olkaa kiitetyt".
Tätä on turha puolustella, että lopun aikana "veisuun tyttäret vaikenevat" (Biblia).Kyseinen Saarnaajan kirjan kohta, luku 12 kuvaa, ihmisen vanhenemista, ei lopun aikoja. Se alkaa ikämääritelmällä:"Muista Luojaasi nuoruudessasi..." ja kuvaa ihmisen vanhenemista.
Tämä on muuten esimerkki niistä raamatunkohdista, joita härskisti käytetään SRK-vanhoillisuudessa väärin.
>> SRK:n 1970-luvun meininki tuhosi vapaan uskon. Jos ei, kuten SRK:n leivättömässä päydässä, ole mitään mistä kiittää, niin miksi kiittää? >>
Niin. Kyllä sen aistii, missä on vapaata uskoa. Nykyisessä v-lestadiolaisuudessa vapaasta uskosta ei ole enää tietoakaan. 1970-luvulla vallinneet väärät henget ovat saaneet tuhoa aikaan lestadiolaisuudessa. Tiettävästi ainutkaan lestadiolainen suunta ei pysynyt elävässä uskossa, vaan kaikki eksyivät.
Mutta emme me tuomitse vaan Jumala.
Valitettavasti vapaata uskoa esiintyy tänäpäivänä lähinnä vapaissa suunnissa. Siellä kiitetään tänäkin päivänä. Vanhoillislestadiolaisten nykyseurat ovat aika kuolleita tapahtumia siinä mielessä, että seurakunta näyttää olevan hyvin passiivinen koko seurojen ajan. Ainoastaan käsien nostelu on säilynyt, mutta sekin on nykyään vain lähinnä tapa. Ei enää vapaasta uskosta kumpuavaa.
Moni vanhoillislestadiolainen on tapojensa orja. Vapaa uskominen on tukahdutettu lukuisien ohjeiden ja sääntöjen alle.
suuntien seuroissa? Miten niissä?
Yhdissä esikoisten seuroissa Lahdessa. Ei kiittäjän kiittäjää. Yksi, mikä mua myös vierastutti siel, oli se, että luettiin Lars Levin vanhoja saarnoja aivan, kuin se olisi ollut aikojen Jumala. Lars Levi ei ollut sen kummempi ihminen kuin muutkaan, joten sitä ei pitäisi nostaa Jumalan asemaan.
Rauhansanan seuroissakin olen käynyt kahdesti. Missä oli kiittäjät. Missä oli nuoret. Vain jokunen vanhus ja nekin vain istuivat.
Tietääkseni ainakin isommissa esikoisten kokouksissa syntyy liikutuksiakin.
Ei edes kuulosta kovin luontevalta...
Itse muistan kuinka lapsena (70-luvulla) jokaikinen ilta nukkumaan mennessä olin ihan varma, etten näe seuraavaa aamua koska maailmanloppu tulee. Koko vl-yhteisö oli valjastettu pelottelemaan toisiaan maailmanlopulla, sielunvihollisella ja Jumalan vihalla.
Lapsi kasvaa kieroon sellaisessa ympäristössä. Itselläni on suurperhe, mutta lapseni eivät ole kuulleetkaan ("ehkä ensi yönä tulevasta") maailmanlopusta, koska lapsille sellaisesta on aivan turha (ja lähes rikollista) uhkakuvia maalata.
Ole kiitetty rakas Srk, ole kiitetty!
"Ei lakkaa kiitosääni Siionin laumasta, kun Yljän sydän hehkuu rakkauden tulesta.
Tää Yljän tunteminen kehoittaa kiitokseen, kun armon puhdas virta lämmittää sydämen.
Kiittääkää Karitsata, Siionin neitsehet! Karitsan veren kautta me oomme puhtahat."
Millä nyt suolataan? Kysyy Raamattu.
Omakohtainen usko valjähtyi seurakunnan nostamisessa elämän tarkeimmäksi asiaksi.
Ei ole enää mitää, mistä kiittää. Vanhoillislestadiolaisuuden keskuudessa masennus on yleistynyt kovasti. Monet joutuvat kokemaan henkistä väkivaltaa, puhumattakaan niistä äideistä, jotka joutuvat synnyttää yli omien voimavarojen.
Itse en koskaan kokenut oloani kotoisaksi ja vapautuneeksi vl:ien keskuudessa. Sain vain lahjaksi vaikean masennuksen ja elämänhaluttomuuden.
Näistäkö pitäisi sitten kiittää?
kun on turmelus riisuttu. Ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty." Sydämestä nousee kiitos lauluntekijän sanoin.
vaikka muuta uskotteletkin.