Valvontayritys

Onko Suomeen perustettu jo yksitysiä nopeudenvalvontayrityksiä ?

Valvontamaksu voisi olla ensi alkuun 500 euroa.

Autolijoita on helppo rahastaa Suomessa, sen ovat huomanneet valtiovalta ja vakuutusyhtiöt.
211118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Pitäisiköhän ehdottaa vaikkapa Sellon kauppakeskukselle, että voisivat värvätä vaikkapa nigerialaisen nopeussakkofirman pistämään muutaman (esimerkiksi 100 kpl) kamerapöntön pitkin poikin parkkihallia ja parkkihallin sisääntuloon sitten sopimusehdot, joissa yli 2 km/h nopeudesta veloitetaan vaikkapa 1000 euron valvontamaksu? Ylinopeushan on hurjan vaarallista etenkin tuolla parkkihalleissa, joissa kolareita sattuu yhtenään ja nopeusrajoitusten noudattaminen on nykytilanteessa yhtä tyhjän kanssa. Kuria ja järjestystä öykkäröiville asiakkaille!

Äänestä
  • Kauppakeskukset suunnittelee jo rankaisemista näpistyksistä.

    http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2008/09/yksityinen-rankaiseminen.html

    Ote: "Kauppakeskuksen tulee selvittää mahdollisuutta sopimusoikeudellisin keinoin karsia kauppakeskuksen alueella tapahtuvaa ilkivaltaa, häiriköintiä sekä näpistyksiä ja varkauksia. Poliisin ja vartijoiden toimet alueen rauhoittamiseksi on todettu riittämättömiksi. Yksityiset pysäköintivalvontayhtiöt käyttävät valvonnassaan konkludenttista sopimusmallia, jossa sopimus syntyy kuluttajan ja valvontayhtiön välille alueelle asetettujen kylttien ehtojen mukaisesti ilman erityistä tahdonilmaisua, kuten sopimuksen allekirjoittamista. Asiaa on käsitelty tuomioistuimessa jossa sopimusmallin syntyperuste on hyväksytty. Oikeus menettelyyn on katsottu olevan osa kiinteistönomistajan oikeutta määrätä alueensa käyttöehdoista. Lainvoimaista päätöstä asiassa ei ole. Mikäli menettely saa lainvoiman yksityisessä pysäköinninvalvonnassa, voitaisiin menettelyä soveltaa myös kauppakeskuksen sisätiloissa kiinteistön omistajan omistusoikeuden perusteella. Kiinteistönomistajalla olisi oikeudessa mahdollisesti vahvistettavan periaatteen mukaisesti mahdollisuus päättää alueensa käyttöehdoista sopimusoikeudellisin keinoin, vaikka muu lainsäädäntö voisikin asettaa rajoituksia toiminnalle. Sopimusehdot voitaisiin asettaa kauppakeskuksen sisääntuloväylille siten että ne ovat helposti luettavissa ja muodoltaan helposti ymmärrettävissä. Ehtojen sisällöksi määriteltäisiin erityinen kielto häiritsevään käyttäytymiseen, ilkivaltaan ja varkauksiin. Ehtojen rikkomisesta seuraisi rahallinen korvausvastuu kauppakeskukselle. Valvonta liitettäisiin osaksi vartioiden toimenkuvaa toimeksiantajan ja vartiointipalvelun välisten sopimusehtojen mukaisesti"

    Äänestä

Ennakoit tulevan tilanteen, jos hovioikeuden päätös on valvontayhiölle myönteinen. Se antaa ennakkotapauksen lakiin perustumattomasta valvontamaksusta. Se avaisi valtavat businessmahdollisuudet monella eri saralla. Nopeuden valvonnasta tv-lupien valvontaan. Vain mielikuvitus on rajana.

Äänestä
  • Meidän sääntöjä noudattavien maksut nousevat, kun suuri osa luistelee ilman lupia kymmenet vuodet.
    Valvonnan yksityistäminen on kaikkien etu!

    Äänestä

  • Voi sitä onnen päivää, kun huoltomies voi läppäistä pelastustieltä (porraskäytävästä) löytämäänsä lastenvaunuun perintäkelpoisen valvontakasun. Pian on hänellä leivän päällä muutakin kuin ylähuuli.

    Äänestä

  • L.Uvanmaksaja kirjoitti:

    Meidän sääntöjä noudattavien maksut nousevat, kun suuri osa luistelee ilman lupia kymmenet vuodet.
    Valvonnan yksityistäminen on kaikkien etu!

    Misät sinä tuon keksit, että jos noudatat sääntöjä, sinua sakotetaan enemmän? Niin ei voi olla edes periaatteessa.

    Maksu on mikä on, vika on tosin siinä, että firma on anastanut rangaistusvallan itselleen ja arponut siihen samansuuruisen maksun kuin julkinenkin valta.

    Johan se voitoista näkyy, että tuossa tarkoituksessa maksu on kohtuuton.

    Äänestä

  • päivä... kirjoitti:

    Voi sitä onnen päivää, kun huoltomies voi läppäistä pelastustieltä (porraskäytävästä) löytämäänsä lastenvaunuun perintäkelpoisen valvontakasun. Pian on hänellä leivän päällä muutakin kuin ylähuuli.

    Eikä tarvitse enää naapureiden biletystäkään kuunnella. Senkus käy heittämässä valvontamaksun postiluukusta.

    Äänestä

  • liity toisiinsa kirjoitti:

    Mutta jos tuomio muuttuu hovissa, avaa se markkinat kaikenlaisten valvontamaksujen perintään. Ei siinä sääntöjä tai moraalia kysytä. Onhan hovin ennakkotapaus.

    Äänestä

  • liity toisiinsa kirjoitti:

    Misät sinä tuon keksit, että jos noudatat sääntöjä, sinua sakotetaan enemmän? Niin ei voi olla edes periaatteessa.

    Maksu on mikä on, vika on tosin siinä, että firma on anastanut rangaistusvallan itselleen ja arponut siihen samansuuruisen maksun kuin julkinenkin valta.

    Johan se voitoista näkyy, että tuossa tarkoituksessa maksu on kohtuuton.

    Mistä sinä tuon keksit, että sakotetaan enemmän?
    Kirjoitin että maksamme enemmän. Ja siis TV-luvista nyt puhutaan. YLE kerää tietyn väkimäärään suhteutetun potin katsojilta. Mitä vähemmän maksajia, sitä enemmän maksettavaa/luvanhaltija. Näin yksinkertaista tämä.

    Äänestä

  • L.Uvanmaksaja kirjoitti:

    Mistä sinä tuon keksit, että sakotetaan enemmän?
    Kirjoitin että maksamme enemmän. Ja siis TV-luvista nyt puhutaan. YLE kerää tietyn väkimäärään suhteutetun potin katsojilta. Mitä vähemmän maksajia, sitä enemmän maksettavaa/luvanhaltija. Näin yksinkertaista tämä.

    Mitä enemmän maksajia on tv-maksulla, niin sitä enemmän tulee yhtä kohden maksettavaa.

    Näinhän se menee, eli vähän maksajia=vähän maksua, paljon maksajia=paljon maksua

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Mitä enemmän maksajia on tv-maksulla, niin sitä enemmän tulee yhtä kohden maksettavaa.

    Näinhän se menee, eli vähän maksajia=vähän maksua, paljon maksajia=paljon maksua

    Näköjään.

    Äänestä

  • Loogikko Ovimikko kirjoitti:

    Näköjään.

    Oletetaan että vuodessa pitäisi johonkin asiaan saada 100€ yhteensä.

    Jos maksajia olisi 1, olisi summa 100€, jos kaksi, niin 50€, jos 20, niin 5€ jos 200, niin 50c.

    Luulisi että TV-maksujen kanssa olisi sama logiikka, mutta kun ei ole, mitä enemmän on maksajia, sitä suurempi se maksu on yhtä kohden, tämähän on jo monena vuotena tapahtunut, eli maksajia tullut lisää, ja maksu lisääntynyt...

    vuodesta toiseen? Eihän maksajien maksukykykään pysy. Ehkäpä ohjelmat muuttuvat vuosi vuodelta tasokkaammiksi jolloin veloitus nousee myös.

    Äänestä

  • Loogikko Ovimikko kirjoitti:

    vuodesta toiseen? Eihän maksajien maksukykykään pysy. Ehkäpä ohjelmat muuttuvat vuosi vuodelta tasokkaammiksi jolloin veloitus nousee myös.

    Kyllä se summa aika tarkkaa on sama, mutta tottakai jos on enemmän maksajia, tulee myös maksun olla suurempi, jolloin saadaan enemmän voittoa.

    Loogista

    Äänestä

  • päivä... kirjoitti:

    Voi sitä onnen päivää, kun huoltomies voi läppäistä pelastustieltä (porraskäytävästä) löytämäänsä lastenvaunuun perintäkelpoisen valvontakasun. Pian on hänellä leivän päällä muutakin kuin ylähuuli.

    Juu ja talonyhtiöt voi lisätä järjestyssääntöihin pykälän "sääntöjen vastaisesta toimminnasta veloitetaan valvontamaksu". Siitä vaan valvontamaksu kouraan jos naapurin teini soittaa rokkia vielä illalla kymmenen jälkeen.

    Äänestä

  • heinänteko kirjoitti:

    Näinhän se menee. Nyt ideoimaan uusia valvontamaksuideoita. Ensi kuussa näemme sitten, voiko niitä toteuttaa oikeasti.

    Äänestä

  • heinänteko kirjoitti:

    Juu ja talonyhtiöt voi lisätä järjestyssääntöihin pykälän "sääntöjen vastaisesta toimminnasta veloitetaan valvontamaksu". Siitä vaan valvontamaksu kouraan jos naapurin teini soittaa rokkia vielä illalla kymmenen jälkeen.

    Johan se on oikeudessa todettu että rangaistusluontoisia maksuja saa määrätä vain poliisi tai pysäköinninvalvoja.

    Eli firmalla/yksityisellä ei ole sen enempää oikeutta ranagista pysköinnistä kuin muustakaan rikkeestä

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Johan se on oikeudessa todettu että rangaistusluontoisia maksuja saa määrätä vain poliisi tai pysäköinninvalvoja.

    Eli firmalla/yksityisellä ei ole sen enempää oikeutta ranagista pysköinnistä kuin muustakaan rikkeestä

    Jos hovi päättää, että onnistuu, niin sitten se onnistuu. Ei sen tueksi lakia tarvita, kun on hovin ennakkotapauspäätös.

    Äänestä

  • prius kirjoitti:

    Eikä tarvitse enää naapureiden biletystäkään kuunnella. Senkus käy heittämässä valvontamaksun postiluukusta.

    Laitatko yhteystiedot niin saan kirjoitusmaksun; 40 EUR -oikeaan osoiteeseen.

    Veloitan IP osoitteen ja sen perusteella selvitetyn henkilöllisyyyden ja laskutusosoitteen selvittämisestä 50 EUR.

    Kannattaa toimia nopeasti, aloitan selvitystyön klo 15:00 tänään jos vaatimaani vastausta ei kuulu.

    Muista, että sinua sitoo konkludentti sopimus kanssani.

    Äänestä

  • ettei onnistu, jos kirjoitti:

    Jos hovi päättää, että onnistuu, niin sitten se onnistuu. Ei sen tueksi lakia tarvita, kun on hovin ennakkotapauspäätös.

    Laitatko yhteystiedot niin saan kirjoitusmaksun suuruudeltaan 40 EUR, oikeaan osoiteeseen.

    IP osoitteen ja sen perusteella selvitetyn henkilöllisyyyden ja laskutusosoitteen selvittämisestä veloitan 50 EUR.

    Kannattaa toimia nopeasti, aloitan selvitystyön klo 15:00 tänään jos vaatimaani vastausta ei kuulu.

    Muista, että sinua sitoo konkludentti sopimus kanssani.

    Äänestä

  • Konlurentti kirjoitti:

    Onneksi Suomessa vielä on sinun asiasi todistaa, että välillämme on sopimus, jonka perusteella olet laskuasi lähettämässä. Eli, eipä tipu rahoja näillä näytöillä.

    Katsotaan sitten ensi kuussa, vieläkö laki menee hovin ennakkopäätöksen ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liikeidea kirjoitti:

Onko Suomeen perustettu jo yksitysiä nopeudenvalvontayrityksiä ?

Valvontamaksu voisi olla ensi alkuun 500 euroa.

Autolijoita on helppo rahastaa Suomessa, sen ovat huomanneet valtiovalta ja vakuutusyhtiöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu