Kalevan mukaan ministeri Pekkarinen ei lämpene ajatukselle perustaa TEKESin yksikkö Ouluun. Muistelen että aiemmin on sekä tätä nimenomaista että hajasijoittamista muutoinkin vaalittu keskustan piirissä lämmöllä.
Toisaalta jo viime joulun aikaan taisivat mm. ktm:n demarivirkamiehet torjua ajatuksen TEKESin Oulun filiaalista. Ja kas kummaa:
Pekkarinen arvioi Tekesin Oulun-yksikön perustamisen "apteekin hyllyltä" löydetyksi helpoksi ja vanhakantaiseksi ratkaisuksi. Pekkarisen mielestä suomalaiseen huippuosaamiseen perustuvan kilpailukyvyn kehittymistä ei turvata pelkästään yhdellä uudella vanhojen rakenteiden lisäyksiköllä: "Se olisi liian helppoa." (Kaleva HTF 14.10)
Ministeri Pekkarinen näyttää lausunnon perusteella valjastaneen ylivertaiset selittäjänkykynsä nyt sdp:n palvelukseen. Selvää on, että TEKESin Oulun yksikkö ei sovi sdp:n pirtaan, monestakin syystä. Vähin ei ole tutkimusrahaviran keskitetty kontrolli.
Eikö ministeri olekaan Päällikkö ministeriössään (tähänhän sisäministeriön nimitysasiassa viitattiin) vaan tehdään kuten sdp sanoo? Vai koskeeko ehdoton päällikkyys (ja muut hallituksen käytössäännöt) vain sdp:n hallitsemia ministeriöitä?
Ville Itälän poliittinen itsemurhapuhe näyttää sisältävän yhden totuuden: keskusta on sdp:n sylissä, tai ministeri Pekkarisen tapauksessa: taskussa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Erinomaiset mahdollisuudet ajaa Keskustan omaa politiikkaa heitetään pois olemalla SDPn tai Kokoomuksen taskussa.
Näin asia tuntuu olevan myös GTKn osalta. Voidaan kysyä onko hän päällikkö omassa ministeriössään.
Vanhanen varmaan käskenyt ruveta yhteistyökykyiseksi poliittisen julistuksensa mukaisesti.