Päänsilitystä tarjotaan kaikille yhteiskuntarauhaa rikkoneille "rangaistukseksi" teoistaan, myös poliitikoille. Ihmisten asenne on muuttunut "mulle kaikki heti" ja "ei kuulu minulle, ei kiinnosta" tyyppiseksi. Ei ole enään mahdollista välittää ympäristöstään, eikä muista ihmisistä, kuin lakien puitteissa! Kailli muut tavat ovat jollain lailla kiellettyjä. Sanookaapa jollekin, ettei jotain saa tehdä, tai jokin asia olisi tehtävä, niin vastaus voi olla yllättävä! Koko kansan pitäisi lukea ja ottaa opikseen "Hyvän käytöksen kirja". Poikkeuksiakin löytyy, kun tiuhalla kammalla seuloo. Kansanedustajille kirja olisi oltava tenttilirja. Kansanedustajien olisi lisäksi kannettava yhteiskuntavastuuta enemmän. Yksi keino saada kansanedustajat ruotuun, olisi kuukauden pakkoloma kerran vuodessa, jolloin he hoitaisivat yhteiskunnan "vähempiarvoisia" töitä palkatta! Ehkä se on Maolaista ajattelua, mutta ei huonompi idea lainkaan!!
päänsilitystä
josef
070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.