Päivän uutinen

Jälleen työnlomassa jäi mieleeni eräs uutisointi.

Olikohan jossain Lapissa päin poliisi oli jälleen kerran toiminut mielivaltaisesti. Tekeytynyt toimittajaksi, täten estänyt itsemurhan toteutuksen. Journalistiliitto tuomitsi jyrkästi moisen edesvastuuttomuuden. Samoin olisi tehnyt oikeuslaitoksemme, ellei olisi takkiaan kääntänyt yön yli nukuttuaan.

Juuri kun olimme toipumassa poliisin mielivallasta soluttautuessaan huumemaailman sisäpiireihin.

Alan pelätä pahinta. Seuraavaksi nämä jästipäät varmaankin soluttautuvat laajennettua itsemurhaa suunnittelevien sisäpiireihin. Saavat tietoonsa seuraavan iskun ajan ja paikan. Saapuvat luokan ovelle toimittajina tekemään sitä viimeistä suurta haastattelua, täten estäen suuren mediatapahtuman, jota kansamme janoaa.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


serkkunsa-menettanut kirjoitti:

Jälleen työnlomassa jäi mieleeni eräs uutisointi.

Olikohan jossain Lapissa päin poliisi oli jälleen kerran toiminut mielivaltaisesti. Tekeytynyt toimittajaksi, täten estänyt itsemurhan toteutuksen. Journalistiliitto tuomitsi jyrkästi moisen edesvastuuttomuuden. Samoin olisi tehnyt oikeuslaitoksemme, ellei olisi takkiaan kääntänyt yön yli nukuttuaan.

Juuri kun olimme toipumassa poliisin mielivallasta soluttautuessaan huumemaailman sisäpiireihin.

Alan pelätä pahinta. Seuraavaksi nämä jästipäät varmaankin soluttautuvat laajennettua itsemurhaa suunnittelevien sisäpiireihin. Saavat tietoonsa seuraavan iskun ajan ja paikan. Saapuvat luokan ovelle toimittajina tekemään sitä viimeistä suurta haastattelua, täten estäen suuren mediatapahtuman, jota kansamme janoaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu