PYPillä

NKL:n Sami Mul... anteeksi, Sulkko, on typerehtinyt itsensä kokoomuksen moskovalaisittain organisoimaan maskirovkaan, joka on jo joidenkin silmissä tuottanut kokoomukselle ja Juho Romakkaniemelle propagandavoiton. Vai että välivaihe eurooppalaiseen kaksipuoluejärjestelmään siirryttäessä ?!

Sulkolla tai takapiruillaan ei ilmeisesti raksuta sen vertaa, että olisivat tajunneet kokoomuksen ajavan itsensä nykylinjalla sellaiseen asemaan että siitä tulee puhdas marginaalipuolue. Nyt ollaan Ville "Lammas" Itälän puheissa niin porvaria, vaikka 8 vuoden aikana ei tikkua ristiin pistetty yrittäjien eteen. Korkeintaan TT:n etujen perään vähän katsottiin.

Tietysti on Suomessakin täysin mahdollista mennä enempi kaksipuoluejärjestelmään. Jos kypäräpappien puolueessa on ajattelevia jäseniä voivat he liittyä keskustaan. Kunhan muistavat sitten äänestääkin porvarillista ehdokasta.

Sulkko on tahto-, tai tässä tapauksessa toopepoliitikko Paavo Väyrysen oppipoika. Väyrysellä taas on pysyvä vamma sielussaan kun ei onnistunut sdp/sak:n haastamisessaan. Nyt Väyrysen (ja oppipoikiensa) missio näyttää olevan haikailla porvariyhteistyön ja -hallituksen perään.

Typerässä aseenteellisuudessaan Sulkko ei ymmärrä olevansa Kokoomuksen hyväksikäyttämä. Siinä kun on puolue, joka pettää aina. Holkerista lähtien, ja katsotaanpa viime presidentinvaalien tai eduskuntavaalien tuloksia. Kokoomuksen kannattajat ovat varmistaneet demaripresidentin voiton -94 ja -00, ja esim.Paavo Lipposen äänimäärä viime vaaleissa näyttää "porvariäänillä" kuorrutetulta, kuten SDP:n kokonaiskannatuskin.

Että semmoista porvarillisuutta kokoomuksessa. Pikemminkin urpaania selekärangattomuutta ja opportunismia.

Valitettavasti Sulkko ja NKL eivät voi syyttää kokoomusta törkeestä hyväksikäytöstä, vaikka istuminen olisikin PYP -manööverin jäljiltä vaikeaa. Itse kun ovat ehdoitta diletantismille antautuneet.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vai tuhnu?

Äänestä

muttei kauan. Olipahan näky kepun puoluekokouksessa, jos se oli läpileikkaus kepun
jäsenkunnasta. Eipä siinä nuorilla ole tulevaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


/C:seen kirjoitti:

NKL:n Sami Mul... anteeksi, Sulkko, on typerehtinyt itsensä kokoomuksen moskovalaisittain organisoimaan maskirovkaan, joka on jo joidenkin silmissä tuottanut kokoomukselle ja Juho Romakkaniemelle propagandavoiton. Vai että välivaihe eurooppalaiseen kaksipuoluejärjestelmään siirryttäessä ?!

Sulkolla tai takapiruillaan ei ilmeisesti raksuta sen vertaa, että olisivat tajunneet kokoomuksen ajavan itsensä nykylinjalla sellaiseen asemaan että siitä tulee puhdas marginaalipuolue. Nyt ollaan Ville "Lammas" Itälän puheissa niin porvaria, vaikka 8 vuoden aikana ei tikkua ristiin pistetty yrittäjien eteen. Korkeintaan TT:n etujen perään vähän katsottiin.

Tietysti on Suomessakin täysin mahdollista mennä enempi kaksipuoluejärjestelmään. Jos kypäräpappien puolueessa on ajattelevia jäseniä voivat he liittyä keskustaan. Kunhan muistavat sitten äänestääkin porvarillista ehdokasta.

Sulkko on tahto-, tai tässä tapauksessa toopepoliitikko Paavo Väyrysen oppipoika. Väyrysellä taas on pysyvä vamma sielussaan kun ei onnistunut sdp/sak:n haastamisessaan. Nyt Väyrysen (ja oppipoikiensa) missio näyttää olevan haikailla porvariyhteistyön ja -hallituksen perään.

Typerässä aseenteellisuudessaan Sulkko ei ymmärrä olevansa Kokoomuksen hyväksikäyttämä. Siinä kun on puolue, joka pettää aina. Holkerista lähtien, ja katsotaanpa viime presidentinvaalien tai eduskuntavaalien tuloksia. Kokoomuksen kannattajat ovat varmistaneet demaripresidentin voiton -94 ja -00, ja esim.Paavo Lipposen äänimäärä viime vaaleissa näyttää "porvariäänillä" kuorrutetulta, kuten SDP:n kokonaiskannatuskin.

Että semmoista porvarillisuutta kokoomuksessa. Pikemminkin urpaania selekärangattomuutta ja opportunismia.

Valitettavasti Sulkko ja NKL eivät voi syyttää kokoomusta törkeestä hyväksikäytöstä, vaikka istuminen olisikin PYP -manööverin jäljiltä vaikeaa. Itse kun ovat ehdoitta diletantismille antautuneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu