montako kummia?

voi pyytää...

Onko teillä tietoa, miten monta kummia voi sitten pyytää?

4

968

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaksi..

      kirkkoon kuuluvaa kummia pitää olla, mutta minkäänlaista ylärajaa ei ole. Voitte periaatteessa pyytää niin monta kuin kehtaatte! Me pyydetään kolme pariskuntaa, siis kuusi kummia. Se on aika paljon, mutta kun tää tulossa oleva taitaa jäädä meidän ainoaksi lapseksi, ellei ihmettä tapahdu, niin haluan kummeiksi tärkeimmät ihmiset. Joillakin kavereiden lapsilla on 8 kummia.

      • määää

        Voihan kummeja toki olla vaikka kuinka monta. Itse olen kuitenkin toisella kannalla, elikkäs mielestäni kaksi on sopiva määrä. Olen kolmen äiti ja kahden kummi.

        Jos olisin jonkun lapsosen kummina niin, että olisin yksi kuudesta tai kahdeksasta, niin se kyllä tuntuisi etäännyttävältä. Olisi joukkio kummeja ja minä siellä yhtenä murusena, eli itse asiassa en olisikaan erityinen ihminen. Toki voisi silti syntyä hyvä kummisuhde, mutta epäilen.

        Toisaalta jos omilla lapsillani olisi kullakin kahdeksan kummia eli yhteensä 24, niin kyllä suhteiden hoitaminen voisi jäädä retuperälle. Ja jos kummeja olisi niin paljon ja odotukset suuret es. muistamisten ja lahjojen suhteen, niin huh huh.


    • siinä...

      ...ole mitään rajaa tietääkseni?? Mutta oma mielipiteeni on ettei oo mitään järkee olla kymmentä kummia.. Esim kaks pariskuntaa on ihan normaali. Tai miten niitä läheisiä itsellä on, ei kaikilla ole kuin yksi kummi. Mutta kannattaa kummit valita harkiten, ettei käy niin että lapsella ei kohta olekkaaan yhtään kummia joka häntä muistaisi.. Kun on hyvä kummi, yksikin riittää hyvin.

      • on oltava

        Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kastettavalla lapsella tulee olla vähintään kaksi kummia. Ylärajaa ei ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe