KUVOTTAVAA

kirjoittelua palstalla koskien erään WC:n olemassaoloa. Eikö Jokela ja Kauhajoki opeta, että lietsomalla vastenmielistä kostomentaliteettia näillä palstoilla, joita ilmeisen nuoret ja mistään tietämättömät (en tarkoita että välissä olisi yhtäläisyysmerkki)lukevat, voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

Moderaattorikin voisi näitä sementtipaino -juttuja vähän karsia. Toki sananvapautta täytyy myös kunnioittaa.

Mikäli (en voi kirjoittaa, että KUN, koska en ole tuomioistuin, vaan ihan tavallinen kansalainen) WC -toiminta tuomitaan rikolliseksi toiminnaksi, ja Suomihan on oikeusvaltio, jossa syyllinen on syyllinen vasta kun syylliseksi tuomitaan oikeusistuimessa ja viimeisetkin valituskierrokset on käyty, niin tietenkin tuomitsen sen. Kuitenkin henkilöiden terveyteen ja henkeen liittyvät vaikka kauttarantainkin suunnatut uhkailevat kirjoitukset saavat voimaan pahoin.

Kunnioitetaan toisiamme niin paljon, että pidetään keskustelu asiallisena vaikka paljon tunteita on pelissä.
81405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Harvoin on nähty tällä palstalla näin asiallista aloitusta. Kiitos siitä!

Äänestä

Varsinkin otetttaessa huomioon, että kyseessä on julkinen keskustelufoorumi, jossa kirjoittajat esiintyvät anonyymeinä, argumentum ad hominem -linjaan siirtyminen vaikuttaa vähintäänkin absurdilta.

-Dirikka

Äänestä

Lainaus muroilta.

Tänään, 09:54
huijausten_tutkija
Rand:
Jona:Kolmen wincapitalaisen omaisuutta takavarikkoon

Juurikaan mitään en oikeusmenettelyistä yms. ymmärrä, mutta miksi istunto pidettiin suljettujen ovien takana ja asiakirjat julistettiin salaisiksi? Itselle tui mieleen että syynä olisi se että tutkinta on kesken, vai onko siihen jokin muu syy?

Todennäköisesti tuo arvauksesi tutkinnan keskeneräisyydestä on ainakin yksi syy. Todellisuudessa on kuitenkin niin, että kun on perusteet salaiseksi julistamiselle niin mikä tahansa arvaus voi olla oikein tai sitten ei. Todellisen syyn tietää vain asianomaiset.

Tämä salaiseksi julistaminen onkin jo saanut tienauksen puolella klubiin vielä uskovat keksimään uutta tarinaa. Salaiseksi julkistaminen on näiden uskovaisten mukaan tehty siksi, että KRP yrittää viimeiseen asti pelastautua "tekemästään mokasta". Tienauksen "uskovaiset" nimittäin ovat sitä mieltä, että KRP on tajunnut "tehneensä vuosisadan mokan" ja yrittää nyt päästä siitä mahdollisimman vähällä. Heidän mukaansa KRP:llä ei ole oikeasti mitään tietoa, vaan se tarkoitusperäisesti yrittää valehtelemalla saada rikosilmoituksia että saisivat "edes jotain jolla peittää mokansa".

Raukat eivät tajua, että kun tutkinta saadaan päätökseen ja materiaali toimitetaan syyttäjälle, nämä "uskossaan vahvat" jäsenet ovat tyhjän päällä. Odotan mielenkiinnolla materiaalin julkaisemista, nimittäin siellä se sitten nähdään miten yksinkertaisesta huijauksesta tässä loppujen lopuksi oli kyse.

Äänestä
  • > Odotan mielenkiinnolla materiaalin julkaisemista, nimittäin siellä se sitten nähdään miten yksinkertaisesta huijauksesta tässä loppujen lopuksi oli kyse.

    Olisit kertonut asian silloin kuin piti eli 2005-2006. Silloin tuon "yksinkertaisen huijauksen paljastamisesta" olisi ollut apua.

    Äänestä

  • Tuo huijausten tutkijan esittämä seikka suljetuista ovista ja salaisiksi julistetuista asiakirjoista voidaan tulkita harkituksi varotoimenpiteeksi.

    Kuten on tullut esille, WinCapitaan on saatu houkuteltua suosittelijoiksi paikkakunnillaan arvostettuja henkilöitä. Vakuutusyhtiön myyntihenkilökuntaa, kunnan luottamusmiesjohtoa, menestyneitä yrittäjiä, jne.

    Jos esimerkiksi oikeuskäsittelyssä on istunut merkittävä paikallinen yrittäjä, rikosepäilyt saattavat aiheuttaa huomattavaa haittaa sekä kyseisen yrittäjän asiakkaille että yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Saattaa olla, että tässä tilanteessa on laskettu kaikkien etujen mukaiseksi se, että tietoja istunnosta ja asiakirjoista ei lasketa julkisuuteen.

    -Dirikka

    Äänestä

  • Dirikka kirjoitti:

    Tuo huijausten tutkijan esittämä seikka suljetuista ovista ja salaisiksi julistetuista asiakirjoista voidaan tulkita harkituksi varotoimenpiteeksi.

    Kuten on tullut esille, WinCapitaan on saatu houkuteltua suosittelijoiksi paikkakunnillaan arvostettuja henkilöitä. Vakuutusyhtiön myyntihenkilökuntaa, kunnan luottamusmiesjohtoa, menestyneitä yrittäjiä, jne.

    Jos esimerkiksi oikeuskäsittelyssä on istunut merkittävä paikallinen yrittäjä, rikosepäilyt saattavat aiheuttaa huomattavaa haittaa sekä kyseisen yrittäjän asiakkaille että yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Saattaa olla, että tässä tilanteessa on laskettu kaikkien etujen mukaiseksi se, että tietoja istunnosta ja asiakirjoista ei lasketa julkisuuteen.

    -Dirikka

    Harvinaista olisi. En ole kuullut koskaan tuollaisesta, he ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä.

    Mitäs tapahtui Konneveden emännälle ja isännälle? Isäntä ainakin erosi tietystä jopista, ei heitä suojattu eikä tarvinnut suojata.

    Äänestä

  • uskottavaa kirjoitti:

    Harvinaista olisi. En ole kuullut koskaan tuollaisesta, he ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä.

    Mitäs tapahtui Konneveden emännälle ja isännälle? Isäntä ainakin erosi tietystä jopista, ei heitä suojattu eikä tarvinnut suojata.

    Lainaus:

    "Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markku Ranta-Ahon mukaan suurin yksittäinen sijoitettu summa on lähes 500 000 euroa. Poliisi epäilee, että sijoituskerhoa on käytetty kulissina myös laajaan rahanpesuun. Esimerkiksi rakennusyrittäjä on voinut sijoittaa vuosikaudet pimeästi tienaamansa rahat WinCapitaan. Kun hämäräraha on kiertänyt aikansa klubin ulkomaisilla tileillä, sen voi nostaa ikään kuin puhtaana käteen - sijoitustuottona."

    http://yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_capita

    Jostainhan se pimeä raha tulee. Pienillä paikkakunnilla varmasti tiedetään esim. merkittävimmät rakennusyrittäjät ja suurimmat kohteet, joita kukin yrittäjä on ollut toteuttamassa. Maksajat tiedetään.

    Toinen hypoteettinen esimerkki voisi olla yrittäjä, joka on kilpailutuksen kautta saanut suuria kunnallisia rakennusprojekteja tehtäväkseen ja onkin nyt epäiltyjen penkillä talousrikoksen oikeuskäsittelyssä.

    Nämä ovat tietenkin pelkkiä oletuksia ja arvailuja, eivätkä ole johdettuja tiedossa tai todistettavissa olevista tapauksista.

    On julkinen salaisuus, että esimerkiksi rakennusalan pienyrittäjien kuitittomasti hankittua käteisvarallisuutta on yritetty kasvattaa Wincapitassa.

    -Rolling Up The Dollar-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

veskulo kirjoitti:

kirjoittelua palstalla koskien erään WC:n olemassaoloa. Eikö Jokela ja Kauhajoki opeta, että lietsomalla vastenmielistä kostomentaliteettia näillä palstoilla, joita ilmeisen nuoret ja mistään tietämättömät (en tarkoita että välissä olisi yhtäläisyysmerkki)lukevat, voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

Moderaattorikin voisi näitä sementtipaino -juttuja vähän karsia. Toki sananvapautta täytyy myös kunnioittaa.

Mikäli (en voi kirjoittaa, että KUN, koska en ole tuomioistuin, vaan ihan tavallinen kansalainen) WC -toiminta tuomitaan rikolliseksi toiminnaksi, ja Suomihan on oikeusvaltio, jossa syyllinen on syyllinen vasta kun syylliseksi tuomitaan oikeusistuimessa ja viimeisetkin valituskierrokset on käyty, niin tietenkin tuomitsen sen. Kuitenkin henkilöiden terveyteen ja henkeen liittyvät vaikka kauttarantainkin suunnatut uhkailevat kirjoitukset saavat voimaan pahoin.

Kunnioitetaan toisiamme niin paljon, että pidetään keskustelu asiallisena vaikka paljon tunteita on pelissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu