Hei.
Minulla on 22 -vuotias veli, joka kärsii masennuksesta. Hän on salannut lääkärinkäynnit ja lääkkeidenkäytön keväästä lähtien kunnes avautui äidille. Veljeni sanoi, että ei halua käyttää lääkkeitä koska ne vie omat ajatukset pois päästä ja minuus -tunne häviää kokonaan. Äiti kertoi että he itkivät yhdessä tunteja, ja luultavasti tyttöystävä on jättänyt hänet, joten se tuottaa entistä enemmän tuskaa.
Minun velihän siis ulkoapäin näyttää todella iloiselta, mutta aika ajoin huomaa että käytös on erilaista.
Itse olen 16 -vuotias pikkuveli ja haluaisin auttaa mutta en tiedä miten.. Enkä voisi kuvitella että hän itsestään tulisi ja haluaisi kertoa minulla asiansa sillä hän on aika sisäänpäin suuntautunut persoona, mutta en haluaisi mitenkään mennä häiritsemään ja "muistuttelemaan" asiasta. Haluaisin vain jotenkin auttaa, mutta en tiedä miten. Itsestänikin tuntuu pahalta kun ajattelen että veljeni kärsii masennuksesta.
Osaako joku auttaa minua? Miten voisin auttaa veljeäni mahdollisimman paljon?
-Kiitoksia kaikille!
Minulla on 22 -vuotias veli, joka kärsii masennuksesta. Hän on salannut lääkärinkäynnit ja lääkkeidenkäytön keväästä lähtien kunnes avautui äidille. Veljeni sanoi, että ei halua käyttää lääkkeitä koska ne vie omat ajatukset pois päästä ja minuus -tunne häviää kokonaan. Äiti kertoi että he itkivät yhdessä tunteja, ja luultavasti tyttöystävä on jättänyt hänet, joten se tuottaa entistä enemmän tuskaa.
Minun velihän siis ulkoapäin näyttää todella iloiselta, mutta aika ajoin huomaa että käytös on erilaista.
Itse olen 16 -vuotias pikkuveli ja haluaisin auttaa mutta en tiedä miten.. Enkä voisi kuvitella että hän itsestään tulisi ja haluaisi kertoa minulla asiansa sillä hän on aika sisäänpäin suuntautunut persoona, mutta en haluaisi mitenkään mennä häiritsemään ja "muistuttelemaan" asiasta. Haluaisin vain jotenkin auttaa, mutta en tiedä miten. Itsestänikin tuntuu pahalta kun ajattelen että veljeni kärsii masennuksesta.
Osaako joku auttaa minua? Miten voisin auttaa veljeäni mahdollisimman paljon?
-Kiitoksia kaikille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Menet ja halaat veljeäsi ja kerrot kuinka paljon hän merkitsee. ei se varmaan masennusta poista mut hän saa tuntee et on ihmisiä jotka kuitenkin kaikesta huolimatta välittää hänenstä. itse olen myös isoveli ja tiedän kuinka hyvältä tuntuu jos joku kertoo mitä merkitsen.
rupea harrastamaan jotain veljen kanssa? se on hyvä tapa siirtää veljen ajatukset johonkin muuhun asiaan. pikku hiljaa hän rupee löytämään ne positiiviset asiat elämästä.
olis se kiva tehdä, mutta se ei tiedä, että minä tiedän sen masennuksesta. Jos se saa tietää että meiän äiti onkertonut siitä mulle ni en tiedä mitä siitäkään seuraa.
Kerroit että "aika ajoin huomaa että käytös on erilaista". Entäs jos sellaisella hetkellä, kun huomaat poikkeuksen normaaliin käytökseen kysäsisit muina miehinä että "Hei, mikäs sulla on?" tms. Jospa hän vähän avautuisi sinulle. Vakea on tietenkin ottaa puheeksi ihan muuten vaan jos hän ei halua muiden tietävän. Tai jospa sanoisit että äitisi vielä juttelisi veljesi kanssa ja yrittäsii pyytää veljeltäsi "lupaa" kertoa sulle. Kyllä koko perheelle olis helpompaa elää ja toimia kun ongelma olisi julkisesti yhteinen. Olet hyvä pikkuveli kun kannat huolta isommastasi!
voishan sitä kokeilla ottaa puheeksi, mutta tosiaan hän on sisäänpäin suuntautunut persoon joka patoaa kaikki asiansa itsensä sisälle. Ensimmäinen kerta elmässäni minä kuulen että se kertoo omaa ongelmaansa edes omalle äidillensä.
välinpitämätön ja olet huolissasi veljesi terveydentilasta. Onko hänellä muuten kavereita, käykö missään, harrastaako mitään urheilua tai vastaavaa. Oikeastaan tämän asian ei pitäisi kuormittaa sinua liikaa, vaikka oma veljesi onkin. Äitisi pitäisi hankkia, tietenkin veljesi suostumuksella, esim. keskusteluterapiaa, ja ehkä lääkityskin olisi syytä tarkistaa? Vai käykö veljesi jossain psykologilla, tai vastaavalla? (Onko hän työelämässä, vaiko kotona) Voisit puhua näistä äidillesi. Ettekö voisi yhdessä jutella, koko perhe-aina ne asioiden purkamiset helpottaa, ja vielä omien läheisten kanssa on helpompaa. Kyllä meillä ainakin jutellaan, surut ja ilot. Se juuri tuntuu niin surulliselta, kun ihmiset, varsinkaan nuoret eivät kerro kotona ongelmistaan. Mielestäni voit aivan hyvin keskustella veljesi kanssa, sanoa, että olet huolissasi hänestä. Onhan hän oma rakas isoveljesi.
Kavereita on, mutta enemmänkin sellasia muutamia sanoisinki jopa 4 tai 5 joiden kanssa hän käy pitämässä hauskaa, eikä sellaisia kavereita kun minulla joille myös jaan ongelmia ja pidän hauskaa eli toisin sanoen he ovat ystäviä eikä kavereita ja he tulevat aina pysymään ystävinä. Ollaanhan jo 6 tai 7 vuotaa tunnettu.
Hän harrastaa todella paljon liikuntaa, käy salilla ja lenkkeilee. Terapiasta en tiedä että suostuisiko nimenomaan siitä syystä kun ei jaa asioita kenenkään kanssa. Lääkitystä hänelle on määrätty, mutta se ei halua käyttää niitä, koska oma ajattelu kuulemma häviää ja se minuuden tunne. Ainakin mitä tähän asti olen saanut selvää niin ei käy minkäänlaisessa vastaanotossa. Asuu kotona ja muuttaa pois kohta puoliin. Hän pyysi että muuttaisin hänen kanssaan, mutta en tiedä siitä kun en mielelläni haluaisi vielä kotoa pois kun olen vasta 16. Viikonloput voisin oikeen mielelläni olla hänen kotonansa.
Kotona puhuminen ei onnistu ns. käännyttämällä tai yrittämällä saamaan hänet avautumaan. Täytyy vain odottaa että hän itse tulee kertomaan.
Voisin todeta että ongelma auttamisen suhteen on nimenomaan siinä kun hän ei suostu millään puhumaan omista asioistaan, hän on aina ollut sellainen. Ennenkun kaikki patoutuneet asiat romahtaa hän räjähtää myös itse itkuun ja saattaa puhua äidin kanssa. Ihan hirveetä ajatella.
Tuntuu kuin mikään ei auttaisi. Siksi käännyinkin tänne palstoille edes kokeilemaan että löytyisikö mitään mistä edes saattaisi olla apua.
neuvoisin, että tässä vaiheessa ei ole kovinkaan järkevä ajatus omaan asuntoon muuttamisesta. Voin kyllä kuvitella sen puhumisen vaikeuden, en vain tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa? Kun sinä kuitenkin olet huolissasi veljestäsi, niin kannattaisi jutella äitisi kanssa ja keskustella esimerkiksi depressiohoitaja-ajasta. Äitisi voisi sitten vuorostaan jutella hänelle siitä. Ehkä se aluksi voi tuntua vaikealta, mutta jos tai kun kotona on vaikeaa kertoa ongelmistaan, niin toisaalta se vois onnistua vähän vieraammalle, ammattilaiselle kuitenkin-he osaavat ja kuuntelevat, myöskin auttavat. Apua veljesi kuitenkin tarvitsee. Tai sitten vain itse juttelet hänelle, sanot vain suoraan, että haluaisit kovasti auttaa, ja että välität hänestä paljon-ei se niin vaikeata ole.
tärkeä tukiverkosto mielenterveysongelmaiselle. Se vain että kyllä veljesi tarvitsisi nyt oikein psykologin, terapeutin tai jonkun vastaavan apua. Voisi olla ehkä hyvä ajatus, jos äiti menisi ensimmäisellä kerralla mukaan, tueksi. Kun veljesi suostuisi ottamaan sen ensimmäisen askeleen, niin kyllä se siitä alkaa kirkastumaan, näin uskon. Jos ja kun ihmisellä on paljon niitä patoutuneita asioita mmielessään, ne täytyisi saada purettua ja puhutuksi niistä.
Mene ja halaa. Lähde mukaan lenkille, ehkä siellä tulee sopiva tilanne jutella. Osallistumalla osoitat välittäväsi.
Varo kuitenkin ottamasta taakaksesi hänen parantamistaan, sillä silloin uuvut ja masennut itsekin. Parhaiten autat olemalla oma itsesi ja yrittämättä liikoja.
Kiitoksia kaikille vastauksista. teistä oli paljon apua ja tiedän suunnilleen miten etenen asian suhteen =) Kiitos kaikille!