Kyllä alkoi ihmetyttämään, voiko olla oikeasti mahdollista, että kolme neljästä Suomalaisista ei tiedä hallituspuolueita?
Kuka täällä tietää?!
Kuka täällä tietää?!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja kuitenkin about puolet kansasta käy äänestämässä eli ovat oivaa riistaa kaikenlaiselle populistiselle kouhotuspropagandalle.
mää tiiän sen puolueen, sen nimi on KONSENSUS. Se sama meillä on ollut hallituksessa Paasikiven jälkeen jatkuvasti.
Joo, kolme neljästä ei tiedä mitkä puolueet on hallituksessa ja joka kolmas jättää äänestämättä. Tähän voisi todeta,että yhteiskuntaoppi-nimikkeen alla ei koulussa opeteta mitään. Luulis sen olevan ihmisten hyväksi, jos he tietäisivät paikkansa muiden joukossa. Tällä hetkellä opetusviranomaiset ovat ns porvareitten käsissä. Luulen ettei heillä ole mitään sitä vastaan, etteivät ihmiset tiedä edes sitä mihin yhteiskuntaluokkaan he kuuluvat. Näitä tietämättömiä on helppo mainosrahoilla ohjailla. Mutta eivätpä nuo vasemmistolaisetkaan ole kummemmin tästä hälyä nostaneet. Tässä sitä ollaan sen demokratian ytimessä - toimiiko se. Olisiko valveutunut d