poistamiseksi Suomen koulujärjestelmästä. Toinen kansanedustaja Henrik Lax on määritellyt suomalaisuutta Helsingin Sanomissa maamme itsenäisyyspäivänä 6.12.1995. Sen mukaan ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin. Nyt siis tiedämme, että emme ole sivistyneitä. Kukaan allekirjoittaneista ei osaa ruotsia. Mutta raskaammin koskee tieto siitä, että emme ole suomalaisia, koska suomalaiseen identiteettiin kuuluvaa ruotsin kieltä me emme ymmärrä emmekä osaa puhua. Meille sotaveteraaneille on arvokasta tietää, pitääkö nykyinen valtiovalta meitä suomalaisina.
Euroopan Unionin myötä suurten kielten taito korostuu. Siksi pidämme tärkeänä, että nuoremme voisivat tuntea olevansa suomalaisia siitä huolimatta, että he käyttäisivät jonkun suuren kielen oppimiseen sen ajan, joka nyt menee ruotsin oppimiseen. Valtiovallan tulisi harkita, eikö sivistyksen mitaksi riittäisi, jos äidinkielen lisäksi osaisi esimerkiksi ranskaa, saksaa ja englantia. Ulkomaalaisen näkökulmasta Laxin oppi suomalaisesta sivistyksestä ja suomalaisesta identiteetistä on oikea sillä perusteella, että tietomme mukaan Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa valtiovalta pakottaa enemmistön lapset oppimaan vähemmistön kielen.
Suomalaisten nuorten arvostusta Euroopassa heikentää myös se, että ruotsin kielen oppimiseen käytetyn ajan takia heillä ei ole ollut mahdollisuutta oppia suuria kieliä kuten muilla. He joutuvat turvautumaan ruotsalaiseen tulkkiin. Emme ymmärrä, mitä mieltä on tällaisessa suomalaisten nuorten itsetajunnan nöyryyttämisessä. Pidämme välttämättömänä, että koulujemme kielten opetuksessa ruotsin kieli tehdään valinnaiseksi muiden kielten rinnalla.
Tampereella, joulukuun 18. päivänä 1995

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.