Moni pelkää kuolemaa vapinaan asti.
Itse olen käynyt sitä lähellä kolme kertaa ja saattelen teholla muutamia viikossa manalaan tai taivaaseen, riippuen katsomuksesta. En ota kantaa siihen onko ateisti vai uskova oikeassa.
Itse en näe mitään pelottavaa kuolemassa, tänne tullaan ja täältä lähdetään, kukin tavallaan.
Mitä mieltä itse olet?
Itse olen käynyt sitä lähellä kolme kertaa ja saattelen teholla muutamia viikossa manalaan tai taivaaseen, riippuen katsomuksesta. En ota kantaa siihen onko ateisti vai uskova oikeassa.
Itse en näe mitään pelottavaa kuolemassa, tänne tullaan ja täältä lähdetään, kukin tavallaan.
Mitä mieltä itse olet?
Vastaukset 26
Vanhimmat
ihan riemusta hyppien kuolemaa odota, jos en pelkääkään.
Enempi pelkään, että läheisilleni tapahtuisi jotain ikävää.
Tähän mielipiteeseen en lisäisi mitään, on kuin omista "näpeistäni".
Mitens se sanonta menee, - eilistä ei enää kannata surra, huomisesta emme tiedä, joten eletään täysillä tässä ja nyt!-
oikeastaan pelkää kuolemaa,mutta sitä pelkään,että se tulee aiemmin kuin saa luvan..
Olen nähny kuolemaa sekä läheltä että kaukaa. Vaimoni ja isäni kuolema olivat äärimmäisen kovia paikkoja. Menetykset olivat suuria.
Omaa kuolemaani en pelkää mutta olen surullinen siitä, että jokunen ihminen jää minua kaipaaman.
mielestäni on, jos ei kukaan jää kaipaamaan.
Aloittajalle ihmettelen manalaan tai taivaaseen saattamista.
En tiiä monenko kuolevan seurana olen ollut, enkä omaa kuolemaa pelkää, kunhan ei 30-50 vuoteen tarvisi lähteä - ehkä sinne manalaan.
...kuolemaa,mutta en halua olla paikalla kun se saapuu. (Woody Allen)
kaa ihan samaa mieltä.
Alitajuisesti pelkään kuolemaa koska koko elämäni on aina perustunut siihen että "Huomenna on uusi päivä". Mutta ne päivät vähenevät....
Nyt olen sitä mieltä, etten pelkää. Mitään välitöntä kuolemanvaaraa kun ei ole juuri nyt käsillä, mutta mutta...
pelottaa.
Pelottaa se, mikä kuolemaan johtaa.
Kuolema on monelle vapahtaja kärsimyksistä.
kuolemaa voi käydä lähellä?
Itse olen kyllä kuulut tuosta puhuttavan,..Mutta silti en ymmärrä tuota sanontaa.
Kai itse olen joka päivä lähellä kuolemaa. Ja yli 80-minuuttia olen elänyt ilman omaa sydäntäni. Siis paperien mukaan.
Minua on kolmeviitosesta asti vaivannut semmonen rauhattomuuden tunne ja jotenkin epämääräinen tyytymättömyys ajan lyhyyteen. Päivät eivät riitä ja joskus olen toivonut synttärilahjaksi päivää joka olisi 48 tuntia pitkä, niin että ehtisin edes jotain saada aikaseksi. Ymmärrän myös että pilaan elämäni tällä stressillä mutta en voi sille mitään. Epäilen pahasti että se on alitajunnaista kuoleman pelkoa...
Tota mä koin joskus reilu 30;senä, vastasin suht´koht isosta yksiköstä, ja koin etten ole riittävän hyvä.
Kyllä perhe jäi toiselle sijalle, tein vaan kaikkea työhön liittyvää kotonakin, onneksi oli kaksi pientä karvakuonoa joiden kanssa lähdin parinkin tunnin lenkille, ja siellä tajusin pikkuhiljaa, et jos en hellitä mul ei ole kohta enää kotona ketään.
Joten, ala pohdiskeleen esim. miten tärkeä olet itsellesi, kanssaeläjillesi, ja ennenkaikkea ;onko järkee, se on se tärkein???
Kaikki pyörii ilman meitäkin, jaa tehtävät pienempiin ryppäisiin, ja iloitse et sait ne tehtyä.
Ota itsesi rakastaminen nyt tärkeimmäksi asiaksi, olet selviytyjä, vaikka hieman hellitätkin. Lämpimin ajatuksin:)
tukinet.net ovat hyvät sivut. menkää sinne keskustelemaan tästä aiheesta.
Sivuille kirjautuminen on helppoa eikä mitään yksityisasioita kysytä.
itseäsi kuolema ja kummasta portista menet sisään.
Minua ei pelota kuolema koska uskon tuonpuoleiseen.
pelottaisi enemmän jos uskoisin tuonpuoliseen.
kaikkihan olemme saaneet syntimme anteeksi myös sinä vai etkö usko siihen?
että se on sitten loppu ja uusintoja ei oo. Maasta olemme tulleet ja maaksi olemme tuleman. Ei mitään kiristystä ja kermakakkua taivaalla.
Jos niitä on kaksi porttia niin kummasta ne tunkisi minut siälle, olisi siinä etukäteen stressaamista.
ei nyt kyllä ole synnillä mitään tekemistä..
Eihän se noin mene, emme me mitään anteeksi saa, ellemme niitä anteeksi pyydä.
Ilkeiletkö uskoville, vai miksi noin kirjoitit?
Minulla on lapsuudesta saatu usko , pysynyt elämän varsitiellä, sitä en kenellekään tyrkytä, vaan en hyväksy mollaamistakaan.
Antaa kaikkin elää uskossaan, mikä se sitten kullakin on!
tavalla kuin sinäkin. Ainakin toivoisin, että kun elämä täällä loppuun niin se on sitten finito kaikilla "tasoilla"; ei mitään enkelinä kurkkimisia pilven reunalta eikä sukulaisten tapaamista viimeisellä portilla tai sitten se miten v-----aa että samaan paikkaan kuin minä on tunkemassa sellaisiakin tyyppejä, joita en voi sietää ; )
Tunnen kyllä ihmisiä, jotka saavat elämäänsä sisältöä siitä, että ajattelevat elämän jatkuvan tuonpuoleisessa. Se on tavallaan jopa liikuttavaa.
Mutta miksi pitäisi elää ikuisesti...?
Kuolemaa pelkään. Ja se onkin ainoa syy miksi olen hengissä. Aloin pelätä kuolemaa siinä vaiheessa kun sain lapsen. Hän ei ole vieläkään täysi-ikäinen, joten koen olevani hänelle tärkeä ihminen vaikken muille sitä olisi.
Kyllä meidän ruumiillenen jätös joutaa poltettavaksi, tai maahan, vaan sielua ei voi vangita.
Mitään en tarkoita kelleen tyrkyttää, vaan miettikää, en muuta!
Kukin omiin käsityksiinsä uskoo, annan sen olla.
En tuputa, mut minä uskon tuonpuoloiseen, ja kai te sallitte sen minulle?
En omaa kuolemaani pelkää,vaan miesystäväni/avokin syöpä on kondiksessa, vaan kuka koskaan ikinä kertoisi et se on nyt ohi, lopeta pelkäämisesi, paskat, koko ajan on pelko takaraivolla, kuka veisi sen pois?
Kyllä sinulla varmaan kaikki menee ok, niin, me siirrymme toiseen tasoon, henkiseen , minä luotan siihen, Luoja on, kuka milläkin nimellä häntä kutsuu!!!
Ota iisisti!
kuolema peloita, mutta kituminen ennen sitä.
Kuolemani jälkeen olen olemassa niin kauan kun joku minut muistaa.
Pelkää kuolemaa sillä (Tai sitten valehtelee) ilman sitä tuskin täälä olisi kukaan hengissä.Se on ainoa vaisto joka on voimmakkaana kaikilla,myös eläimmillä.Se pitää meidät hengissä niin sodssa kuin rauhassa kun henki on se suurin mistä haluamme luopa.Eriasia on vakava sairaus jolloin ihminen ehkä haluaa luopua vapaaehtoisesti,mutta ei siinäkään kaikki.Itsari on eriasia.
Minen valehtele, pelkään sairautta, en kuolemaa.
Kun se kolahtaa, toki haluu saada lisäaikaa, mut silti olisi tärkeää et minun tytär sisältäis sen , ennenkuin silmäni ummistan.
On todella jo reippaasti aikuinen , vaan me ollaan niin pieni suku, joten se siitä.
Niin itserakas olen, ettei itsarit tule mieleenkään, kun senverran vitt... luonne on, et katon vaikka "kostoks" tän elämän, mitä se tarjoo.'
Vain raukat luovuttaa!!!
Pitkäaikaisen kumppanin poismenon pelko ja sen mahdollisesti ennen minua tapahtuessa, jättämä suru ovat erittäin itsekkäitä.
Mutta minkäs luonteellen mahtaa!
31v oltiin yhdessä rakkaudessa ja riidoissa.
Jotenkin pelkään meneväni kohta perässä.